Torstaisella laulutunnilla huomasin, että omistan vatsalihakset. Ei siis sellaiset, jotka vaan möllöttävät eivätkä tee mitään, vaan sellaiset, jotka pingottavat vatsan ja antavat lauluäänelle ihan erilaisen pohjan. Sain laulaa puoli säkeistöä Myrskylinnusta ennen kuin opettaja keskeytti ja kehui kovasti suoritustani. Tätä aiemmin on jokaista fraasia jouduttu yleensä treenaamaan muutama kerta ennen kuin on alkanut yhtään sujua.
Jotenkin tuntuu siltä, että kerralla loksahti monta asiaa kohdalleen. Samalla, kun sain ensimmäisen kokemuksen siitä, mitä tuki on, onnistuin myös unohtamaan sen leuan turjakkeen, enkä edes yrittänyt käyttää sitä väärin muodostamaan ääntä. Nyt on kovasti hehkutusfiilis, kun asiat sujuvat hyvin. Vielä pitäisi keksiä, miten oppisi tehokkaasti ulkoa uusien kappaleiden sanoja. Melodiat jäävät päähän kyllä melkein ensimmäisestä laulukerrasta, mutta Myrskylinnun sanoista muistan vain paloja - ja sitä on treenattu koko kevät.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti