Luin kirjan Perks of Being a Wallflower (Stehpen Chbosky). Rakastuin
välittömästi.
Kirjasta tuli jotenkin samanlainen olotila kuin Neil Gaymanin Sandmania
lukiessa. Paitsi, ettei siitä tuleva olo ole mitenkään verrattavissa, eikä
oikeastaan yhtään samankaltainen. Mutta jotakin samaa niissä on, tai itse
asiassa omassa reaktiossani niihin.
Molemmat herättävät joukon tunteita minussa, joita en itse täysin ymmärrä
ja se tekee kirjoista erinomaisia, lukemisen arvoisia. Molemmista
lukemisen jälkeen tuli myös tunne, että haluan lukea kirjat uudestaan.
Lukiessani Seinäkukkaa aloin jossain vaiheessa kovasti toivomaan, ettei
kirjan lopussa olisi mitään 'Suurta Paljastusta', joka yleensä aina kuuluu
kaikkien tarinoiden paljastukseen. Joten olo oli sellainen, että moinen
helposti vain tuhoaisi kirjan luoman ihanan tunnelman. Onneksi pelkoni oli
aiheeton ja lopetus on kirjan tunnelmaan täydellisesti sopiva.
Suosittelen lämpimästi.
Omista tunteistaan oppii jatkuvasti uutta ja siksi monet kirjat, jotka
aiemmin koskettivat ja antoivat jotain, eivät välttämättä olekaan enää
hienoja ja erikoisia, tunteita herättäviä. Tämä ehkä selittää myös sen,
miksi puppafantasia oli nuorempana mistään mitään ymmärtämättömälle
nörtille niin kivaa luettavaa ja miksi se on niin tylsää nykyään.
3 kommenttia:
MItä on "puppafantasia"? =)
Hyvää uutta vuotta sinullekin!
Puppafantasia, tai tusinafantasia on sellaista kirjallisuutta, jota löytyy kirjakaupan hyllystä kolmetoista tusinassa. Esimerkiksi Weissin lohikäärme-sarjat, Forgotten Realms -kirjasarjat, Eddingsin itseään toistavat kronikat, Mercedes Lackeyn Valdemar -sarja (joka tosin päihittää tasossaan muistikuvissani nuo muut komeasti) ja monet, monet muut.
Puppafantasiassa kirjan alussa on kartta, johon on merkitty paikkoja. Tarinan lakien mukaan jokaisessa näistä paikoista on käytävä. Puppafantasiassa on usein myös nuori poika (tai ehkä tyttö), joka on orpo ja joka nousee suuruuteen, pelastamaan maailman. Sen juoni on klisheinen, hahmot mustavalkoisia, tai kiiltokuvia ja usein se on kirjoitettu aivan liian pitkästi (a la Robert Jordan).
Selvittikö?
Joo, kiitos.
En ole itse pahemmin lukenut fantasiakirjallisuutta. Joskus luin jonkun kirjan - oliskohan ollut tuota Lohikäärme-sarjaa. En ole varma. Jossain kaapin pohjalla se majailee.
Viime aikoina kirjojen lukeminen on muutenkin jäänyt vähemmälle. Muutaman englanninkielisen äänikirjan olen kyllä kuunnellut.
Lähetä kommentti