Ymmärtäninen ja hyväksyminen

Eräällä irc-kanavalla oli keskustelua tästä Mohammed-pilakuvakohusta. Erityisesti ihmiset tuntuivat joko korostavan sitä, että muslimeja pitäisi ymmärtää tässä, tai sitten korostavan sitä, että väkivallalla uhkailua ja väkivallan käyttöä ei pidä suvaita tai hyväksyä. Ja kuilu näiden näkemysten välillä on nähdäkseni suuri; toivoakseni ei kuitenkaan mahdoton kurottavaksi.

Jospa siis aloitan tämän viestin sillä, että ymmärrän sen, että joku tuohtuu noista poliittisista pilakuvista. Olen aikoinani ollut varsin konservatiivinen kristitty ja tuohtunut monista asioista, joita länsimaissa tehdään kristinuskolle ja sen nimissä. Vanhempana olen myös tuohtunut ja loukkaantunut monista muista väitteistä, joita maailmalla olen nähnyt. Olen tuohtunut siitä, että valkoinen mies usein esitetään naisia, lapsia, muita kulttuureja sortavana. Olen tuohtunut siitä, että joissakin arabikulttuureissa naiset ovat käytännössä miehen omaisuutta. Olen tuohtunut monista asioista elämäni varrella. Erityisesti olen monasti tuohtunut siitä, kun maailmalla rikotaan niitä ihmisoikeuksia, joita minä pidän 'pyhinä'.

Ymmärrän siis hyvin sen, että joku tuohtuu asiasta, jota hän pitää pyhänä ja arvokkaana. Ymmärrän myös sen halun, jonka tällaisesta tuohtuessaan kokee, halun päästä eroon tällaisesta tuohduttavasta materiaalista. Ei ole mukavaa kuulla sitä, että joku esittää profeetta Mohammedin terroristina; tai perverssiksi.

Näin siis ymmärrystä korostava osapuoli ottaa toisen osapuolen aseman ja ymmärtää, että monet teot voivat aiheuttaa henkistä kärsimystä ja suuttumusta toisessa osapuolessa.

Toinen osapuoli taas näkee pikemminkin kahden kulttuurin törmäyksen. Näillä kulttuureilla olevat arvot eivät ole yhteensopivia keskenään. Molemmat eivät voi elää yhtäaikaisesti loukkaamattomina. Länsimainen kulttuuri sisältää esimerkiksi näkemyksen sananvapaudesta. Sananvapaudessa on nimenomaan kyse siitä, että ihmisillä on oikeus sanoa asioita, jotka loukkaavat toisia. Kulttuuriimme kuuluu myös näkemys siitä, että ihmisten tulee olla tasa-arvoisia lain edessä, tai että ainoastaan valtion ylläpitämällä oikeuslaitoksella on oikeus määrätä rangaistuksia ihmisille. Ja että näiden rangaistusten pitää perustua kirjoitettuun lakiin, jonka pitää olla sama kaikille ihmisille.

Sen sijaan nykyinen arabikulttuuri sisältää elementtejä, jotka hyväksyvät naisen kohtelemisen omaisuutena, uskonnollisen yhteisön toimimisen syyttäjän, tuomarin ja tuomion toimeenpanijan ominaisuudessa (fatwa), tämä ei-valtiollinen oikeusjärjestelmä ei myöskään tunnusta sananvapautta, vaan on määrännyt fatwoja esimerkiksi tanskalaisille pilapiirrosten kirjoittajille.

Jälkimmäisen näkemyksen korostajat siis näkevät tilanteen niin, että länsimaisen yhteiskunnan peruspilarit ovat uhattuina. Voimme joko myöntyä islamilaisen fundamentalistikulttuurin vaatimuksiin, tai sitten voimme nousta puolustamaan omia arvojamme. Molempien yhteiselo nykyisessä muodossaan ei ole mahdollista. Joko joudumme pyytämään anteeksi sananvapauttamme ja sitä, että joku sanoo asioita, jotka loukkaavat muslimeja, tai sitten seisomme sananvapauden takana ja kerromme maailmalle, mitä mieltä olemme.

Joko uskomme oikeuteen kritisoida kaikkea, tai sitten hyväksymme, että on asioita, joita ei sovi kritisoida. Sekulaarin humanismin ja tieteen, periaatteiden joille yhteiskuntamme rakentuu, periaatteisiin kuuluu, että kaiken on oltava kritisoitavissa. Lisäkiinnostusta voi täydentää esimerkiksi lukemalla Popperin Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Islamilainen fundamentalismi vaatii, että islamia ei saa kritisoida ja on valmis puolustamaan vaatimustaan väkivalloin, kuten esimerkiksi Theo van Goghin tapaus osoittaa.

Toinen osapuoli keskustelussa siis haluaa korostaa tätä ymmärtämystä ja sitä, että lyhyellä aikavälillä ongelmat sovitellaan. Toinen osapuoli katsoo kulttuurien välistä taistelua ja on sitä mieltä, että sovittelu ei ole mahdollista. Joko länsimainen kulttuuri sopeutuu islamilaiseen ja sen kritisointi kielletään (joko lailla, tai sitten kulttuurisella itsesensuurilla), tai sitten olemme avoimesti konfliktissa islamilaisen fundamentalismin kanssa. Kummassakaan tapauksessa kulttuurit eivät elä rauhanomaista yhteiseloa, vaan toinen joutuu sopeutumaan toiseen.

Itse kannatan sitä, että ne, jotka eivät länsimaisesta kulttuurista pidä, eivät osallistu länsimaiseen kulttuuriin. Kukaan ei pakota ihmistä muuttamaan Eurooppaan. Kukaan ei pakota käyttämään Internetiä, tai lukemaan tanskalaisia lehtiä, tai ostamaan länsimaisia tuotteita. Itse en ole suunnitellut muuttavani arabimaihin, koska en hyväksy heidän yhteiskuntajärjestyksiään; mikseivät arabit, jotka eivät hyväksy länsimaista kulttuuria, voi tehdä samoin?