torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Yhdysvaltojen lamasta

Lamasta puhutaan paljon ja erilaisia ristiriitaisia viestejä on helppo löytää. Tässä siis joukko Yhdysvaltojen tilastollisia indikaattoreita, jotka kukin kertovat jotakin meneillään olevasta lamasta. Toistaiseksi annan lukijoiden pääasiassa itse päätellä, mitä ne tarkoittavat.

Työllisyyden suhde väestöön.



Työttömyyden kasvu tammikuun loppuun asti. Helmikuulta kasvun arvioidaan olevan noin 700000 työtöntä.



Näistä kahdesta kuvasta voi havaita sen, ettei kriisissä ole kyse pelkästään siitä, että työttömyys tilastollisesti kasvaa, kun työelämästä poissa olevat ihmiset siirtyvät työttömyyskortistoon. Sen sijaan kyse on aidosta ja voimakkaasta työttömyyden kasvusta, joka on rajumpaa kuin mikään Yhdysvaltojen kokema viimeisen 50 vuoden aikana.

Mistä sitten ongelma johtuu. Osaselityksen antaa ehkäpä seuraava kuva, joka kuvaa Yhdysvaltojen luottomarkkinoiden velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen.



Kapasiteetin käyttöaste ja inflaatio.



Lopuksi vielä liuta blogeja, joita voi seurata, mikäli haluaa pysyä kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Sekä oikealta, että vasemmalta. Erityisesti tärkeää on huomata se, että data ei tunnusta poliittisia värejä vaan kertoo jotain todellisuudesta. Näistä vedettävät johtopäätökset sitten eroavat.

Selkeän vasemmistolaisia:
Brad DeLong
Mark Thoma

Libertaari
Marginal Revolution

Muita:
Growthology
Calculated Risk

Kirjoitan lisää aiheesta myöhemmin.

2 kommenttia:

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Kiitos käyristä! Uusi ulkoasu on myös mielestäni vanhaa selkeämpi.

Mikko Särelä kirjoitti...

Kiitos, kiitos.