on oikeusvaltio. Johan Norberg kertoo ryhtyvänsä lainrikkojaksi neljänkymmenen yhdeksän muun kirjailijan, toimittajan ja intellektuaalin kanssa. Lainrikkoja hänestä tulee, koska hän maksaa Ahmed Yusufille 1000 kruunun palkkion julkisesta puhumisesta.
Ahmed Yusufin varat jäädytettiin 11.9.2001 sekä Yhdysvalloissa, että EUssa, kun hänen Al Barakaat International -organisaatiotaan epäiltiin terrorismin tukemisesta. Kyseessä on organisaatio, joka mahdollisti somalien lähettää rahaa esimerkiksi kotimaahansa (ja muitakin kansainvälisiä rahansiirtoja).
Sanktiot ovat vieläkin voimassa EUssa, yli neljä vuotta jäädyttämisen jälkeen. Suurin ongelma tässä on se, että häntä ei vieläkään ole syytetty mistään. Siis Euroopassa asuvan ihmisen kaikki varat on jäädytetty yli neljäksi vuodeksi ja näillä näkymin ikuisuudeksi, kunnes hän todistaa olevansa syytön.
Mihin unohtui se kaunis ja äärimmäisen tärkeä länsimainen periaate: syytön kunnes toisin todistetaan?
One thing I have learned doing Emergent Ventures
1 tunti sitten
1 kommentti:
"Mihin unohtui se kaunis ja äärimmäisen tärkeä länsimainen periaate: syytön kunnes toisin todistetaan?"
Identiteettirikoksienkin kohdalla on unohtunut tuo periaate.
Asia pystyttäisiin ratkaisemaan siten, että yritykset vaativat asiakasta kertomaan miltä identiteettifirmalta asiakkaan henkilöllisyys varmistetaan.
Asiakas sopisi identiteettifirman kanssa riittävästä tarkastuskäytännöstä. Joku oikein paranoidi henkilö voisi vaatia että identiteettifirma tekee dna-tunnistuksen aina kun asiakas menee vahvistamaan joitakin hänelle kuuluvia tilauksia.
Minulle riittäisi henkilötunnus, jota voisin vaihtaa kuukauden välein. Se henkilötunnus vain mainittaisiin tilausten yhteydessä ja yritys tarkistaisi sen oikeellisuuden identiteettifirman tietokannasta
Haluaisin myös sellaisen rajoituksen, että kaikissa yli 1000 euron tilauksissa minun pitäisi mennä identiteettifirmaan vahvistamaan tilaukseni sormenjäljellä.
Jos haluaa varjella yksityisyyttään identiteettifirmalta, niin voisi tietysti tehdä sellaisen sopimuksen, että yritykset toimittavat identiteettifirmaan vain tiedon siitä mistä firmasta tilaus on tullut ja minä päivänä.
Joka tapauksessa identiteettirikoksissakin pitäisi päteä se sääntö, että yksilö on syytön kunnes toisin todistetaan
Lähetä kommentti