Osmo Soininvaara kirjoittaa

Voisiko lamasta nousta rento joutilaaan yltäkylläisyyden yhteiskunta? Kannattaisiko siihen pyrkiä?
Talouden taantuma muuttaa aina rakenteita. Lamasta nousee ylös erilainen kansantalous kuin siihen sukelsi. Viimeksi savupiipputeollisuus korvautui paljon vaativammalla tuotannolla, mikä osaltaan aiheutti rakenteellista työttömyyttä, koska tehtaista ulos heitetyistä duunareista ei tullut it-insinöörejä.
Melkein varaa on, että muuttoliike kaupunkeihin kiihtyy kuten se kiihtyi myös viime laman alla. Työpaikkojen suhteellinen menetys on muuttotappio-Suomessa suurempaa kuin kasvukeskuksissa. Työnhaku vie yleensäkin todennäköisemmin pieneltä paikka kunnalta suurelle kuin suurelta pienelle. Tärkein muuttoliikkeen vauhdittaja on kuitenkin se, että taloudellinen epävarmuus pysäyttää asumisväljyyden kasvun - ei muuteta isompiin asuntoihin - joten kasvukeskusten asuntokantaan mahtuu enemmän ihmisiä.
Mutta voisiko teollisuusmaiden elämänmuoto muuttua muutenkin perusteellisesti? Eihän lama tarkoita, että kaupasta loppuisivat tavarat, vaan sitä ettei ylellisyytemme tuottamiseen tarvita kaikkien työpanosta. Entä jos havaitsemme, että työtä yksinkertaisesti tarvitsee tehdä vähemmän ja sitä aletaan tehdä vähemmän? Olisiko laman jälkeinen Eurooppa - ja miksen myös Amerikka - vauraan joutilaisuuden yhteiskunta? Elintasomme ylläpito ei vaadi läheskään näin suurta työpanosta.
Näin ei käy itsestään, sillä pienemmän työpanoksen maailmasta tulee suurtyöttömyyden maailma ilman aktiivisia päätöksiä. Entä jhos haluaisimme vauraaseen joutilaisuuden yhteiskuntaan?
Kovin suurelle kasvulle teollisuusmaissa ei ole sijaa, kun kehitysmaioden elintaso nousee kohisten. Miksi siis emme tyytyisi siihen, mitä meillä on, ja alkaisi elää rentoa ja huoletonta elämää?

Osmo, sinulla on tässä erinomainen ajatus. Valitettavasti muut ajatukset, joita kannatat eivät ole oikein yhteisymmärryksessä tuon idean kanssa. Alla liuta asioita, joissa pitäisi saada muutosta (joista osaa käsittääkseni kannatat ja osaa vastustat).
Aloitetaan Helsingin kaavoituspolitiikalla. Jos tavoitteena on yhteiskunta, jossa ihmiset tyytyvät vähempään materiaan ja tekevät vähemmän töitä, pitäisi hyväksyä myös se, että ihmiset asuvat suhteellisen pienissä asunnoissa, varsinkin kaupunkikeskustassa, jossa moni haluaa asua. Silti Osmo kannatta politiikkaa, jossa keskusta-alueen asuntojen keskikoon pitää olla vähintään 72m^2. Järjetöntä.
Töölössä asuvana voin todeta, että 72m^2 on erinomaisen hyvä asuntokoko 3-4 henkiselle perheelle. Jos rakennuttajien ei olisi pakko rakentaa niin isoja asuntoja, riittäisi pieniä perheasuntoja useammalle kaupunkiin haluavalle, pienemmillä kustannuksilla. Vähemmän kustannuksia tarkoittaa pienempää pakkoa tehdä paljon töitä ja väljyyttä elämän suunnitteluun.
Toisekseen: kuten olet joskus todennut, työajan lyhentäminen on helpompaa ns. duunarialoilla ja hyvin vaikeaa asiantuntija- ja johtotehtävissä. Asiantuntija tai johtaja ei tosiaan helposti voi lyhentää viikottaista työaikaansa ilman että työn laatu kärsii huomattavasti enemmän kuin menetettyjen työtuntien verran.
Siksi siirtyminen rentoon yhteiskuntaan vaatii sen, että ihmiset voivat valita elämäänsä työteliäitä jaksoja ja rentoja jaksoja. Ei kaikkia ole pakko laittaa samaan 30h työtä viikossa muottiin. Toisille sopisi paljon paremmin se, että tekee muutaman vuoden kovaan tahtiin töitä ja sen jälkeen vapaata puoli vuotta tai vuoden.
Nykyinen työn verotus tekee moisen ajatuksen toteuttamisesta mahdotonta kaikille muille paitsi muutamille harvoille, joilla on jo riittävästi rahaa ja joidenkin suuryritysten huippujohtajille. Suuri osa asiantuntijoista ja pomoista ei myöskään kykene käyttämään vuorotteluvapaata tähän tarkoitukseen, sillä työttömän korvaavan henkilön löytäminen on käytännössä mahdotonta.