Auto

Ostin itselleni auton viime viikon tiistaina. Sellaisen täkäläisittäin pienen Volkswagen Jettan vuosimallia 1999. Alunperin en pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että täällä täytyy hankkia auto, mutta huomasin pian, että elämä ilman autoa on täällä hyvin hankalaa. Lähimpään ostoskeskukseen on reilu 2 kilometriä matkaa ja bussimatkalla puolivälissä joutuu vaihtamaan linjalta toiseen. Matkustajat ovat kyllä mukavia ja puheliaita.

Nyt olen sitten ajellut puoli toista viikkoa omalla autollani ja se alkaa pikkuhiljaa oikeasti tuntumaan ei pelkästään omalta, vaan melkein kuin oman itseni jatkeelta. Se on osa minua. Nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa sen, mitä eräs ystäväni selitti, kun hän kertoi tietokoneen olevan enemmän kuin laite. Hänelle tietokone oli hänen itsensä jatke, olennainen osa häntä. Muistivarasto asioille, jotka eivät mahdu aivojen muistiin ja väline informaation löytämiseen ja käsittelyyn. Aivot olivat oppineet pitämään tuota laitetta lähes yhtä tiiviinä osana minää kuin esimerkiksi nämä kädet, joilla tätä viestiä kirjoitan.

Luulenpa, että monilla suomalaisilla on samanlainen suhde kännykkään. Se ei ole väline, jolla voidaan kommunikoida toisten ihmisten kanssa, vaan se on osa minää, jolla kommunikoidaan toisten ihmisten kanssa. Mietipä, oletko koskaan lähtenyt ulos kotoasi ilman kännykkää, ja havaitessasi tämän kokenut itsesi ikäänkuin alastomaksi?

Joka tapauksessa minusta on tullut hyvin nopeassa ajassa auton omistaja ja on vaikea kuvitella, että haluaisin enää elää ilman autoa tulevaisuudessa. Eli Suomeen palatessa, luultavimmin jostakin täytyy repiä se raha, jolla auton ostaa ja rahoittaa. On se mielenkiintoista kuinka nopeasti sitä tottuu apuvälineeseen, joka helpottaa elämää niin monin tavoin. Kallis peli ja nyt alan ymmärtää, miksi ihmiset ovat valmiit sen aiemmin niin järkyttävän suurelta vaikuttaneen kustannuksen siitä maksamaan.

Muuten viime ja tämä viikko on ollut hiljaiseloa. Olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, jotta jouluna alkanut flunssa vihdoin paranisi. Kurkku on vieläkin kovin kipeä ja toivon, että huomenna olen riittävän hyvässä kunnossa, etten riko ääntäni esitelmöidessäni. Tänään pitää vielä valmistella esitys HIPistä huomista varten.