Siskokulta on tulossa käymään sunnuntaina ja minulla alkaa loma. Tänään on vielä työpäivä, mutta ensi viikon vietän laiskan päiviä lukien siskoni kanssa. Hauskaa kevättä Suomeen.
Toisaalla luin, että nykyihmisistä 7 tuntia päivässä nukkuvat ovat terveimpiä ja kuolemanriski alempi kuin 8-9 tuntia nukkuvilla. Onkohan tuossa kausaatio terveestä vähempään unentarpeeseen, vai toiseen suuntaan. Vai kenties molempiin suuntiin. Mielenkiintoinen kysymys. Päätin kuitenkin tutkimustietojen valossa kokeilla itse, miltä tuntuisi vähentää päivittäistä unta runsaasta 8 tunnista reiluun 7 tuntiin. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. Herääminen on hiukan aiempaa hitaampaa, mutta muita vaikutuksia en vielä ole huomannut. Hitaan heräämisen olen yhdistänyt siihen, että aamuisin lueskelee sähköpostien lisäksi jotain kirjaa ennen liikkeelle lähtöä. Tuntuu ylelliseltä omia juttuja korostavalta toiminnalta.
The show so far, DOGE edition
6 tuntia sitten
2 kommenttia:
Puhumattakaan aamubloggauksesta tai -kommentoinnista... :)
:D
Taisi mennä pikkuisen yli tämän aamuinen kommentointi. Tyylin puolesta, ei niinkään sisällön.
Lähetä kommentti