Asiat alkavat pikkuhiljaa sujua täällä San Diegossa. Sain tänään vuokra-auton alleni ja osaan jo hypätä bussissa oikeassa paikassa pois, kun kotiin, tai yliopistolle mennessäni. Tänään menen vielä ihmettelemään yliopiston liikuntakeskusta ja selvittelemään löytyisikö sieltä jotain mukavaa tekemistä. Lentopalloa olisi kiva harrastaa täällä ollessani.
Yllätin itseni myös sillä, että päätin toistaiseksi jättää roolipeliryhmän etsimisen sikseen. Saatan hyvinkin kiertää joissakin amerikkalaisissa konventioissa, mutta roolipelit muuten saavat jäädä sikseen. En halua elämääni yhtä täyteenahdetuksi harrastuksista kuin se on koti-Suomessa. Erityisesti, kun täällä pitäisi olla aikaa reissata ja nähdä maata ja hankkia uusia ystäviä. Sen sijaan päätin kyllä etsiä itselleni sopivan kuoron, jossa laulaa. Hämmentävästi eivät ajatukset ole ollenkaan samat kuin lähtiessä. Nyt kuoro tuntuu jotenkin paljon järkevämmältä ja mielekkäämmältä tavalta tutustua paikallisiin ihmisiin ja samalla tehdä jotain, mistä todella nautin.
Toisaalla, kaukana kylmässä pohjolassa tapahtuu. Vahtikoira on syntynyt. Poliittisesti sitoutumaton blogi, jonka tehtävä on seurata poliitikkojen tekemisiä. Erinomainen idea, jonka tekemiseen itsekin voisin osallistua, mutten yritäkään ehtiä reissuni aikana. Vahtikoirassa kerrotaan mm. EFFIn jakamista Big Brother palkinnoista. Odotetusti mm. kulttuuriministeri Tanja Karpela pääsi palkinnoille sensuuria edistäneellä esto-ohjelmia kouluihin ja kirjastoihin ajamalla politiikallaan.
The show so far, DOGE edition
6 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti