Tänään olisi aika ryhtyä koodaamaan pientä simuloitavaa juttua NS2-ympäristössä. Ongelma ja harmillisuus on se, että kannettavan koneeni Linuxissa ei ole saatu ääniä, funktionäppäimiä ja virranhallintaa (standby- ja horrostiloja) toimimaan ja viime kerralla, kun ylläpito yritti tilannetta korjata myös langaton verkkokortti lakkasi toimimasta.
Siksi olen viime aikoina käyttänyt lähinnä koneeni Windows-ympäristöä ja asentanut siihen kaiken itselleni tarvittavan: emacsin ja miktexin paperin kirjoitusta varten, kerännyt koneelle ison kasan artikkeleita, joita haluan käyttää/lukea, konfiguroinut Operan ja muita softia ja kerännyt ison liudan muistimerkkejä webselaimeeni. Mutta en halua juuri hankkia uutta koodausympäristöä. Olen tottunut unixin ympäristöön, jossa käännetään ja ajetaan asioita ja lisäksi en halua nähdä sitä vaivaa, minkä NS2:n toimimaan saattaminen Windowsissa mahdollisesti vaatisisi.
Siksipä mietinkin, että olisi hienoa, jos olisi USB-palikka, joka olisi Linux ja jota voisin käyttää koodaamiseen ihan miltä tahansa laitteelta hyvänsä. Toki tämä onnistuu SSH:lla, jos verkossa on Linux/Unix-serveri, jota käyttää. Minulla on tällainen Linux järjestelmä, mutta se on toisella puolella maailmaa ja siihen saa yhteyden vain kahdella peräkkäisellä SSH-yhteydellä. Ei siis mikään optimaalinen järjestelmä koodaamista ajatellen. Siksi siis USB-mokkula, joka sisältäisi mukavan Linux-ympäristön, jossa voisi kääntää ja ajaa koodia.
Tällaisen puutteessa päätin kopioida kaiken mahdollisen tarvittavan datan omalle USB-tokenilleni ja käyttää sitä siirryttyäni Linuxin puolelle. Vilkuilin nettiä ja löysin muutaman kiintoisan teknolelun, joista voisi olla iloa tällaiselle käyttäjälle. Memorex Mini TravelDrive U3 tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden samaan tuttuun ympäristöön, missä tahansa tietokoneessa. Se sisältää 2GB muistin, Firefoxin ja tallettaa itseensä kaiken tarvittavan tiedon siitä, minkälaiseksi käyttäjä on työpöytänsä toiminnan konfiguroinut. Lisäbonuksena anti-virusohjelmisto Windows-käyttöä varten. Tuki löytyy myös Linux 2.4:lle ja Mac OS 8.6:lle. Hämmentää sinänsä tuon Mac OS X:n
puute.
Kiva lisäominaisuus moiselle USB-mokkulalle olisi se, että se sisältäisi kaikki erilaisten paikkojen salasanat ja että tunkisi ne ohjelmalle, joka niitä kysyy, kun käyttäjä autentikoi itsensä USB-mokkulalle (esim. sormenjäljellä ja PIN-koodilla). Salausta hyödyntäviä USB-mokkuloita, joita käyttäen käyttäjä voi kirjautua sisään koneeseen löytyy markkinoilta jo paljonkin. Googlehaku esimerkiksi termeillä secure usb token auttaa. Nuo näyttävät kuitenkin olevan jo hypen suhteen taakse jäänyttä elämää. Saisikohan tuollaisella turvaominaisuuksilla varustetun USB-mokkulan, josta puhuin aiemmin tässä viestissä. Aika näyttää.
Artificial Intelligence in the Knowledge Economy
1 tunti sitten
2 kommenttia:
Sain sitten NS2:n toimimaan Cygwinin kanssa muutaman tunnin väännön jälkeen. Eli en ole tällä hetkellä sitten kuitenkaan migroitumassa Linuxin puolelle.
Varsin näppärä laite.
Oletko kokeillut VMWare:a tai Virtual PC:tä? Ne ovat varsin hyviä emulaattoreita. Itselläni pyörii oikein hyvin Linuxin puolelta Windows XP tuossa Virtual PC:ssä. Emuloitava käyttis pyörii siis Linuxin ikkunassa. Kaiken lisäksi näitä käyttiksiä voi olla useampi yhtä aikaa päällä. Vaihtaminen niiden välillä on helppoa.
Oon myös viime aikoina asennellu Mac OS X:n (Intelin prossuille tarkoitetun). Sekin toimii aika hyvin, mutta kaikki ohjelmat ei toimi)
Lähetä kommentti