Puusilmäisyydestä

Olen aika monissa ihmissuhdeasioissa puusilmä. Yleensä luen toisten ihmisten tunnetiloja ja oloa aika hyvin; sen sijaan tilannetajuni, ymmärrys siitä, minkälainen kommunikaatiotyyli kuuluu mihinkäkin tilanteeseen on usein valitettavan, no, vajavainen. Nuorempana tämä ongelma oli kohdallani vielä suurempi. Olin hyvin epävarma itsestäni ja ajatuksistani ja erityisesti siitä, pitävätkö muut minusta. Erityisesti tämä yhdistelmä vaivasi, kun varsin hyvin aistin sen, jos joku tunsi olonsa epämukavaksi ja yleensä kuvittelin, että tämä johtuu minusta.

Ehkäpä se monasti, tai joskus johtuikin. Tilannetajuttomat ihmiset saavat usein muut ihmiset kokemaan olonsa epämukavaksi monestakin syystä. Itse en esimerkiksi aikoinaan hahmottanut sitä, että ihmiset tulkitsevat paikalta katoamisen helposti siten, että heistä ei pidetä. Tai että keskustelussa on suuri ero sanooko, että sinä olet tyhmä ja siinä, että sanoo, että tuo ajatus on tyhmä. Ensimmäinen on mielestäni ajatuksena oikeastaan aika tyhmää ja jos tarkoitus ei ole yrittää päästä toisesta eroon, koska se luultavasti vain vaikeuttaa keskustelemista ja saa kuulijan suhtautumaan puhujaan negatiivisesti. Miksi ihmeessä kuunnella ihmistä, jonka asenne on se, että kuulija on tyhmä.

Joka tapauksessa, olin siis nuorena puhelias, ujo, epävarma, sosiaalisesti rajoittunut yksilö. Toiset ihmiset ovat kuin syntyneet sosiaalisilla taidoilla varustettuna. Minä olen joutunut tekemään paljon työtä oppiakseni ne taidot, jotka minulla nykyisellään on - ja vielä paljon olisi opittavaa.

Jotenkin oma käsitykseni sosiaalisesta kanssakäymisestä on sellainen, että yleensä ihmisten kanssa sosiaaliset normit, rituaalit ovat tapa, jolla varovaisesti tunnustellaan, millä tavalla tuon toisen ihmisen kanssa voi harjoittaa kanssakäymistä. Ei pelkästään, tai edes erityisesti itsen takia, vaan sen toisen ihmisen. Uudesta ja oudosta ihmisestä ei mitenkään voi tietää, mitkä asiat ovat hänelle hankalia, tai arkoja, tai satuttavia.

Lisäksi samat asiat tulkitaan niin eri tavalla. Yksi ei pidä epävarmuudesta ja pitää arvokkaana sitä, että saa pakit kiinnostuksen kohteelta suoraan - ja helposti myös tekee saman antaessaan pakkeja, jos hän välittää siitä toisesta. Ei halua, että toinen joutuisi elämään epävarmuudessa, mikä on pahinta, mitä itse osaa ajatella. Kuulija voi sensijaan olla tottunut siihen, että tuollaista suoraa puhetta käytetään lyömäaseena ja pitää sitä osoituksena ilkeydestä. Tällaisista erilaisten ajatusmaailmojen yhteentörmäyksistä ei voi välttää täysin, mutta jos yrittää oppia tuntemaan kanssaihmisensä, niin suuren osan tällaisista törmäyksistä voi välttää - ja se on hyödyllistä sekä itselle, että muille.

Tämä San Diegon matka on laittanut miettimään tarkemmin sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Eivät ne ole mitään kummallisia asioita. Oikeastaan aika tavanomaisia ja jopa korneja, kai. Ristiriitaisia vain. On ihmisiä, jotka tunnen vähän tai enemmän, ja jotka haluan tuntea paremmin. Ihan oikeasti paremmin siis. Hassua oikeastaan, että harrastukset, joita olen pitänyt niin tärkeinä, eivät sittenkään ole niin tärkeitä. Ne muuttuvat ja kulkevat mukana, tulevat ja menevät. Sitten haluan oppia tuntemaan maailmaa paremmin. Asua Italiassa, Japanissa, Uudessa Seelannissa, Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa, kaikkialla maailmassa isoissa kaupungeissa lähinnä tosin. Tutustua ihmiskunnan historiaan yhä paremmin ja laajemmalti. Vetää miljoona roolipelikampanjaa niistä ajatuksista, joita päässäni nyt pyörii ja joita syntyy aina joka toinen päivä. Auttaa jotenkin pienellä panoksellani kehitysmaita kehittymään vauraiksi ja länsimaita säilyttämään ja parantamaan vapaata oikeusvaltioon pohjautuvaa yhteiskuntaa. Oppia paremmaksi ihmiseksi ja oppia mitä se parempi ihminen tarkoittaa. Elää ja nauttia elämästä muiden ihmisten kanssa, ei heidän kustannuksellaan.