tiistaina, tammikuuta 31, 2006

Latinaa

Päätin opetella lukemaan latinaa. Ostin sunnuntaina oppikirjan, joka tuntuu tyyliltään olevan minulle sopiva. Aikomukseni on tehdä töitä kielen kanssa vähän joka päivä. Taivutuksia ja sanastoa suunnittelen opiskelevani esimerkiksi autolla töihin ja kotiin ajaessani.

Kunnianhimoinen tavoitteeni on, että kykenen lukemaan klassisella latinalla kirjoitettuja teoksia kesällä. Omistan jo Caesarin Gallic War -teoskappaleen. Kyseisessä teoksessa on aina aukeamalla vasemmalla sivulla alkuperäisteksti ja oikealla sivulla englanninkielinen käännös.

Palestiinalaiset toivovat Hamasin maltillistumista

Hesari kertoo, että palestiinalaiset toivovat Hamasin maltillistumista.

Parhaassa tapauksessa Hamasin vaalivoitto onkin suuri askel eteenpäin lähi-idän rauhanprosessissa. Pahimmassa tapauksessa alue syöksyy entistä suurempaan kaaokseen. Oleellisessa osassa on tällä hetkellä Hamas ja sen johtoryhmä. Löytyykö riittävästi johtajia, jotka haluavat ryhtyä luomaan palestiinalaista valtiota rauhanneuvotteluiden kanssa. Jos löytyy, kuten toivon, niin Hamasin fanaattinen terroristijoukko marginalisoituu ja alue on päässyt demokraattisen kehityksen alkuun. Tie ei ole helppo, kuten pohjois-Irlanninkin esimerkki osoittaa, eikä pidä odottaa asioiden parantuvan salaman nopealla aikataululla. Mutta toivoa on. Sen osoittaa seuraavat Hesarin raportoimat asiat Palestiinassa tehdystä mielipidetutkimuksesta.

Yli 70 prosenttia vastanneista arvioi, että Hamasin olisi vaalivoittonsa jälkeen "muutettava kantaansa Israelin tuhoamisesta".

84 prosenttia palestiinalaisista ja 77 prosenttia Hamasin äänestäjistä haluaisi rauhansopimuksen Israelin kanssa.

Noin 85 prosenttia ilmoitti tukevansa myös presidentti Mahmud Abbasia.

Selvitykseen haastateltiin 1 200:aa ihmistä Länsirannalla ja Gazassa. Virhemarginaaliksi kerrottiin 3,5 prosenttiyksikköä.

Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siis siltä, että ihmiset todellakin äänestivät Hamasia siksi, että se nähtiin ei-korruptoituneena vaihtoehtona Fatahin vanhaan kaartiin nähden, eikä siksi että Hamasin halulla tuhota Israel olisi suuri tuki palestiinalaisten keskuudessa. Eivät taida palestiinalaiset olla sen kummempia ihmisiä kuin ketkään muutkaan. Haluavat hyvän hallinnon, turvallisen elinympäristön, työtä ja mahdollisuuden parantaa elinolojaan omilla teoillaan. Olisiko Hamasista puolueeksi, joka auttaisi palestiinalaisia pääsemään tähän tavoitteeseen?

ps. Jos jollakulla on tietoa siitä, mistä lähteestä Hesari on tämän löytänyt, olisin kiitollinen. Samoin, jos on pointtereita englanninkielisiin viittauksiin samaan tutkimuksiin, olisin kiitollinen. Haluaisin mainita tutkimuksesta muutamalle englanninkieliselle tutulleni, mutta toistaiseksi en ole löytänyt muuta kuin tämän Hesarin maininnan aiheesta.

Le Mans

Lapsena meillä oli kotona MSX Spectravideo 728. Säästimme rahaa siihen pitkään isoveljen kanssa ja saimme vihdoin vanhemmat suostuteltua maksamaan loput tietokoneesta. Se maksoi kai kokoluokkaa 2500-3000 markkaa, josta veljen kanssa pienistä kuukausirahoista olimme säästäneet kai 500 markkaa.

Tuohon tietokoneeseen meillä oli yhdessä vaiheessa konsolipeli, nimeltään kai Le Mans - en muista enää varmasti. Siinä ajettiin rallia kuvakulma oli suoraan ylhäältä ja kaasuteltiin hirmuisesti ja ohitettiin toiset autot vasemmalta ja toiset oikealta. Hirmuista puikkelehtimista kaistojen välillä siis.

Muistan kuinka veljeni joskus huomautti minulle pyöräilytyylistäni, että emme pelaa Le Mansia nyt. Ohittelin samalla tavalla villisti yhdistetyllä pyörätie-jalkakäytävällä niin jalankulkijoitakin vasemmasta reunasta ja oikeasta reunasta kunnolla pujotellen.

Tuo pujottelu muistuu mieleeni, kun ajan päivittäin töihin ja takaisin. Tunnustan ajavani usein paikallisilla nelikaistaisilla moottoriteillä ylinopeutta. Tänä aamuna ajoin kaiketi noin 125 km/h (80mph), kun nopeusrajoitus on noin 100 km/h (65mph). Takaa tulee auto, joka koukkaa taakseni; ajaa siinä muutaman hetken ohittaakseen oikealla puolella olevan auton. Sitten hän vaihtaa yhden kaistan oikealle ohittaen minut ja jatkaa taas yhden kaistan oikealle ohittaakseen seuraavan. Seuraavaksi vaihtaen kaksi kaistaa vasempaan ohittaen lisää autoja. Ja tätä näkee täällä joka päivä ja koko ajan.

Hämmentävää, huvittavaa ja vaarallista. Suurimmassa vaaravyöhykkeessä näiden kaahareiden lisäksi lienevät ne, jotka ajavat hiljaisinta vauhtia. Heidän takaansa ilmestyy koko ajan suurella nopeudella autoja, joita he joutuvat varomaan. Kaistojen vaihdosta tulee uhkapeliä. Siksi moottoritiellä liikenne sujuukin turvallisimmin, kun ajaa samaa vauhtia kuin kaikki muutkin; tai niinkuin paikalliset ajattelevat, hiukan nopeampaa kuin muut. On nimittäin paljon helpompi havaita edessä olevien autojen tekemisiä kuin sekä edessä olevien autojen tekemisiä, että takana olevien autojen tekemisiä.

lauantaina, tammikuuta 28, 2006

Patikkareissu

Tänään on kaunis päivä. Aurinko paistaa ja linnut laulavat. Minä suuntaan muutaman työkaverin kanssa päivän vaellukselle runsaan tunnin ajomatkan päässä olevalle vuorelle. Nousua päivän aikana tulee ilmeisesti lähes 600 metriä.

perjantaina, tammikuuta 27, 2006

Päivän mietelause

Uskallus myöntää olevansa väärässä ja korjata käsityksiään on tieteellisen ajattelun kulmakivi. Se sopii kaikille ihmisille ja mahdollistaa paremman elämän. Tällainen uskallus ja kyky tarkastella omia ajatuksiaan kriittisesti ei ole mikään syntymässä meille luotu ominaisuus, vaan erittäin tärkeä ja arvokas taito, jota voimme oppia.

Oppimisen alkuun pääseminen voi olla kovin hankalaa, sillä omat ajatuksemme ovat meille tärkeitä ja usein virheellisesti perustamme jopa identiteettimme sille, miten ajattelemme asioista.

torstaina, tammikuuta 26, 2006

Luovu tekijänoikeuksistasi

Tonin ja Sampon kanssa on tullut keskusteltua viime aikoina immateriaalimonopolista, joita ainakin minä vastustan. Toni sitten heitti minulle haasteen ja vastaan siihen nyt.

Tämän sivun alalaidasta löydät tämän:

Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 2.5-lisenssi.

Päädyin tuohon lisenssisopimukseen, sillä en halua työtäni käytettävän teoksissa, joiden haltija vaatii itselleen perinteisen copyrightin teokseensa.

Haastan kaikki blogia kirjoittavat lukijani käyttämään Creative Commons lisenssiä töihinsä. Valitse lisenssisi täältä.

For my english readers: I am using a Creative Commons Finnish license which basically allows you to do anything with my work as long as I am attributed and the derivative work is published under the same licence. Disclaimer: this is not legal text and should not be taken as such. The license is the legal text.

Sarjakuvaa ja tekijänoikeusparodiaa

Tekijänoikeusjärjestöt ovat tehneet sarjakuvan, jossa "valistetaan" piratismin vaaroista. Yhdysvalloissa maanpaossa asuva henkilö on tehnyt sarjakuvasta parodian, joka muistaa tekijänoikeusjärjestöjen unohtaneen kuluttajanäkökulman. Voi löytää parodian täältä.

Suomessa tuo olisi luultavasti laitonta; Yhdysvalloissa sitä suojelee USC 107§, parodia laki, joka antaa oikeuden hyödyntää olemassaolevaa tekijänoikeuden alaista materiaalia parodian tekemiseksi. Tämän levittäminen Suomessa saattaa olla laitonta, mutta itseäni ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa.

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2006

Demokratian kehitys maailmalla

Yksityisen sektorin kehitys PSD-blogissa oli juttu valtiomuodoista ja demokratian kehityksestä maailmassa. Vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan kehittymiseen näyttäisi olevan yksi tärkeä este. Runsaat luonnonvarat.

Järjestelmä toimii seuraavasti: jos valtiossa ei ole runsaita luonnonvaroja, paras ja ainoa tapa valtion johdon saada itselleen varallisuutta on se, että kansa tuottaa varallisuutta (jota valtio voi verottaa). Näin ollen kansa, joka on tyytymätön kohteluunsa voi vaikuttaa valtionjohdon varakkuuteen ja kykyyn hallita esimerkiksi lakkoilemalla, tai muilla epäsuorilla keinoilla. Sen sijaan niillä alueilla, joilla on suuret luonnonvarat, kansa on heikommassa asemassa. Poliittinen eliitti saa varansa elämiseen ja armeijan ylläpitoon luonnonvaroista ja kansan vaikutusmahdollisuudet eliitin elämään ovat huomattavasti heikommat. Eliitin ei tarvitse kiinnostua kansan hyvinvoinnista, sillä valta, voima ja kunnia pysyy heillä kansan kiinnostuksesta riippumatta. Tämä analyysi antaa valitettavan vähän lohtua ja toivoa arabian öljyrikkaille alueille.

Toinen tärkeä huomio tulee tästä graafista financial timesissa. Autokraattisten valtioiden määrä maailmassa putosi roimasti 90-luvun alkaessa johtuen Neuvostoliiton romahtamisesta. Me kaikki tunnemme ja tiedämme, mitä tapahtui itä-Euroopassa tuolloin ja se näkyykin erinomaisesti ylimmässä kuvassa. Sen sijaan, kuinka moni on huomannut, että Afrikassa tapahtui samanlainen kehityskulku 90-luvun alussa?
Pääasiassa sosialististen diktatuurien määrä tippui jyrkästi yli 30:stä ollen nykyään alle 5. Selittyykö tämä sillä, että Neuvostoliiton antama taloudellinen (ja sotilaallinen?) tuki sosialistisille diktatuureille loppui, vai johtuuko muutos jostain muusta?

Valitettavasti Afrikassa kehitys ei edennyt kohti stabiileja demokratioita, vaan enemmän tai vähemmän anarkistisia oloja, joissa valtiota joko ei ole (Somalia), tai sitten se on liian heikko edes turvatakseen rauhan ja järjestyksen alueellaan. Kehittyneet maat voisivat auttaa maanosan tilannetta edes hitusen tunnustamalla Somalimaan ja Puntmaan, jotka julistautuivat itsenäisiksi vuosina 1991 ja 1998.

Länsimaisten tullien poisto olisi myös tärkeää, sillä se lisäisi näillä alueilla nimenomaan ihmisten työnteosta johtuvaa varallisuutta ja lisäisi näin tavallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia maansa politiikkaan ja poliittiseen eliittiin.

tiistaina, tammikuuta 24, 2006

Presidentin vaalit

Vapaasana on joutunut presidentinvaalien pyörityksen kohteeksi. Lehden keskustelupalstalle on hypännyt viime päivinä mielipuolinen määrä kirjoittajia, jotka kannattavat Halosta presidentiksi. Hämmentävää, että pieni nettilehti on noussut näin suuren mielenkiinnon kohteeksi ainakin vasemmistolaisten joukossa.

Syynä mielenkiintoon voi ehkäpä olla näissä artikkeleissa. Työväen presidentti vastaan ay-johdon presidentti ja Halonen – Venäjän tiellä demokratiaan ja Tarja Halonen: kiukutteleva, simputtava ja nöyryyttävä työpaikkakiusaaja vailla paineensietokykyä.

Muistaako kukaan muuten enää YLEn A-piste-ohjelmaa, jossa toimittajat yrittivät vetää Niinistöä lokaan vieläpä valheellisesti, mutta eivät löytäneet mitään kovinkaan pahaa sanottavaa Halosesta? Näin siis meidän verovaroillamme ajetaan vasemmistolaista presidenttiä. Onko siis yllätys, että Suomessa ei ole nähty muita kuin demaripresidenttejä yli 20-vuoteen.

maanantaina, tammikuuta 23, 2006

Päivän sankarit

Ladan Boroumand: "- If the regime kills us we hope someone else will take up the task."

Hän on toinen siskoksista, jotka ovat luoneet Omidin, tietokannan Iranin Mullahien uhreista. Lainaus Anne Applebaumilta (via).

Balboa Park

Tässä kuvia muutamasta reissusta, joita olen tehnyt Balboa Parkiin. Tämä on siis se puisto, joka alkaa kodistani suoraan kadulle astuessani ja jonka toisella puolella on kaupungin keskusta. Jos katsotte San Diegoa esimerkiksi googlesta näette San Diegon keskustan pohjoispuolella täydellisen neliön muotoisen puiston, Balboa Parkin.

Nämä kuvat on otettu alueelta, jossa on paljon museoita, taidegallerioita ja muuta ihmisen rakentamaa. Toisella puolella puistoa on sitten ihan perinteistä luontoa. Ensimmäinen kuva on International House of Finland, jossa kävin äänestämässä kahteen kertaan. Eilen ja runsas kaksi viikkoa sitten.





Suomen talolle kävellessään joutuu kävelemään yhden rotkon ohi. Yritin ottaa siitä kuvan, huonolla menestyksellä ja jäin toivomaan ja odottamaan 3d-kameraa. Siis kameraa, jossa on kaksi linssiä silmien välin etäisyydellä toisistaan ja jotka ottavat samasta maisemasta yhtäaikaa kuvan.









Ihan rotkon vieressä on urkupaviljonki, jossa järjestetään yleisökonsertteja. En ole vielä ehtinyt käydä yhdessäkään, mutta noin mahtavia urkuja täytyy kyllä jossain välissä ehtiä kuuntelemaan.









Paikallinen rakennustekniikka on mielenkiintoinen sekoitelma kaikkea mahdollista. Tämä on yksi monista museorakennuksista alueella. Jos oikein muistan, kauempana tässä rakennuksessa on San Diegon historia museo ja tutkimuskirjasto.





Aukiolta löytyi myös vaarallinen lohikäärme.





Alkuviikosta suuntasimme Villen kanssa japanilaiseen puutarhaan. Paikka oli täynnä kauniita kukkia ja japanilaisia asetelmia. Kivipuutarhaosiota ei harmikseni kuitenkaan näkynyt. Tämä bambuputki keräsi vettä pienestä norosta. Täyteen tullessaan se kippasi kaiken veden nopeasti pois iskien samalla voimakkaasti kiviä vasten ja tuottaen kovan pamahtavan äänen. Eräänlainen vesikello siis.













Puutarha alkoi tällaisella kiemurtelevalla polulla, jonka varressa oli paljon kauniita kukkia, pensaita ja muuta nähtävää. En tunnistanut oikeastaan mitään näistä kukista, mutta kauniita ne ovat.























Sisätiloissa oli näytillä myös yksi banzaipuu.





Ja tietenkin puutarhassa pitää olla lampi eksoottisine kaloineen ja vesiputouksineen.







sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

Kuvia

Sain vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja laitettua kuvia verkkoon. Tässä ensimmäinen satsi joulun vietosta. Alla olevassa kuvassa ovat Hutch ja Ethel. Ihana vanha pariskunta, joiden luona vietin joulun. Kuva on otettu Coronado-hotellin terassilta, jossa söimme jouluaterian joulupäivänä.





Tässä kuvassa näkyvät sitten minä, Stu ja Hutch.




ja me kaikki neljä.





Totta kai jouluna pitää olla mahdollisuus luistella. Ilmeisesti siksi hotellissa oli ulkoluistelurata kaikille kiinnostuneille.













Sellaisessa paikassa söin siis tänä talvena jouluaterian.

Miekkailua ja kahden flyygelin baari

Perjantaina Stuart, kämppikseni, soitti minulle kysyi kiinnostaako minua lähteä lauantaiaamuna miekkailemaan. Olimme juuri jammailemassa työkavereiden kanssa ja yritin kovasti opetella soittamaan kitaraa. Luulenpa, että olen keräämässä tavalliseen tyyliini itselleni liikaa tekemistä elämääni, mutta onpahan ainakin elämä menevää ja hauskaa.

Lähdin siis eilen aamulla kello yhdeksitoista kahden tunnin miekkailutreeneihin. Jos oikein hahmotin, harjoittelin pääasiassa epeellä. Välillä harjoittelin oikealla kädellä, välillä vasemmalla; en ole vielä ihan varma siitä, kumpi olisi minulle parempi käsi tähän touhuun. Vasen on selkeästi vahvempi, mutta oikean käden kanssa jalkatyö tuntui luontevammalta. Hauskaa oli ja tänään huomaa sekä jaloissa, että yläkropassa tehneensä eilen jotain. Mietin, haluaisinko ottaa ihan kunnolla miekkailutunteja täällä ollessani. Hassua oli, kun kaikki vastustajani yrittivät kovasti rohkaista ja kertoa, että kyllä se siitä lähtee sujumaan. Oma lähtökohtani, kun on, että tuollaisten asioiden opetteleminen vie aikaa ja monta, monta toistoa. Ehkäpä sitä puolessa vuodessa silti voisi jotain oppia, jos asiaan panostaisi.

Iltapäivällä kävin sitten äänestämässä. San Diegossa oli äänestysprosentti kovassa nousussa, ilmeisesti äänestäjiä oli runsaasti enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Hyvä, että vaalit kiinnostavat. Tämän jälkeen kävimme Villen kanssa paikallisessa taidegalleriassa tutustumassa intialaiseen taiteeseen. Oli kyllä aika erikoista verrattuna eurooppalaiseen, ja joissakin suhteissa jätti minut aika kylmäksi, vaikka erittäin taidokasta työtä olikin.

Koska eilen oli Villen viimeinen ilta, oli pakollisena kohteena luonnollisesti paikallinen yöelämä. Tästä meinasikin tulla täydellinen epäonnistuminen. Ensimmäisessä baarissa nimittäin ei pokelle kelvannut suomalainen ajokortti (Villellä ei ollut passia mukana). Toisessa baarissa Villen eu-ajokortti kelpasi, mutta oma ajokorttini ei kelvannut. Passiahan minulla ei tällä hetkellä ole, kun jouduin sen luovuttamaan pois uuden passin hakemista varten. (Minulla on konsulin allekirjoittama ja leimaama kopio passin olennaisista sivuista, jossa sanotaan, että olen luovuttanut passini pois uuden passin hakemista varten.)

Onni onnettomuudessa, sillä kolmannessa paikassa tärppäsi. Paikan nimeä en muista, ehkäpä koska join Hurricane nimisen drinkin, joka sisälsi viinaa monen miehen tarpeisiin. Estradilla oli kaksi flyygeliä, joita soitti kaksi miestä. Asiakkaat toivat soittotoivomuksensa lapuilla flyygelin päälle, tipeillä höystettyinä. Näistä sitten toinen flyygelisti valitsi biisin ja toinen tuli mukaan; molemmat siis soittivat ja lauloivat - mitä tahansa 50-luvulta nykypäivään. Paljon rock&rollia ja hienoja klassikoita. Kerrassaan upea paikka, johon voisi mennä toistekin.

Hauskana sivuhuomiona: yhdellä edessämme istuneella asiakkaalla oli t-paita, jossa todistettiin, että matemaatikot ovat sinnikkäitä.

lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Elämä hymyilee

Jammailusessio tänä iltana työkavereiden kanssa. Opettelin kitaran soittoa. Kivaa. Työt sujuvat ja tiedän varsin hyvin mihin aika pitää ja olen löytänyt todella mielenkiintoisen tutkimuskohteen vierailullani. Eilinen aavikkoreissu oli ihana. Elämä hymyilee ja kotona tietokoneen ääressä väsyneenä lojuminen pitkän viikon päätteeksi tuntuu hyvältä.

Eilen koin myös ensimmäisen kerran elämässäni koti-ikävää. Sellaisen pienen häivähdyksen, kun istuimme Villen kanssa auringon paisteessa parkkipaikalla autiomaa ympärillämme ja mutustelimme sämpylöitä. Tunne oli oikein mukava häivähdys kotia, mutta katosi kovin pian. Olisin halunnut maistella hiukan pidempään tuota tunnetta.

perjantaina, tammikuuta 20, 2006

Aavikko

Tänään teimme Villen kanssa reissun autiomaahan. Sää suosi meitä, aurinko paistoi ja lämpötila ulkona varjossa oli noin 23 astetta. Toisaalta aurinko suosii matkalaista matkamme määränpäässä ainakin 364 päivää vuodessa. Talvella siellä vain lämpötilat ovat hiukan miellyttävämpiä. Sadetta kuulemma tulee keskimäärin 10 senttiä vuodessa ja sekin tyypillisesti yhden päivän aikana. Menomatkalla tie olikin täynnä flash flood -varoituksia.

Matka oli erinomaisen mukava, mutta väsyttävä. Ajoimme noin 350 mailia ja patikoimme noin 8-10 mailia. Erityisen hieno oli patikkaretki kanjoniin aavikolla, jossa oli vain hiekkaa ja kiviä. Välillä kunnon rantahiekkaa, välillä sellaista pikkuhiekkaa, jota Suomessa voitaisiin kuskata esimerkiksi kävelytien alustaksi. Noustuamme ylös tätä kanjonia pääsimme paikkaan, jossa kasvoi palmuja. Aivan! Palmuja tuon kivikkoisen aavikkokanjonin yläpäässä. Niiden ympärillä oli vain kiviä ja lisää kiviä. Alempana ei ollut merkkiäkään tuosta vedestä, joka niitä ylläpiti. Ilmeisesti palmut kuluttavat kaikean sen pienen vesimäärän, joka ylhäällä olevasta lähteestä tulee.

Kuvia toivottavasti saan linkitettyä tänne jossain vaiheessa. Nyt väsyttää ja aika mennä hyvin ansaituille unille.

torstaina, tammikuuta 19, 2006

Kilpailukieltosopimukset

Tulin tässä miettineeksi yrityksissä usein käytettyjä kilpailukieltosopimuksia. Työntekijän kannaltahan onglema kilpailukieltosopimuksessa on se, että hänen on vaikea työsopimuksen tekovaiheessa sanoa, ettei suostu tällaiseen; sehän antaisi, tai ainakin vaikuttaisi antavan signaalin, että mahdollisesti ei aio viipyä kauan, vaan jopa suunnittelee jo uuden työpaikan etsimistä.

Yksi vaihtoehto tällöin olisikin seuraava. Jos työnantaja vaatii esimerkiksi 6kk kilpailukieltosopimusta, niin työntekijä vaatii tällöin työsopimukseen merkittäväksi minimissään 6kk palkka irtisanomiskorvaukseksi kaikissa niissä tapauksissa, joissa työnantaja irtisanoo työntekijän. Tämän pitäisi vieläpä olla täysin kohtuullista, kun otetaan huomioon se, että työnantaja haluaa päätösvallan työntekijän työllistymisestä vielä tuolta kuudelta kuukaudelta.

Metodi voisi siis olla sosiaalisesti helpommin hyväksyttävä tapa rajoittaa kilpailukieltosopimusten käyttöä.

tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Maraton

Ville tuli San Diegoon käymään ja juoksemaan San Diego maratonin. Kävimme lauantaina Balboa Parkissa San Diegon historia -museossa ja ympäristöä vilkuilemassa. Sunnuntaina Ville juoksi maratonin ja minä kirjoitin konferenssiartikkelia. Konferenssiartikkeli on nyt valmis ja lähetetty Usenixiin; pitäkää peukkuja pystyssä.

Eilen kävimme sitten Villen kanssa päivällisellä hienossa ja kalliissa ravintolassa Seaport Villagessa. Paikasta oli upeat näkymät merelle ja ruoka oli erinomaista. Ville otti kuvia ja minua harmitti, kun olin unohtanut kamerani kotiin. Parhaat kuvat otetaan kuulemma kameralla, joka on mukana. Päivällisen jälkeen jatkoin kuoroharjoituksiin, jossa minut siirrettiin ykköstenorien rivistöön. Laulaminen on ihanaa ja kuorokaverit vaikuttivat mukavilta. Teimme Paulin kanssa periaatepäätöksen, että kuoroharjoitusten jälkeen on treenikalja läheisessä pubissa. Tällä kertaa meitä ei ollut montaa, koska kuoronjohtaja lähetti miehet kotiin parikymmentä minuuttia ennen treenien loppumista ja koska keksimme idean vasta kun suuri osa oli poistunut. Ensi kerralla täytyy harjoittaa värväämistä.

Olin aamulla ajokokeessa ja läpäisin sen. Nyt odotan siis postitse tulevaa Kalifornian ajokorttia arviolta noin kolmen viikon kuluttua. Iltapäivällä käyn luovuttamassa passini kunniakonsulille, joka lähettää sen Suomeen uusittavaksi. Toivottavasti saan hankittua pitkäaikaisen passin samantien, jottei sitä tarvitse heti uusia. Äänestämässä pitää muistaa käydä. Äänestyspäivät Balboa Parkissa olevassa International House of Finlandissa ovat 20. ja 21. päivä, eli tämän viikon perjantai ja lauantai.

Pitääpä muistaa mainita Villelle äänestysmahdollisuudesta, kun hän tulee tänne tänä iltana. Menemme päivän mittaiselle automatkalle aavikolle loppuviikosta ja tänään on tarkoitus suunnitella reissua. Tähän mennessä olemme päättäneet, että aavekaupunki täytyy löytää, muita pysähtymiskohteita mietitään sitten tänä iltana.

perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Auto

Ostin itselleni auton viime viikon tiistaina. Sellaisen täkäläisittäin pienen Volkswagen Jettan vuosimallia 1999. Alunperin en pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että täällä täytyy hankkia auto, mutta huomasin pian, että elämä ilman autoa on täällä hyvin hankalaa. Lähimpään ostoskeskukseen on reilu 2 kilometriä matkaa ja bussimatkalla puolivälissä joutuu vaihtamaan linjalta toiseen. Matkustajat ovat kyllä mukavia ja puheliaita.

Nyt olen sitten ajellut puoli toista viikkoa omalla autollani ja se alkaa pikkuhiljaa oikeasti tuntumaan ei pelkästään omalta, vaan melkein kuin oman itseni jatkeelta. Se on osa minua. Nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa sen, mitä eräs ystäväni selitti, kun hän kertoi tietokoneen olevan enemmän kuin laite. Hänelle tietokone oli hänen itsensä jatke, olennainen osa häntä. Muistivarasto asioille, jotka eivät mahdu aivojen muistiin ja väline informaation löytämiseen ja käsittelyyn. Aivot olivat oppineet pitämään tuota laitetta lähes yhtä tiiviinä osana minää kuin esimerkiksi nämä kädet, joilla tätä viestiä kirjoitan.

Luulenpa, että monilla suomalaisilla on samanlainen suhde kännykkään. Se ei ole väline, jolla voidaan kommunikoida toisten ihmisten kanssa, vaan se on osa minää, jolla kommunikoidaan toisten ihmisten kanssa. Mietipä, oletko koskaan lähtenyt ulos kotoasi ilman kännykkää, ja havaitessasi tämän kokenut itsesi ikäänkuin alastomaksi?

Joka tapauksessa minusta on tullut hyvin nopeassa ajassa auton omistaja ja on vaikea kuvitella, että haluaisin enää elää ilman autoa tulevaisuudessa. Eli Suomeen palatessa, luultavimmin jostakin täytyy repiä se raha, jolla auton ostaa ja rahoittaa. On se mielenkiintoista kuinka nopeasti sitä tottuu apuvälineeseen, joka helpottaa elämää niin monin tavoin. Kallis peli ja nyt alan ymmärtää, miksi ihmiset ovat valmiit sen aiemmin niin järkyttävän suurelta vaikuttaneen kustannuksen siitä maksamaan.

Muuten viime ja tämä viikko on ollut hiljaiseloa. Olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, jotta jouluna alkanut flunssa vihdoin paranisi. Kurkku on vieläkin kovin kipeä ja toivon, että huomenna olen riittävän hyvässä kunnossa, etten riko ääntäni esitelmöidessäni. Tänään pitää vielä valmistella esitys HIPistä huomista varten.

maanantaina, tammikuuta 09, 2006

Vau

Sain juuri Sandman: The Doll's House kirjan loppuun. Olen palannut takaisin lapsuuteeni. Tai siis siihen unelmakuvaan lapsuudestani, jota kannan mukanani. Siihen lapsuuteeni, jossa luin sarjakuvia ja kirjoja ja nautin niiden tuomasta omituisista maailmoista. Tarinat koskettivat minua syvältä ja elin niitä varten.

Jotenkin viime vuosina kaikki tuo on kadonnut johonkin. En ole pitkään aikaan törmännyt kirjoitettuihin tarinoihin, jotka todella imisivät minut mukaansa. Joiden mukaan heittäisin itseni. En tiedä, mitä minulle on tapahtunut. Otan selvästi liikaa paineita siitä, että saisin aikaan jotain hyödyllistä kaikkena aikanani, tai että edes oppisin jotain. Jotenkin Sandman onnistui muistuttamaan, että kaiken ei tarvitse olla hyödyllistä. Elämästä pitää nauttia ja tämä on tärkeä asia muistettavaksi.

Kaksi seuraavaa Sandman teosta odottaa hyllyssä ja luulenpa, että Amazon saa minulta pian uuden tilauksen. Mistähän löytäisi muita tarinoita, jotka veisivät mukanaan Sandmanin lailla.

Näin sunnuntai-iltana on ihanaa nautiskella Sandmanin tuomasta onnellisesta fantastisesta huumasta.

maanantaina, tammikuuta 02, 2006

Hauskaa uutta vuotta!

Nyt lienee hyvä aika kerrata, mitä kaikkea elämässä on tapahtunut viime vuoden aikana. Loppujen lopuksi vuoden takainen maailma on varsin kaukana ja aivoja sai ravistella jonkin aikaa, että muistaisi mitä kaikkea elämässä onkaan tapahtunut.

Tärkeimmälle sijalle kuluneessa vuodessa selkeästi pääsee urapohdinnat ja tutkimus. Ei sillä, että tutkimustyöni olisi vuoden aikana edennyt kovin paljoa - pikemminkin päinvastoin - mutta kuluneen vuoden tärkeä asia henkilökohtaisessa elämässäni oli taas miettiä, mitä haluan työltäni. Haluanko tehdä tutkimusta niistä tietotekniikasta, ja jos, niin miltä osa-alueelta? Haluanko kenties vaihtaa uraani johonkin muualle, ja jos, niin mihin. Kuluneen vuoden aikana kiinnostukseni historiaan syveni entisestään ja olenkin harkinnut aloittavani aiheeseen liittyvät harrastusluonteiset opinnot ensi syksynä, kun palaan Suomeen. Tämän hetkinen kiinnostus suuntautuu Levanttiin ja muinaisiin foinikialaisiin.

Työn ja tutkimuksen puolella keväällä nousi esiin mahdollisuus lähteä Yhdysvaltoihin tutkijavaihtoon ja tämän mahdollisuuden syntymistä säädettiin kovasti toukokuun alusta alkaen. Lopullinen varmistus siitä, että homma luonnistuu yliopistojen puolelta tuli lokakuun lopussa - eli järjestelyihin kului noin puoli vuotta. Koko touhun aikana ehdin kolmeen kertaan vakuuttua, että matkasta ei tule mitään - yhden kerran ehdin jo todetakin sen amerikkalaiselle järjestelevälle osapuolelle. Onneksi jaksoin kuitenkin jatkaa, vaikka uskoa puuttuikin. Lopputuloksena lensin San Diegoon 4. joulukuuta ja olen nyt viettänyt täällä Kaliforniassa viimeiset neljä viikkoa.

Syksyllä koin poliittisen heräämisen. Olen ollut kiinnostunut politiikasta jo pitkään ja yrittänyt ymmärtää yhteiskunnan toimintaa. Yrittänyt ymmärtää sitä, mikä saa yhteiskunnan kukoistamaan - ja tuhoutumaan. Tänä syksynä hallituksen esitys tekijänoikeuslaiksi herätti minut. Laki, joka läpäisi eduskunnan ylivoimaisella enemmistöllä, nakertaa sitä oikeusvaltion perustaa, jolle omasta mielestäni länsimainen sivistys on rakennettu ja on täten todellinen uhka sivilisaatiollemme. Ei sellaisenaan, mutta askeleena polulla, jonka päässä on yhteiskunta, jossa unohtuvat sananvapaus, oikeuskäsitys syytön kunnes toisin todistetaan, yksityisyydensuoja ja monta, monta muuta asiaa, jotka olemme tottuneet ottamaan itsestäänselvyyksinä. En halua elää yhteiskunnassa, joka askel askeleelta menettää sen, joka tekee siitä arvostettavan ja hyvän paikan elää.

Aloitin vuosi sitten myös uuden kuntoilevan lehden elämässäni. Päätin aloittaa kuntosalilla käymisen vuoden vaihteessa. Varasin ajan kuntosaliohjaajalle ja teetin itselleni saliohjelman. Keväällä ohjelma keskittyi jalkojen vahvistamiseen lentopallon iskulyöntien parantamiseksi ja yllätyksekseni huomasin nauttivani salilla käymisestä. Aika salilla oli mukavaa itsekseen vietettävää aikaa, jolloin ehti rauhassa ajatella monia asioita. Etenkin naissuhteiden kiemuroita; tai niiden puutetta.

Toukokuun tullen koin jotakin itselleni todella omituista. Yhtenä iltana mieleni teki lähteä lenkille. Minun, joka on aina inhonnut juoksemista, teki mieli lähteä lenkille! Siitä alkoikin sitten kesän mittainen lenkkeilykausi, jolloin juoksin 2-3 kertaa viikossa n. 5-10 km lenkkejä. Syksyn huonojen säiden, kiireiden ja syysflunssan tullen lenkkeily jäi odottamaan, mutta nyt täällä Kaliforniassa halu on aloittaa uudestaan. Haluan juosta maratonin vielä tämän vuoden aikana, jos vaan nilkat ja polvet kestävät.

Ihmettelin kovasti, mikä siinä salilla käymisessä viehättää - moni tuttu, kun on sanonut salilla käymistä maailman tylsimmäksi puuhaksi. Minua ei viehätä pelkästään oma aika, jolloin voi rauhassa ajatella ja selvittää päätään. Sen lisäksi salilla käymiseen liittyy selkeä älyllinen kiinnostus siihen, kuinka lihakset kehittyvät. Mikä saa lihakset kehittymään ja kuinka nopeasti ne kehittyvät. Oikeastaan minua myös hämmentää se, että lihaksia pitää treenata, jotta ne kehittyisivät. Nähdäkseni siinä näkyy evoluution kädenjälki erinomaisesti. Suuret lihakset vaativat paljon energiaa ja siksi lihakset, joita ei tarvita, pysyvät pieninä tai surkastuvat. Elimistö kehittää lisää lihasmassa vain sinne, jossa sitä selvästikin tarvitaan usein ja paljon. Tosiasiassahan treenausta ei tarvita lihasmassan kasvattamiseen. Treenausta tarvitaan käsittääkseni siksi, että elimistö ymmärtäisi kasvattaa tiettyjen lihasten kokoa. Voisikohan elimistön jotenkin huijata kuvittelemaan, että lihakset kaipaavat lisää massaa ilman treenausta?

Aloitin vuosi sitten myös laulunopinnot ja opin tosiaankin olevani äänialaltani ihan riittävän korkea laulaakseni ykköstenoria. Laulunopettajani on ihana ja haluan ehdottomasti jatkaa, kun palaan takaisin Suomeen. Ensimmäinen laulu, jota tunneilla lauloin on Myrskylintu, jota harmikseni en ollut koskaan aiemmin kuullut. Se kertoo miehestä, joka nauttii tuulen ulvonnasta ja myrksysäästä ja sanat koskettavat minua syvästi. Kuorossakin ehdin kuluneena vuotena laulamaan aktiivisemmin kuin aiempina vuosina ja syksyllä kuoro sai ihanan uuden johtajan Jutan. Hänen johtaminaan kuoroharjoitukset olivat hauskoja, kappaleet ihania ja harjoituksista poistuin pääsääntöisesti virkeämpänä kuin olin sinne tullut. Ihanaa.

Muutto Kaliforniaan sujui erinomaisesti. Löysin asunnon kaksi päivää ennen lähtöäni. Vuokraisäntä ja kämppikseni tosin kuvitteli minun olevan nainen ja hetkeksi hätäännyin, että miten kerron hänelle olevani mies ilman, että hän joko häpeää tilannetta tai muuten vaan päättää perua sopimuksen. Onneksi Stuart on todella mukava mies ja olen viihtynyt hänen kanssaan erinomaisesti.

Ensimmäinen viikko kului jetlägissä ja kaupunkiin totuttelemisessa. Vuokrasin auton kahdeksi viikoksi kuvitellen, että siinä ajassa saisin hankittua oman auton ja muutenkin hoidettua asiat kuntoon. Olen ottanut alkuvaiheessa asiat rauhallisesti. Nyt alkaa tuntumaan siltä, että kun vielä saan auton hankittua, niin elämä alkaa täällä olemaan reilassa. Stuart ja ystävänsä Hutch ja Ethel ovat oikein mukavaa väkeä. Vietin joulun heidän kanssaan ja pääsin soittamaan ihanaa, ihanaa 1800-luvulla tehtyä Steinwaytä. Piano oli hiukan epävireessä, mutta kosketustuntuma oli kerrassaan ihana. Sellaisiin raskaisiin koskettimiin, jotka painuvat pohjaan kevyesti kuin höyhen voisi tottua. Soittaminen oli ihanaa, kun ruostuneilla pianonsoittotaidoilla oli helppoa kontrolloida soiton voimakkuutta. Aivan toisenlainen tuntuma kuin alkukodissa olevassa Hellaksessa, jossa vaihtoehdot ovat kovaa, tai kovempaa.

Kuluneen viikon olen ollut flunssassa, joka ei vieläkään ole ihan parantunut. Päätin eilen kuitenkin lähteä katsastamaan työkaverin kanssa paikallista uudenvuoden viettoa. Oli kivaa, tuli juteltua ihmisten kanssa, juotua ja kuunneltua paikallista bändiä.

Kokonaisuutena viime vuosi on ollut erinomainen. Tulevaisuuteni toiveet työn ja tutkimuksen suhteen ovat vielä hajallaan, mutta pikkuhiljaa alan hahmottamaan, mitä nyt haluan ja pitäisi tehdä. Tulevan vuoden tehtäväksi jää jatkaa etsimistä ja nauttia elämästä etsiessäni. Kuluneen vuoden tunnelmia kuvaa erinomaisesti Aristoteleen lausahdus: Onnellisuus ei ole määränpää, vaan tapa matkustaa.