keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Seuraava sota Libanonissa varmistui

Libanonin ja Israelin - tarkemmin sanottuna Hisbollahin ja Israelin välinen seuraava sota varmistui. YK on päättänyt, että Libanoniin lähetettäville sotilaille annetaan oikeus käyttää väkivaltaa vain itsepuolustukseen ja siviilien puolustamiseksi. Joukoilla ei siis edelleenkään ole oikeutta yrittää riisua Hisbollahia aseista, poistaa näiltä näiden raketinheittimiä, estää Hisbollahia hyödyntämästä YK-joukkojen asemia kilpenä raketti-iskuissa Israelia vastaan.

Päätös muuttaa tulitaukosopimuksen arvottomammaksi kuin paskapaperi. Kun Libanonin hallitus on jo ilmoittanut, että he eivät yritä riisua Hisbollahia aseista, eikä sillä ole mitään halua (tai kykyä) estää Hisbollahin asetoimituksia, tai iskuja Israeliin, on lopputuloksena tilanne, jossa Hisbollah jatkaa iskujaan Israeliin - tällä kertaa vain YK-joukot ovat entistä suurempi ihmiskilpi. Israel tulee taistelemaan Hisbollahia vastaan, kunhan iskut alkavat taas ja kaikella todennäköisyydellä YK-sotilaita kuolee lisää Hisbollahin ihmiskilpinä.

Seuraava kuuma sota Hisbollahin ja Israelin välillä alkanee pian. Olen pettynyt lopputulokseen, vaikkei YK:lta muuta pitäisikään odottaa.

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka YK saisi luvan riisua Hissipollat aseista, niin en oikein usko, että tämä tehtävä onnistuu.

Heti, kun Israel vetäytyy Libanonista, niin Hissipollat alkaa ampumaan YK-joukkoja siviilien seasta. YK tuskin alkaa tappamaan siviilejä. Lopulta, kun Hissipollat on päässy tarpeeksi lähelle Israelin rajaa, niin sota voi taas alkaa

Mikko Särelä kirjoitti...

Ei Hisbollah ala YK-joukkoja tappamaan. YK-joukot eivät tee Hisbollahille mitään ja tarjoavat näppärän suojan Israelin iskuja vastaan. Tilanne olisi toki toinen, jos YK-joukot yrittäisivät edes pitää omien tukikohtien välittömän ympäristön omassa hallinnassaan ja poissa Hisbollahin käytöstä. Tätä ei valitettavasti tapahdu.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, olet oikeassa. Aivoni olivat aamulla hieman jäässä ;)

Joka tapauksessa Hissipollet menevät taas siviilien sekaan ja ampuvat sieltä Israeliin. Vaikka YK-joukoille myönnettäisiinkin lupa tappaa Hissipolleja, niin se lupa tuskin koskisi siviilien sekaan ampumista. Sellaisessa touhussa menisi YK:n maine lopullisesti.

MSandt kirjoitti...

YK on kyllä lipsunut aika helvetin pitkälle alkuperäisestä tavoitteestaan "suojella maailmaa sodan kärismyksiltä". YK:n päästrategiaksi on muodostunut pään pistäminen hiekkaan vihollisuuksien ilmaantuessa ja ongelmien siirto seuraaville sukupolville.

Mikko Särelä kirjoitti...

Hesarissakin on näemmä ymmärretty annettujen valtuuksien luoma ongelma. Tosin siitä, että päätös käytännössä varmistaa, ettei kukaan (muu kuin IDF) pyri estämään Hisbollahin ammuntaa Israeliin, ei Hesarikaan osaa tai halua sanoa mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta, YK-joukkojen kyky toimia rauhanturvaajina perustuu pitkälti juurikin siihen etteivät ne puutu aktiivisesti konflikteihin, puolin tai toisin. Jos tästä poikettaisiin, niin YK-joukot olisivat hyvin nopeasti samassa suossa kun mihin USA:n joukot ovat joutuneet mm. Irakissa, Pakistanissa, Somaliassa tai oikeastaan missä tahansa viimeisen 10-15v aikana tapahtuneista rauhaanpakottamisoperaatioissaan.

Lisäksi, jos USA:n menestys rauhaan pakottamisessa ja/tai vastapuolen aseistariisumisessa on näissä konflikteissa ollut aika surkeaa luokkaa, niin miten YK:n pitäisi onnistua tässä yhtään sen paremmin huomattavasti pienemmällä ja organisaatioltaan sekavammalla joukolla? Ainoa mitä YK-joukkojen mandaatin laajentamisella imho saavutettaisiin olisi YK-joukkojen neutraaliuuden maineen lopullinen romuttuminen, ilman mitään merkittävää muutosta tilanteeseen.

Se taas että terroristit voivat nyt entistä paremmin käyttää YK:ta ihmiskilpenä on asia erikseen ja voi hyvin olla että tässä tilanteessa YK:ta ei olisi paikalle pitänyt lähettää ollenkaan koska konfliktin osapuolien joukossa rehellinen rauhantahto tuntuu olevan aika vähissä.

&Krab

Anonyymi kirjoitti...

Eikös ratkaisu voisi olla myös se että YK-joukkoja sijoitettaisiin Pohjois-Israeliin. Näin ollen jos Hizbollah ei halua saada YK:n vihoja niskoilleen se pidättäytyy iskuista ja YK:n ollessa Israelin maaperällä myös Israelin armeijan toiminta olisi vähäisempää pohjoista naapuriaan kohtaan. Kaikki voittaa? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Seuraava hömppäkirjoitus blogissasi ilmestynee pian? Olen pettynyt lopputulokseen, historian ja tosiasioiden tuntemukseesi, vaikkei sinulta muuta pitäisikään odottaa?

Olet kyllä tosi hukassa jos kuvittelet Hisbollahin aseistariisumisen johtavan rauhaan.

Luepas vähän lähi-idän historiaa.

Minkäs takia ne olikaan siellä ne YK-joukot?

Minkäs takia Hisbollahilla on vankka kannatus Libanonin kansalaisten keskuudessa, myös kristittyjen keskuudessa yli 80% kannatus? Miksi heillä on jopa 2 ministeriä hallituksessa?

Kyllä se on Israel joka iski Libanoniin. Se on Israel joka suorittaa palestiinalaisten kansanmurhaa.

Hisbollah on Libanonissa juuri sen takia että muuten Israel olis pommittanut KOKO maan maan tasalle.

Miksi?

Minäpä avitan vähän tietämätontä:

Israel haluaa päästä käsiksi öljyputkeen joka kulkee kaspianmereltä euroopan reunalle turkkiin, koska muuten Israelillä edessään sama ongelma kuin USAlla - kallis öljy! Ikävä vain että välissä on Syyria ja Libanon!

Katsopa liitteenä olevaa kuvaa
http://globalresearch.ca/index.php?context=viewArticle&code=CHO20060726&articleId=2824

Kyllä suomalaisten pitäisi tutustua tosiasioihin. Ei me olla mitään USAlaisia jotka uskoo kaiken mitä lehdissä kirjoitetaan. Toivon että kasvatat kritiikin ja lähdetietojesi tasoa.

Kommenttisi 'Ei Israel ala YK joukkoja tappamaan' on sikäli virheelinen että Israel juuri tänä kesänä on tappanut 8 YK sotilasta ja haavoittanut 11.

Hei nyt vähän faktoja hattuun!

Mikko Särelä kirjoitti...

Kiitos Jani päivän parhaista nauruista:

"Israel haluaa päästä käsiksi öljyputkeen joka kulkee kaspianmereltä euroopan reunalle turkkiin, koska muuten Israelillä edessään sama ongelma kuin USAlla - kallis öljy! Ikävä vain että välissä on Syyria ja Libanon!"

Tarkoituksellako Israel muuten tappoi 8 YK-sotilasta? Paha Siionin valtio, jonka rajat piirretään Pariisista Kairoon ja Pekingiin - ja ainoastaan lähi-idän muslimit ovat juutalaisten maailmanherruuden tiellä. Osannet myös kertoa minulle, miksi Israel tappaisi tarkoituksella YK-sotilaita?

Uskotko myös, että Jeninin joukkomurha tapahtui?

ps. antamasi linkki ei toimi.

Anonyymi kirjoitti...

Outoa että sinua naurattaa! Tuhansia siviilejä on kuollut, ja alat heittämään alatyylin salaliittohöpinää. No, paljastit todelliset karvasi.

Kopioi molemmat rivit linkistä selaimen osoireriville, jos osaat, niin johan linkki toimii. Voit myös googlettaa sivun hakusanoilla 'The War on Lebanon and the Battle for Oil'.

En usko että pystyt läheskään yhtä selkeään analyysiin kuin em. artikkeli. Tottakai Israelin motivaatiot ovat osittain hämärän peitossa..

Mitä tulee kysymykseesi "Tarkoituksellako Israel muuten tappoi 8 YK-sotilasta?" - näyttäisi selkeästi siltä että, kyllä - kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen voimannäyttö - eivät ilmeisesti pidä siitä että YK sekaantui aikaisempaan Libanonin miehitykseen.

Et usko vai? Katsopa tämä linkki:
6 varoitusta ei hyödyttänyt:
http://en.wikinews.org/wiki/Israel_accused,_%22ignored%22_UN_bomb_warnings

Entä jos lukisit vaikkapa Suomen Puolustusvoimien tiedotteet Israelin armeijan toimista, tietäisit että YK lähteiden mukaan rauhanturvaajat pyysivät *6 kertaa* Israelilaisia lopettamaan tarkkailuaseman pommittamisen (PV Komentaja). Toinen hyvä supisuomalainen tietolähde on Newsroom Finland, kokeile googlea.

Jopa YK:n pääsihteeri Kofi Annan on sanonut IDF:n kohdistaneen iskunsa 'tarkoituksella' tarkkailuasemaan ("apparently 'deliberately' targeted").

Miksi tarkoituksella? Katso yllä. Itse ilmeisesti uskot että Hisbollahin sissit piileskelivät YK:n tarkkailuasemalla, sitäkö yrität vihjailla?

Ikäänkuin lähes tuhannen Libanonilais-siviilin kuolema ei olisi jo osoittanut IDF:n välinpitämättömyyttä!

Itse perustelin jo väitteeni, harmi jos et osaa kopioida linkkiä selaimesi osoiteriville.

Jeninin joukkomurha ei olekaan sitten ihan näin pässinlihaa, mutta jos tarkastelee Isrealilaisten toimia palestiinalaisalueilla, ei Isrealilaisten osallisuus tulisi yllätyksenä...

Rauhallista torstaita,
T: J

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa vielä vähän ihmeteltävää -
Israel suunnitellut iskua jo vuoden
http://www.sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?f=/c/a/2006/07/21/MIDEAST.TMP

Mikko Särelä kirjoitti...

Jani, väitteesi siitä että sodan syynä on Israelin halu päästä käsiksi öljyputkeen on salaliittohöpinää.

En olisi myöskään yllättynyt siitä, että IDF olisi suunnitellut operaatiota jo aiemmin, kun Hisbollahia ei YK:n päätöksen mukaisesti ollut riisuttu aseista ja se koko ajan keräsi voimiaan voidakseen hyökätä uudestaan Israelin kimppuun. Ja tekikin tämän sitten tänä kesänä. Jokainen järkevä sotilasorganisaatio varautuu siihen, että sen viholliset hyökkäävät - onko tässä jotain ihmeellistä sinulle?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä osa 'väitteestä' on salaliittoteoriaa? Et tainnut lukea artikkelia.

Puhun siis tästä:
http://globalresearch.ca/index.php?context=viewArticle&code=CHO20060726&articleId=2824

Vaikka artikkeli on pitkälti päätelmää, väittämät 'Israel haluaa osansa kaspianmeren öljystä' ja 'Israel haluaa päästä käsiksi öljyputkeen' ovat TOSIASIOITA.

Mikä osa jäi sinulle epäselväksi? Israelin osuus öljyputken rakentamisesta? Israelin omistussuhteet liittyen öljyputkeen? Vai mikä? Olen hieman hämmentynyt kyvystäsi ohittaa tosiasiat!

Onko tämän Israelilaisen energiayhtiön selvitys öljyputkista jotenkin epäselvä tai 'salaliittohöpinää'? http://www.eapc.co.il/pipelines.html

Onko esimerkiksi tämä em. artikkelissa esitetty Jerusalem Postin artikkelista viime huhtikuulta lainattu lause jotenkin 'salaliittohöpinää':
"Turkey and Israel are negotiating the construction of a multi-million-dollar energy and water project that will transport water, electricity, natural gas and oil **by pipelines to Israel**, with the oil to be sent onward from Israel to the Far East,

The new Turkish-Israeli proposal under discussion would see the transfer of water, electricity, natural gas and oil to Israel via four underwater pipelines."

Mikä sinusta on tässä salaliittohöpinää?

Jos olisit edes hiukkasen niin 'mediakriittinen' kuin blogissasi annat ymmärtää, olisit edes YRITTÄNYT tutustua väitteen taustoihin. Nythän itse syylistyt huomattavasti hölmömpien väitteiden esittämiseen kuin kritisoimasi Hesarin toimittajat.

En voi väittää että kävisimme tässä keskustelua kun höpiset salaliittoteorioistasi, joten lopetan keskustelun tähän, toivoen samalla että tutustuisit asiaan syvemmin, sillä mitä useampi tietää asiaan liittyvistä taustoista, sen parempi.

Rauhallista torstaita,
J

Anonyymi kirjoitti...

Vielä:

Kommenttisi "Jokainen järkevä sotilasorganisaatio varautuu siihen, että sen viholliset hyökkäävät - onko tässä jotain ihmeellistä sinulle?"

Ei sinänsä. Mediaa tässä syytän.

Kommenttini onkin enemmän ihmetystä liittyen siihen tosiasiaan että MEDIAN EDUSTAJAT puhuivat sodasta ikäänkuin Hizbollah olisi aivan noin vain yllättäen vanginnut sotilaat ja Israel olisi ollut täten yhtäkkiä 'pakotettu' pommittamaan tuhansia siviilejä..

Anonyymi kirjoitti...

"Hisbollah on Libanonissa juuri sen takia että muuten Israel olis pommittanut KOKO maan maan tasalle."

Pitää olla harvinaisen typerä ja herkkäuskoinen uskoakseen mitään näin absurdia väitettä. :D Meinasin tukehtua nauruuni. Hisbollah ei pystynyt millään tavoin estämään Libanonin pommituksia. Ainoa syy siihen, että Israel ei pommittanut Libanonia maan tasalle on siinä, että se ei halunnut tehdä niin (eihän se nyt mikään Hisbollah sentään ole). Jos nämä Hisbollat olisivat kiinnostuneita Libanonin puolustamisesta, luulisipa, että ne hommaisivat ilmatorjuntaohjuksia rakettien sijaan. Mutta ilmatorjuntaohjuksillahan ei pystytä tappamaan israelilaisia siviilejä... Hieman itsekritiikkiä kiitos, eivät tässä kaikki ole "tiedostavia" vasemmistomyötäilijöitä, jotka uskovat mitä tahansa, joka esittää USA:n tai Israelin huonossa valossa.

Anonyymi kirjoitti...

Why do I dismiss the idea that the war was about Israel trying to get a land bridge to the oil pipe?

Firstly, because there is a much simpler explanation - that Israeli government could not watch and do nothing while its soldiers were being kidnapped and its northern cities bombed. That had they done so, the government would have collapsed (not the country, the government) and the future elections would certainly have brought other parties to the power.

In addition, it is entirely within realm of possibilities for Israel and Turkey to build a subterranean oil pipe through mediterranean. It is much cheaper and much safer than trying to make the oil go through hostile muslim territory. Do you really think the leaders of Israel are so stupid that they think they actually could make a working pipeline through conquered Lebanese and Syrian territory? With all the experience they have of dealing with terrorism? And with all the experience that US has of trying to get any of the oil pipelines in Iraq working.

I do not have to read the articles you provided with me fully. I do not have to claim that Israel companies are not involved with the project. Heck, I wouldn't be surprised if Neste was involved. Oil companies work internationally.

Using Occam's Razor I claim that the theory proposed in the articles you provide to be much, much less likely to be true than the theory I have proposed.

ps. You claim of thousands dead is also simply a lie, or ignorance, which does not speak well of your knowledge of the conflict. According to Wikipedia the number of dead is more than 1000 and less than 1500 - well below what any sane person would consider thousands.

Anonyymi kirjoitti...

Anon kirjoitti:
"Pitää olla harvinaisen typerä ja herkkäuskoinen uskoakseen mitään näin absurdia väitettä. :D Meinasin tukehtua nauruuni."

Kyseessä on tietenkin kielikuva.. Outoa että kielikuva kokonaisen maan pommittamisesta naurattaa.

Olet itse varsin naivisti vastakkainasetteleva kirjoittelussasi, siksi kaiketi anonyyminä.

Anon: "Jos nämä Hisbollat olisivat kiinnostuneita Libanonin puolustamisesta"
No, tutkipa hieman Libanonilaisten näkemyksia Hisbollahista,
Anon: "Eivät tässä kaikki ole "tiedostavia" vasemmistomyötäilijöitä, jotka uskovat mitä tahansa, joka esittää USA:n tai Israelin huonossa valossa."
Yritätkö siis sanoa että Libanonilaiset ovat vasemmistolaisia? Alkukantainen oikea-vasen jaottelu ei ole tainnut toimia maailmanpolitiikassa enää 60-luvun jälkeen...

"Soldier were being kidnapped"
Since when was soldiers capturing soldiers 'kidnapping'?!? Not even 6th graders took a bite of that media warfare - oh, waitaminute! So You took the media bait!! Over here we call them 'Prisoners Of War'.

And if you are so concerned about 'kidnapping', whatabout the hundreds of women Israelis have imprisoned? Why arent you mulling over them? Why is cluster bombing ok, but using 70's rockets 'terror'? Naive, naive, naive.

There is no justification for either.
Anon: "the government would have collapsed"
And you seem to think its ok to kill Lebanese civilians to avoid the collapse of the government!! You are an inhumane monster!!

Anon: "it is entirely within realm of possibilities for Israel and Turkey to build a subterranean oil pipe through mediterranean."
No. The Energy company has ALREADY agreed to build an UNDERWATER oil pipe, as reported by the JP article, Energy company article and global research article before.

Problem is you cant have Hisbollah around, they will destroy the pipe.

Anon: "I do not have to read the articles you provided with me fully... ...Using occams razor ..."
Occams razor only works if you review what you *KNOW* first, and only THEN make your conclusions.

Guess who is the one who seems stupid when you make such claims while not really having any *facts* on which to base these claims? Makes you look like a zealot... Makes you look like a person who believes everything they say in the papers!

Anon: "You claim of thousands dead is also simply a lie, or ignorance"
I was replying to YOUR comment about 'Evil State Of Zionists', right before you innuate that Israel struck UN post by accidentally.

And while I dont think a zionist conspiracy exists, the Israelis have done in thousands of palestinians and libanonese in their attempt to gain power over water and strategic resources, so my claim that 'thousands have died' still holds true.

BTW, in Southern Libanon, PEOPLE KEEP DYING BECAUSE OF THE CLUSTER BOMBS Israel used to bomb the cities did not explode on impact, but lie in the ruins waiting for someone to trigger them, killing and maiming inhabitants and construction workers. http://www.guardian.co.uk/syria/story/0,,1854714,00.html

Ihan hyvä yritys, mutta et vieläkään oikein vakuuta tiedoillasi tai argumenteillasi, ja vasta-argumenttisi ovat aivan hataria!

Outoa huomata että puolustelet Libanonilaisten siviilien joukkomurhaa sillä että muuten Israelin hallitus olisi vaihtunut! Tosi sairasta fasismia!

Ps. katsopa lauseeni "Ikäänkuin lähes tuhannen Libanonilais-siviilin kuolema ei olisi jo osoittanut IDF:n välinpitämättömyyttä!" yllä. Sanoin 'lähes', eiköhän tuo osoita miten tilanteen tasalla olin, Mikko.

Anonyymi kirjoitti...

Ps. 0Wn3D!

Mikko Särelä kirjoitti...

Viittasin tähän: "Outoa että sinua naurattaa! Tuhansia siviilejä on kuollut, ja alat heittämään alatyylin salaliittohöpinää."

Miten konfliktissa on kuollut tuhansia siviilejä?

Anonyymi kirjoitti...

Niinkuin yllä englanniksi mainitsin, viittasin tuhansilla seuraavaan kommenttiisi Israelista:
Mikko: "Paha Siionin valtio jonka rajat piirretään Pariisista Kairoon ja Pekingiin - ja ainoastaan lähi-idän muslimit ovat juutalaisten maailmanherruuden tiellä"

En siis pelkästään Libanonin konfliktiin.

Mikko Särelä kirjoitti...

I write with my own name, which by the way is fully readable on every post I make. The above anonymous comment in english is also mine - not anonymous because I wished it to be, but because blogger sometimes does not wish to take my login when I write my comments. I've heard, I'm not the only one who has that happen every now and then.

Now I would like to ask you, where do I say that it was RIGHT for Israel to bomb Lebanon because their government would have collapsed? I believe I said it would have, had they not reacted.

Mikko Särelä kirjoitti...

Jani, do you think IDF would have attacked Hezbollah and Lebanon, if Hezbollah had not attacked first? Does it matter to you, whether they would have, or would not have? Does the answer to this question change the situation in one way or another?

Anonyymi kirjoitti...

"Kyseessä on tietenkin kielikuva.. Outoa että kielikuva kokonaisen maan pommittamisesta naurattaa."

Väitteesi ei ollut kielikuvaa (ilmeisesti metaforaa) nähnytkään, varsinkaan kun sana "KOKO" piti korostaa. Kirjoitit vain huolimattomasti ja nyt yrität epärehellisesti olla myöntämättä sitä.

Väitteesäsi minua nauratti se, että Hisbollah olisi jotenkin estänyt Israelia pommittamasta Libanonia: sitä tarkoitusta varten sillä oli väärät aseet. Tähän pointtiin et tietenkään vastannut mitenkään, koska se osoitti kuinka virheellinen alkuperäinen argumenttisi oli. Hisbollah ei puolusta Libanonia. MOT.

Käyttääkseni omaa väitettäsi, "Ihan hyvä yritys, mutta et vieläkään oikein vakuuta tiedoillasi tai argumenteillasi, ja vasta-argumenttisi ovat aivan hataria!"

Anonyymi kirjoitti...

Ah, truly so. I retract my emotional outburts over you justifying massacre - YOU didnt say so, even if the government of Israel might have done so. My apologies.

AFAIK the whole conflict has roots in the beginning of the 1980s, at least as far as the 'right to initiate war' goes.

This summer was not the first time that Hisbollah acts against Israel or vice versa.

You could in fact rhetorically question if Hisbollah really has its roots in Iran, as lately claimed in the media, or if its really the outcome of the tens of thousands of PLO refugees from palestinian areas.

In that sense the whole mess seems to have been going on since 1948.. well since they founded Israel.

Anonyymi kirjoitti...

Anon: "Tähän pointtiin et tietenkään vastannut mitenkään, koska se osoitti kuinka virheellinen alkuperäinen argumenttisi oli. Hisbollah ei puolusta Libanonia. MOT."

No vastaanpa nyt tässä kun kirjoitit hieman asiallisemmin.

Mitäs SINULLA on osoittaa väitteesi tueksi?

Itseasiassa se näkemys että hisbollah puolustaa (etelä) Libanonia ei ollut minun näkemykseni (alunperin), vaan *Libanonilaisten enemmistön*. KVTO.

Libanonin hallituksen oma armeijahan on ilmeisesti varsinainen paperitiikeri.

Anon: "Et vieläkään oikein vakuuta tiedoillasi tai argumenteillasi"
Sinua ei siis vakuuta Libanonilaisten enemmistön mielipide?

Anonyymi kirjoitti...

Niin - tiedätkö itseasiassa mitään koko Lähi-idän tilanteesta ja historiasta?

Hisbollah-han perustettiin vastustamaan Israelin miehitystä, toisin sanoen puolustamaan Libanonia Israelia vastaan.

Vai takerrutko nyt sanoihin?

Ei se mitään, kaikesta ei voi tietää kaikkea, mutta varsin naivia naureskella muille harhaluulojen perusteella

Tässä muutama lainaus wikipedian 'Hezbollah' sivulta jotka selvittävät "hispollan" tukea, historiaa ja motiiveja

"Hezbollah was formed primarily to combat the Israeli occupation following the 1982 invasion of Lebanon"

"Hezbollah's founding primary aim is *resistance against the occupation of Lebanon by Israel*, which Lebanon government claims it continuous up to now."

"According to a poll released by the "Beirut Center for Research and Information" on 26 July during 2006 Israel-Lebanon conflict, *87 percent of Lebanese support Hezbollah's fight with Israel*, a rise of 29 percent on a similar poll conducted in February. More striking, however, is the level of support for Hezbollah's resistance from non-Shiite communities. Eighty percent of Christians polled supported Hezbollah along with 80 percent of Druze and 89 percent of Sunnis.[161][162], while according to another poll, from July 2005, 74 percent of Christian Lebanese viewed Hezbollah as a resistance organization.[163]"

Ps. 0Wn3d pt. II

Mukavaa ja rauhausaa illanjatkoa

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti vastauksesi on lähinnä rationalisointiyritys, jossa on yksi pääasiallinen ongelma: Israel vetäytyi Libanonista 6 vuotta sitten, omasta tahdostaan. H pystyi aiheuttamaan sen verran satunnaisia tappioita IDF:lle, että miehitys ei ollus israelilaisten erityisessä suosiossa. Sotilaallisesti H ei pystynyt tällöinkään estämään IDF:n toimintaa maassa. Jos Hisbollah olisi aito vastarintaliike, se olisi myös samalla luopunut aseistaan, kuten muut Libanonin aseelliset ryhmät tekivät jo 90-luvun alussa.

Viimeisimmän konfliktin aikana ainoa keino, jolla H pystyi haittamaan IDF:n toimintaa, oli piiloutua niiden ihmisten joukkoon, joita H sitten ilmeisesti puolustaa... Mitä tulee tuohon H:n kansansuosioon, oletat, että libanonilaiset tai lähi-idän muslimit yleensä kykenisivät rationaaliseen ajatteluun. Palestiinalaiset ovat samanlaista porukkaa: sen sijaan, että osoitettaisiin Israelille, että miehitetyiltä alueilta vetäytyminen kannattaa, jatketaankin rakettien ampumista (ja vahvistetaan Israelin oikeiston asemaa).

Edelleenkään ei käynyt selväksi, miksi "vastarintaliike" Hisbollahilla on vain hyökkäykseen sopivat aseet. 10000 rakettia tappaa israelilaisia siviileitä, mutta ei estä IDF:n toimintaa millään tavalla - toisin kuin vastaava määrä ilmatorjuntaohjuksia. (Sekin auttaisi hieman, jos ne raketit suunnattaisiin edes hieman sotilaskohteita päin...)

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon siviilien seassa piilottelu -stooriin löytyy muuten aika tiukkaa vasta-argumenttiä vaikkapa Human Rights Watchin raporteista, kokeileppa googlettaa..

Samaten Israelin iskut kodeistaan pakenevien siviilien kulkueisiin heidän noudattaessaan IDFn varoituksia kertoo omaa karua kieltään IDFn cowboy-tyyppisistä otteista.

Lisäksi IDFn maajoukkojen odotettua heikompi ja hitaampi edistys Libanonissa todistaa väitteesi siitä että "Viimeisimmän konfliktin aikana ainoa keino, jolla H pystyi haittamaan IDF:n toimintaa, oli piiloutua niiden ihmisten joukkoon" VÄÄRÄKSI.

Myös IDFn tappiot olivat suuremmat kuin IDFssä osattiin odottaa, tämän he ovat itsekin myöntäneet.

Hisbollahin myöskin sanotaan monissa sotilaslähteissä olevan lähi-idässä harvoja varteenotettavia sotilaallisia vastuksia IDFlle.

Tiedätkö nyt edes millaisilla hernepyssyillä Hisbollah taistelee Lähi-Idän kehittyneintä armeijaa vastaan? Kyllä siinä saa aika hullu ollakin että edes yrittää. Se että heillä ei ole USAn miljardien tukea ja huippulaatuista sotilaallista teknologiaa käytössään ei oikein toimi argumenttina, ehkä pikemminkin päin vastoin.

Käänteisesti, jos Hisbollahin kyvyt taistella olisivat yhtä surkeat kuin kykysi perustella mielipiteesi, olisi IDF nyt Beirutissa.

Hisbollah myöskin sanoo katuvansa toimintaansa, ja H:n johtaja on sanonut ettei toistaisi historiaa mikäli olisi tiennyt seurauksista - Toisin kuin IDF ja Israelin media joka toitottaa propagandatyyppistä 'iskut siviilejä vastaan olivat oikeutettuja' yhden totuuden sanomaa.

Retoriikkasi 'rationalisointiyrityksestä' tuntuu lähinnä lämpimältä ilmalta...

Vaikken olekaan varma josko tarkoitat Hisbollahin 'vastarintaliikkeen asemaa' vaiko 'ihmisten seassa piilottelua', faktat puhuvat molempia vastaan.

Ja jälleen osoitat uskomatonta kykyä ohittaa TOSIASIAT sanoessasi "Mitä tulee tuohon H:n kansansuosioon, oletat, että libanonilaiset tai lähi-idän muslimit yleensä kykenisivät rationaaliseen ajatteluun."

Olet VÄÄRÄSSÄ, katsopa edellä lainaamaani tutkimusta jossa Hisbollahia kannatus MYÖS KRISTITYIDEN libanonilaisten keskuudessa oli 80%, mikäli et huomannut, eli jos ennakkoluulosi muslimeja kohtaan ovat jotenkin ylitsepääsemättömiä, kelpaako kristittyjen mielipide?

Kokeile sinäkin joskus rationalisointia! Looginen päättelykyky on joskus mielenkiintoinen väline! Omien ennakkoluulojen levittäminen on aika vanhanaikaista, typerää, jne...

Israel muuten vetäytyi Libanonista YK:n tahdosta, ei omastaan.

PS. Own3d pt III!!