tiistaina, tammikuuta 31, 2006

Palestiinalaiset toivovat Hamasin maltillistumista

Hesari kertoo, että palestiinalaiset toivovat Hamasin maltillistumista.

Parhaassa tapauksessa Hamasin vaalivoitto onkin suuri askel eteenpäin lähi-idän rauhanprosessissa. Pahimmassa tapauksessa alue syöksyy entistä suurempaan kaaokseen. Oleellisessa osassa on tällä hetkellä Hamas ja sen johtoryhmä. Löytyykö riittävästi johtajia, jotka haluavat ryhtyä luomaan palestiinalaista valtiota rauhanneuvotteluiden kanssa. Jos löytyy, kuten toivon, niin Hamasin fanaattinen terroristijoukko marginalisoituu ja alue on päässyt demokraattisen kehityksen alkuun. Tie ei ole helppo, kuten pohjois-Irlanninkin esimerkki osoittaa, eikä pidä odottaa asioiden parantuvan salaman nopealla aikataululla. Mutta toivoa on. Sen osoittaa seuraavat Hesarin raportoimat asiat Palestiinassa tehdystä mielipidetutkimuksesta.

Yli 70 prosenttia vastanneista arvioi, että Hamasin olisi vaalivoittonsa jälkeen "muutettava kantaansa Israelin tuhoamisesta".

84 prosenttia palestiinalaisista ja 77 prosenttia Hamasin äänestäjistä haluaisi rauhansopimuksen Israelin kanssa.

Noin 85 prosenttia ilmoitti tukevansa myös presidentti Mahmud Abbasia.

Selvitykseen haastateltiin 1 200:aa ihmistä Länsirannalla ja Gazassa. Virhemarginaaliksi kerrottiin 3,5 prosenttiyksikköä.

Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siis siltä, että ihmiset todellakin äänestivät Hamasia siksi, että se nähtiin ei-korruptoituneena vaihtoehtona Fatahin vanhaan kaartiin nähden, eikä siksi että Hamasin halulla tuhota Israel olisi suuri tuki palestiinalaisten keskuudessa. Eivät taida palestiinalaiset olla sen kummempia ihmisiä kuin ketkään muutkaan. Haluavat hyvän hallinnon, turvallisen elinympäristön, työtä ja mahdollisuuden parantaa elinolojaan omilla teoillaan. Olisiko Hamasista puolueeksi, joka auttaisi palestiinalaisia pääsemään tähän tavoitteeseen?

ps. Jos jollakulla on tietoa siitä, mistä lähteestä Hesari on tämän löytänyt, olisin kiitollinen. Samoin, jos on pointtereita englanninkielisiin viittauksiin samaan tutkimuksiin, olisin kiitollinen. Haluaisin mainita tutkimuksesta muutamalle englanninkieliselle tutulleni, mutta toistaiseksi en ole löytänyt muuta kuin tämän Hesarin maininnan aiheesta.

2 kommenttia:

Pikkupoika kirjoitti...

Hesari perustaa uutisensa tähän AFP:n uutiseen (Myös tämä)

Suhtautuisin kuitenkin varauksella tällaisiin epämääräisistä lähteistä tuleviin tutkimuksiin, joiden taustoja ei pysty millään tarkistamaan. Jotenkin nuo luvut ovat "liian korkeita" ja uutisen ajoitus "liian sopiva":

"The findings were published as Human Rights Watch urged Hamas to immediately announce a complete halt to attacks on civilians."

Mikko Särelä kirjoitti...

Jep. Olen samaa mieltä, siksikin olin kiinnostunut siitä, missä moinen tutkimus on julkaistu. Maailmassa on niin monta epämääräistä tutkimusta, joiden tekotavasta ja tarkoitusperistä ei ota selkoa ja lähteen puuttuminen ei koskaan kuulosta hyvältä.