sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

Kahvia, sikareita ja autiomaa


Istun kotonani kuistilla, jossa on mukavan varjoisaa ja viileää. Kävin juuri aamupalalla lempikahvilassani Peet's Coffeessa. Sieltä saa oikein ihanan hyvää kahvia. Vahvaa kuin mikä ja silti pehmeää; inhottavaa huonojen kahvien kitkeryyttä ei heidän juomistaan löydy, makua sen sijaan sitäkin enemmän. Leivonnaiset eivät valitettavasti, tai ehkäpä onneksi, ole lähellekään niin hyvä kuin toivoisin.

Alkuviikosta poltin elämäni ensimmäisen sikarin. Hutch, eläkkeellä oleva pastorituttu täältä, joka on vastuussa terassimme vihreydestä ja Stuartille kuin isä, polttaa yhden sikarin päivittäin oluttuopillisen kera. Hänellä on joku tuttu, joka toimittaa hänelle hyvälaatuisia sikareita, välillä ilmeisesti jopa kuubalaisia (joita ei tietenkään voi laillisesti tuoda Yhdysvaltoihin - typerän kauppasodan takia). Sikari maistui yllättävän hyvälle ja voi, mikä nousu siitä tulikaan. Huomaa selvästi, että nikotiini on huumaava aine samoin kuin alkoholi ja monet muut. Mutta nikotiinin (siitä kaiketi kuitenkin sikareissakin lienee kyse?) aiheuttama humalatila oli ainakin omasta mielestäni huomattavasti miellyttävämpi kuin alkoholin.

Alkoholin aiheuttamaa tilaa voisi omalta osaltani kuvata jotenkin siten, että se hidastaa ajatuksiani, heikentää kuuloani ja ylipäätänsä saa sellaisen usvaisen olon, jossa maailma tuntuu olevan jotenkin hankalasti tavoitettavissa ja kaukana. Sikari sen sijaan sai aikaan olon, jossa ajatukset lähtivät virtaamaan ja kroppani tuntui olevan äärimmäisen virkeä, mutta lihaskontrolli, tai tasapainoaisti tai jokin oli hiukkaisen sekaisin ja olo jaloille noustua oli hiukan hutera. Täytynee kokeilla sikaria toistekin. Lisäbonuksena en saanut mitään allergisen kaltaisia oireita sikarista, vaikka tupakasta sellaisia saankin. Ehkäpä siis allergiahäiriöt tulevat jostakin niistä miljoonista lisäaineista, joita tupakkiin lisätään.


Kävin eilen Joshua Treen kansallispuistossa. Kiipesin Ryan-vuorelle, korkeimmalle huipulle alueella. Kiipeämismatkalla törmäsin Palm Springsissä asuvaan Jonathaniin, joka oli kaverinsa kanssa matkalla samaan suuntaan ja muutamaan San Diegossa laivastossa olevaan ihmiseen. Poistuessaan yksi heistä otti valokuvan siitä, kun muut tekivät omituisia kuvioita varjoillaan. Valitettavasti en saanut siitä kunnon kuvaa. Alla kuitenkin kuva minusta Joshua Tree kansallispuiston korkeimmalla kohdalla. Hetken harkinnan jälkeen päätimme jättää kukkulan kuningas -leikin sikseen.

Paluumatkalla autoni pelkääjän paikan ikkunan moottori hajosi ja sain ajaa 150 mailia moottoritietä toinen ikkuna puoliksi auki. Tuuletuksen täysille laittaminen muuten vähentää auki olevan ikkunan painevaihteluita huomattavasti. Ja rekat aiheuttavat hyvin hämäriä paineaaltoja kulkiessaan, en siis suosittele lähellä takapuolella ajamista ikkuna auki. Ja viimeiseksi, oikealla kaistalla takaa lähestyvän auton huomasi ennenkuin se ilmestyi sivupeiliin muuttuneesta painevaihtelusta.



On se kummallista kuinka kova nälkä ihmisellä voi olla, kun on viettänyt muutaman tunnin ulkona liikkumassa. Ananakseen tungettu thaimaalainen risoton tapainen maistui erinomaisesti ja tänään voi syödä loput jämistä.

Tänään onkin sitten edessä mukava rauhallinen kotipäivä. Voisi jatkaa Livyn History of Romen lukemista, tai sitten vilkaista Human Web: A Bird's Eye View of the Human Historya, joka näemmä saapui Amazonilta eilen. Tai sitten Sandmanejä, joita olen ehtinyt lukemaan ensimmäiset kuusi opusta.

Kuvia eilisen reissusta löytyy lisää täältä.

16 kommenttia:

Mikko Ellilä kirjoitti...

Livy on englanninkielisten barbaarien keksimä nimi, hänen oikea nimensä oli Titus Livius.

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä ymmärrä mitä järkeä on polttaa tupakkaa?

Anonyymi kirjoitti...

Onko kyseessä vaan libertaarien tapa vastustaa hyvinvointivaltion jatkuvaa holhousta?

Mikko Särelä kirjoitti...

Ei tällä ole mitään tekemistä libertarismin kanssa. Olen aina pitänyt sikarin savusta ja kun Hutch tarjosi mahdollisuutta maistaa hyvää sikaria, niin miksi olisin kieltäytynyt. Kaikkea kannattaa kokeilla paitsi...

Nyt sattui olemaan niin, että pidin mausta ja pidin siitä olosta, jonka se tuotti, joten missä vika? Varsinkin jos nyt tulevaisuudessa tulen polttamaan ehkä yhden sikarin vuodessa, siitä ei käytännössä tule ruumiilleni mitään erikoisempia haittavaikutuksiakaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Livy on englanninkielisten barbaarien keksimä nimi, hänen oikea nimensä oli Titus Livius."

Entä sitten? Tarkoitatko, että on epäkunnioittavaa sanoa häntä Livyksi?

Anonyymi kirjoitti...

Suomeksi se on outoa. Eihän noita englanninkielisiä väännöksiä edes tunnista. Itsekin luulin tuota joksikin englantilaiseksi historioitsijaksi, vaikka rooman historiaa tunnenkin.

:frog

Mikko Ellilä kirjoitti...

Titus Liviuksen sanominen "Livyksi" ei ole "epäkunnioittavaa", vaan barbaarimaista. Vastaavasti esimerkiksi Marcus Tullius Cicero on englanninkielisten barbaarien kielenkäytössä "Tully", mutta normaalien ihmisten kielessä Cicero.

Postauksessa
http://thoughtsfromid.blogspot.com/2006/01/latinaa.html Särelä sanoi omistavansa kappaleen Caesarin teoksesta "Gallic War".

Tämäkin on aika junttimaista, kun kyseessä on Bellum Gallicum (tai De bello Gallico).

Kirjojen nimien mainitsemisesta alkukielellä keskusteltiin jokin aika sitten myös vapausfoorumilla:

http://groups.google.com/group/vapausfoorumi/msg/8e88c71d5f7b7d46

http://groups.google.com/group/vapausfoorumi/msg/6276fb65fb62d0f9

Anonyymi kirjoitti...

Mistä tiedät, että se on barbaarimaista?
Oletko kysynyt näiltä henkilöiltä itseltään?

Vaikka nimitys olisikin "barbaarien" keksimä, niin sitä ei seuraa, että nimitys olisi jotenkin halveksuva - varsinkaan enään nykyään.

Sana "barbaari" ei mitenkään tarkoita, että henkilö olisi intellektuaalisesti epärehellinen, tai mitään muutakaan sellaista

Itse asiassa se on alunperin tarkoittanut ihmistä, joka ei puhu kreikkaa.

Minusta ei ole mitenkään sivistymätöntä, jos joillekin kuuluisille ihmisille keksitään lempinimiä - kunhan nämä henkilöt itse hyväksyvät sen.

Vai onko mielestäsi barbaarimaista sanoa Jennifer Lopezia J.Lo'ksi?

Mikko Ellilä kirjoitti...

"Vaikka nimitys olisikin "barbaarien" keksimä, niin sitä ei seuraa, että nimitys olisi jotenkin halveksuva"

En sanonut, että englanninkielisten barbaarien kielenkäyttö olisi halveksuvaa. Olen sitä mieltä, että barbaarien kielenkäyttö on yksinkertaisesti typerää.

"Sana "barbaari" ei mitenkään tarkoita, että henkilö olisi intellektuaalisesti epärehellinen, tai mitään muutakaan sellaista. Itse asiassa se on alunperin tarkoittanut ihmistä, joka ei puhu kreikkaa."

Sana "barbaari" tarkoittaa etymologisesti tarkasteltuna alunperin sopertelijaa/ mongertajaa/ vast.

Barbaari on siis sivistymätön ihminen, joka ei osaa ääntää tai kirjoittaa sanoja/nimiä oikein.

Julius Caesarin kutsuminen Dzyyliys Siisaaariksi on siis mitä suurimmassa määrin barbaarisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

"Sana "barbaari" tarkoittaa etymologisesti tarkasteltuna alunperin sopertelijaa/ mongertajaa/ vast."

Niin eli sellaista, joka ei puhu kreikkaa.

Wikipedia:
"Sana barbaari on peräisin antiikin Kreikasta, alkuperäiseltä merkitykseltään henkilö, joka ei puhunut kreikkaa. Sana oli todennäköisesti onomatopoeettinen, kuvaten ulkomaalaisten käsittämätöntä pälätystä "bar, bar""


"Olen sitä mieltä, että barbaarien kielenkäyttö on yksinkertaisesti typerää."

Logiikan mukaan tuosta premissistä ei seuraa, että barbaarin keksimä nimitys olisi jotekin typerä tai epäkunnioittava

Mikko Ellilä kirjoitti...

Mongertaja tarkoittaa kreikkaa osaamatonta vain silloin, kun mongerrussyytöksen esittää kreikkalainen. Mongertajan eli barbaarin käsitteeseen ei kuulu, että hänen huonosti mongertamansa kieli olisi nimenomaan kreikka. Turha siteerata wikipediaa, tiesin itse tämän asian jo alle 10-vuotiaana.

Löpinäsi barbaarisen kielenkäytön epäkunnioittavuudesta on ihan oma olkinukkesi, jota olet hutkinut jo kolmessa viestissäsi. Sinä ja olkibarbarasi voitte ihan vapaasti leikkiä keskenänne. Jos tämä olisi postituslista, nyt kuuluisi onomatopoeettinen sana "plonk" sinun pudotessasi killfailini pohjalle.

Mikko Särelä kirjoitti...

Mutta tämä ei ole postituslista, eikä etenkään sinun postituslistasi. Tämä on minun blogini ja täällä käyttäydytään kohteliaasti toisia ihmisiä kohtaan. Jos et kykene kohteliaaseen käytökseen, voit poistua omaan blogiisi.

Anonyymi kirjoitti...

Minua ei henk.koht haittaa Ellilän käytös.

Voisit nyt esittää sen loogisen päättelyketjun miksi sinusta barbaarien keksimien nimitysten käyttäminen on jotenkin barbaarimaista.

Suurin osa koko käytettävästä kielestä on barbaarien keksimää.

Anonyymi kirjoitti...

"Mongertajan eli barbaarin käsitteeseen ei kuulu, että hänen huonosti mongertamansa kieli olisi nimenomaan kreikka."

Alunperin kuului, koska sana barbaari on kreikan kielestä ja he sanoivat kaikkia muita barbaareiksi.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Mikko Särelälle tiedoksi, että pidän saman olkinuken esittämistä kolmeen kertaan nimenomaan huonona käytöksenä. Sinusta ehkä on epäkohteliasta toisia ihmisiä kohtaan huomauttaa heidän harrastamastaan olkinukkeargumentoinnista, minusta ei. Jonkun Markus Janssonin typerä tapa hokea "olkinukke" ilman mitään syytä on aivan eri asia kuin relevantti huomautus siitä, että opponenttini tappelee ihan turhaan olkinuken kanssa.

Mikko Särelä kirjoitti...

Mikko Ellilälle tiedoksi, että tässä blogissa en katso hyvällä sitä, että toisten ihmisten kommentteja kutsutaan löpinöiksi. . Jos et halua lukea blogini kommentteja, älä lue. Jos et halua lukea blogiani, älä lue sitä.

Huomauttaminen ei ole epäkohteliasta, vaan se tapa, jolla se tehdään ja tässä blogissa sinä et ole se, joka päättää, mitä suvaitaan ja mitä ei.
Ja jos et poista hyökkäävää sävyä kirjoituksistasi, niin sinun kirjoituksesi tulevat sanomaan plonk, kun ne katoavat bittitaivaaseen.

Ja kyllä, minusta on epäkohteliasta huomauttaa toisille ihmisille näiden harjoittamasta olkinukkeargumentoinnista, ellei samantien selitä kauniisti syytä siihen, miksi argumentaatio on väärä. Lisäksi, miksi ihmeessä oletat, että täällä tapahtuvat keskustelut ovat väittelyjä?