Työkaveri lähti tänään sitten takaisin kotiinsa Lundiin. Ilmeisesti sen kunniaksi näin aamulla unta siitä, että olin itse palaamassa kotiin Helsinkiin - tosin vain lyhyelle muutaman päivän vierailulle. Rautatientorilla oli lunta ja jäin melkein bussin alle niin väsyneenä, etten jaksanut siirtyä alta pois ja bussikuski hermostui minulle. Matkatavarat olivat kai mukana, mutta en ollut ollenkaan varma olinko muistanut passiani, saati sitten lompakkoani.
Kvartettiviritelmä sitten epäonnistui. Porukkamme sopraano ilmoitti eilen olevansa niin kiireinen, ettei ehdi. Harmillista, olisi ollut kivaa laulaa kvartetissa asioita taas vaihteeksi. Ehkäpä sitten, kun pääsee takaisin Suomeen. Java Jiveä on ikävä ja Nightingalea olisi kiva koettaa uudestaan. Laulukokemusta karttuu täällä ihan kivasti, kun porukka solffaa ensiyrittämällä jänniä biisejä yllättävän hyvin. Ja itsekin täytyy pinnistää joka kerralla paremmin kuin kuvittelisi kykenevänsä.
The show so far, DOGE edition
6 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti