tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Maraton

Ville tuli San Diegoon käymään ja juoksemaan San Diego maratonin. Kävimme lauantaina Balboa Parkissa San Diegon historia -museossa ja ympäristöä vilkuilemassa. Sunnuntaina Ville juoksi maratonin ja minä kirjoitin konferenssiartikkelia. Konferenssiartikkeli on nyt valmis ja lähetetty Usenixiin; pitäkää peukkuja pystyssä.

Eilen kävimme sitten Villen kanssa päivällisellä hienossa ja kalliissa ravintolassa Seaport Villagessa. Paikasta oli upeat näkymät merelle ja ruoka oli erinomaista. Ville otti kuvia ja minua harmitti, kun olin unohtanut kamerani kotiin. Parhaat kuvat otetaan kuulemma kameralla, joka on mukana. Päivällisen jälkeen jatkoin kuoroharjoituksiin, jossa minut siirrettiin ykköstenorien rivistöön. Laulaminen on ihanaa ja kuorokaverit vaikuttivat mukavilta. Teimme Paulin kanssa periaatepäätöksen, että kuoroharjoitusten jälkeen on treenikalja läheisessä pubissa. Tällä kertaa meitä ei ollut montaa, koska kuoronjohtaja lähetti miehet kotiin parikymmentä minuuttia ennen treenien loppumista ja koska keksimme idean vasta kun suuri osa oli poistunut. Ensi kerralla täytyy harjoittaa värväämistä.

Olin aamulla ajokokeessa ja läpäisin sen. Nyt odotan siis postitse tulevaa Kalifornian ajokorttia arviolta noin kolmen viikon kuluttua. Iltapäivällä käyn luovuttamassa passini kunniakonsulille, joka lähettää sen Suomeen uusittavaksi. Toivottavasti saan hankittua pitkäaikaisen passin samantien, jottei sitä tarvitse heti uusia. Äänestämässä pitää muistaa käydä. Äänestyspäivät Balboa Parkissa olevassa International House of Finlandissa ovat 20. ja 21. päivä, eli tämän viikon perjantai ja lauantai.

Pitääpä muistaa mainita Villelle äänestysmahdollisuudesta, kun hän tulee tänne tänä iltana. Menemme päivän mittaiselle automatkalle aavikolle loppuviikosta ja tänään on tarkoitus suunnitella reissua. Tähän mennessä olemme päättäneet, että aavekaupunki täytyy löytää, muita pysähtymiskohteita mietitään sitten tänä iltana.

Ei kommentteja: