30-luvun suuri lama radikalisoi Saksalaisen politiikan ja johti siihen, että 1. maailmansodasta jääneet ristiriidat ja kalavelat kärjistyivät 2. maailmansodaksi.

Nykyisessä maailmantilassa kannattaa olla huolissaan siitä, mitä talouskriisi saa aikaan Venäjällä, Kiinassa (ja ehkä Iranissa). Näistä Venäjä on lähinnä Suomea, joten tilanne on huolestuttava. Kyseisellä maalla, kun on usein tapana kuunnella ainoastaan voiman kieltä ja Suomi on tehokkaasti kieltäytynyt sotilaallisista liittoumista, jotka voisivat antaa maallemme selkänojan tulevissa kriiseissä.

Lopuksi pieni visailukysymys: Valitaan tarkasteluajanjaksoksi viimeinen 200 vuotta ja maiksi Yhdysvallat ja Venäjä. Sinun tulee valita jompikumpi maa hypoteettiseksi asuinpaikaksesi ja samalla oma asemasi valtiossa arvotaan Rawlsin tietämättömyyden verholla. Löytyykö valitusta ajanjaksosta yhtään aikakautta, jolloin valintasi kohdistuisi Venäjään? Selitä miksi. Ja jos ei, mitä tämä kertoo Venäjästä ja Yhdysvalloista valtioina.

How government destroyed ratings agencies

"I'd look into the Lucas critique -- when policy makers assume that an
empirical relationship is a natural law and attempt to exploit it, it
disappears. In particular the usefulness to private agents of the ratings caused regulators to decide to use them too (and destroy them) via Basel II. Regulations change things. Now ratings such as AAA are no longer mere
communicative acts whose value depends entirely on whether investors believe the. Now those three letters appear in a proposed regulatory framework. A bank that doesn't believe an instrument is worthy of an AAA rating can still choose to hold that instrument in order to keep its requried capital low. Any instrument that clears the AAA bar with room to spare has wasted safeness which is not being used leveraging up as much as possible."

Lisää aiheesta: http://angrybear.blogspot.com/2008/12/blame-basel-ii.html

Elvytys

Viime aikoina on käyty keskustelua elvytyksestä ja siitä, miten moista pitäisi tehdä. Itsekin olen sitä pohtinut ja useammalle tutulle todennut, että nyt olisi erinomainen aika panostaa erilaisiin rakennushankkeisiin.

Päivän kysymys onkin: infrastruktuurin rakentaminen, eli tieverkon ja rataverkon rakentaminen ovat paljolti valtiollisia toimintoja. Tarkoittaako tämä ja nykyinen valtion rakentamistilanne sitä, että kapasiteettia tällaisten rakennusprojektien lisäämiseen ei ole, vaikka rakentamisella kokonaisalana menee heikosti? Kuinka helppoa on siirtää kalustoa ja henkilöstöä asunto- toimistorakentamisprojekteista tien tai rataverkon rakentamiseen? Kuka tietää? Onko siis rakentamisen yleistä lamaa edes mahdollista helpottaa tällaisilla projekteilla?

(Oma näkemykseni on se, että valtion vähintäänkin kannattaa rakentaa mahdollisimman paljon joka tapauksessa tehtäviä projekteja nyt, kun rakentaminen on halvempaa. En ole niin varma elvyttämisen toimivuudesta ja mahdollisuuksista kuin moni muu, eikä minun tarvitsekaan olla. Rakentamisen kohdalla, mikäli ylläolevat ongelmat on ratkaistavissa, elvytys ja järkevä talouspolitiikka ajavat samaa raidetta samaan suuntaan.

Ode esittää näkemyksensä minimipalkasta, marginaalisesta tuottavuudesta ja perustulosta. Kirjoitus vastaa varsin hyvin omaa näkemystäni aiheesta.

Oppositio räksyttää epäjohdonmukaisesti.

Aiemmin syksyllä oppositio (erityisesti SDP ja Vasemmistoliitto) haukkuivat hallituksen isoista veronkevennyksistä, eli elvytyksestä. Nyt oppositio haukkuu hallituksen siitä, ettei se ole tekemässä enempää elvytystä - ja nerokkaasti onnistuu väittämään että hallitus elvyttäisi vain 100 miljoonalla eurolla. Ymmärrän hyvin, etteivät demarit halua laskea elvytykseksi vastustamaansa veronalennuspakettia.

Tällainen tuuliviirinä heilahtelu osoittaa kyllä vasemmistopuolueilta täydellistä kyvyttömyyttä pitkäjänteiseen politiikkaan. Antavat hallituksen luoda pitkäjänteista poliittista raamia ja keskittyvät keräämään irtopisteitä mistä milloinkin. Ei sillä niin väliä, että tänään hallitus siitä että se tekee liikaa ja huomenna liian vähän (samassa asiassa). Noilla eväillä ei kyllä pitkälle pötkitä.

Economy is not something we can decide to have or not have. Economy is, as long as there are humans and scarce resources.

Information problem underlying the current crisis. Thanks to Mark Thoma

The real comparable economic crisis to ours.

Has anyone noticed, how the tone with which Russian leaders speak has changed lately? When they speak with the western world, there is much more consiliatory tones and much less arrogant tones than used to be. I wonder why.

It seems that Fukuyama's predictions about the survivability of authoritarian regimes is being put to test. And that test is looking rather good for "The end of history and the last man".

I will be using this blog to post things I believe interesting and relevant for my future self.

Today's link and info: 29% of US workforce is required to have a license from the government to perform their job says a new nationwide study.

Henkilökohtaisesti minua ärsyttää se, kun puhutaan yleisesti kilpailuttamisesta ymmärtämättä sitä, että kilpailuttaminen ja kilpailuttaminen eivät ole sama asia.

Meillä on paljon kokeiltu kilpailuttamista, eli sitä että kunta ostaa palvelun halvimmalta tarjoajalta, eli kilpailuttaa tuottamisen. Kunta maksaa, kunta valitsee, kuntalainen kärsii ja napisee. Eli varsinaisella palvelun käyttäjällä (ja veroissa palvelun maksavalla) ei ole mitään valinnanvapautta. Palvelusetelien suurin ja tärkein avu ei ole se, että niillä maailma siirretään kilpailutusyhteiskuntaan.

Setelien tärkein avu on se, että kuntalainen saa valinnanvapauden. Jos koulussa on inhottavat opettajat, jotka eivät ymmärrä lasta, vanhemmat voivat vaihtaa koulua. Jos koulun opettajien asenneongelmat johtuvat esimerkiksi siitä, että koko työyhteisö on sairastunut ja tulehtunut, niin miksi kunnassa asuvien vanhempien ja lapsien pitäisi kärsiä tästä? Jos neuvolan lääkäri vaatii vuoden ikäisen lapsen imettämisen lopettamista (kuten eräälle ystävälleni kävi), perhe voi etsiä toisen lääkärin.

Valinnanvapaus on tärkeää. Se on erityisen tärkeää asioissa, jotka ovat henkilökohtaisia, lähellä itseämme ja lapsiamme. Ja valinnanvapaus on se, jota kuntien järjestämissä palveluissa on harvinaisen vähän.

The problem of forecasting economy

The problem of forecasting things like future prices of different things (stocks, basic commodities, what not) is difficult especially because if you know how to forecast the changes, then you can figure out a way of making money using that knowledge. By making that money you will change the prices today and thus the information will be in todays prices and again you cannot forecast the future movements.

The only things that current prices do not forecast are the unpredictable, the black swan. And by definition, the unpredictable is not predictable - and once it becomes such, it becomes aggregated to today's price information.

Mind boggles

Paris Hilton has an energy policy that makes better sense than John McCain's. See also the ad in which McCain compares Obama to Paris Hilton.

See more Paris Hilton videos at Funny or Die

Treasure in Timbuktu

Library of Timbuktu contains thousands and thousands of manuscripts fading away. The town had a university in the middle ages which boasted 20000 students. And for some reason the conservation efforts are starting now rather than decades ago. And it seems there's much unstudied by western historians there, too. What a treasure.

Cool

Small step further towards viable solar energy. My guess is that solar energy will become truly viable (and competitive against coal) by 2020 and not earlier than 2015. Anyone care to wager?

Kaupunkilaisten vallankumous

Edwards Glaser kertoo kaupungistumisen tärkeydestä demokratian levittäjänä (via Economists View).

Demokratian suuri ongelma diktatuuria vastaan on vapaamatkustajan ongelma.
Demokratian hyödyt jakaantuvat suuren väkijoukon kesken, kun taas
diktatuuri jakaa ne pienen joukon kesken. Tällä pienellä joukolla on
paljon suurempi syy taistella etujensa puolesta kuin yksittäisellä
demokratian kannattajalla, joka voi aina toivoa, että joku muu kantaa
riskit.

Kaupungistuminen on tärkeä tekijä tämän ongelman muuttumisessa.
Kaupunkilaiset kommunikoivat keskenään enemmän ja voivat helpommin
koordinoida itsensä yhteiseen veneeseen, jossa kaikki hukkuvat tai
pelastuvat - ja päästä näin koordinaatoratkaisuun tässä vaikeassa
ongelmassa. Siksi kaupungistuminen onkin tärkeä osatekijä, ei pelkästään
ihmisten ja maan vaurastumiselle, vaan myös demokraattiselle kehitykselle.

Economy of Cities

I just finished reading Jane Jacobs "Economy of Cities". In my opinion, it is a landmark work on (macro) economics, which deserves more regocnition than it gets. I would write an article on why it is such an important work, but someone already did (and I don't wish to repeat job already done).

Shortly, cities, not nations, are the right and natural unit for macroeconomic analysis.

To clarify a little: a city, in Jacobs analysis differs from a town, not by size, but by having an internal working market and division of labour, which allows new work to be done with relative ease. It means that there are suppliers for a beginner of a new work, and that an innovator can begin doing the new thing.

Thus, a company town of a hundred thousand people is not a city, because it does not have the necessary ingredients for new work, but London of few thousand people in the medieval times was, for the same reason.

Edit: As an additional example. If economies grow mainly through addition of new things into economy instead of producing more of the same, it is easier to understand stagflation. Firstly, consider that established banks typically fund existing ways of doing business and consumption (i.e. established business, home sales, car sales, and other existing things) and are much tighter in funding new speculative ventures (e.g. startups).

Secondly, the main vehicle of policy for central banks is modifying the interest rates in the banking system. Thus, lowering interest rates mainly increases investment in the old well tried industries. More of the same instead of more variety, new things, and different ideas. At the same time, creating more money is a tax on everyone who owns money. This means that those who have money, may have less to invest in speculative ventures than they would otherwise have. Thus, lowering interest rates may actually transfer investment from new things to more of the same. Continue this long enough and stagflation is what you get. Maybe.

Causality and feedback loops

So, I was reading Hollingsworth et al. 'Transforming socio-economics with a new epistemology' [1] and fully understood one of the things that has been bothering me lately. It seems that a lot of people have difficulty grasping feedback loops. Reading this article made me realize why.

It basically states that the original scientific paradigm originates from Newton (Science I) and is based on causality and reductionism. In the past 150 years a new paradigm of science has been emerging, one based on evolution of systems, complex and adaptive systems and so on.

He does not say it out aloud, but one key difference in thinking is that Science I has definitely a linear causal models as its modus operandi. Science II, on the other hand, is based on causal feedback loops.

Consider a falling apple. The apple is falling because of gravity (quantum-gravity, or einsteinian curvature of space time, if you insist), but the gravity is not happening because the apple is falling. While it is true that the gravity fields are changing when the apple moves, the effects of that are small compared to systems with true, and potentially complex feedback loops.

The counter example would be evolution of a predator and prey. The predator-prey and predator-predator dynamics most likely brought about groups. Groups brought evolutionary pressures for memory and understanding of social dynamics. A number of other things happened with the result of sky rocketing intellect in this one group of primates. We're still running on this curve; it may even be that one result of this curve is artificial general intelligence.

Look at the environment and society around you. Do you see linear causalities, in the sense of A causes B? Or do you see more or less complex feedback loops, in the sense of change in A causes a change in B, which causes a change in A. Apart from autofeedback loop, this is the most simple feedback loop there is. There are many, many more, all with different properties and with potentially hugely complex and dynamic structure.

What does this all mean for science?

One way to look at this is to say that in earlier times, the primary need was for us to understand the main (linear) causalities that exist. This work is the necessary work of understanding the nuts and bolts of the system, understanding each causal arrow in the whole. But we do understand a lot about those, in some cases enough that it is much more important to start looking at those feedback systems and the kinds of effects they have.

[1] Hollingsworth and Müller. Transforming socio-economics with a new epistemology. Socio-Economic Review (2008) vol. 6 pp. 395–426

Why?

Why is modern architecture typically so horrible? Is it just me, or is there something truly broken in today's world, as it seems that most architecture being built just cannot compare with things already built. It seems like there's been nothing good in architecture since the second world war.

Explain, or prove me wrong - I'm curious.

Risk and uncertainty

There's something positively elusive about the distinction between the two. I know I have talked with fairly intelligent people, tried to convince them that there is a difference without succeeding.

The main difference is the difference between the known unknown and the unknown unknown. Risk is something you know; you at least know the probability distribution of the unknown. Thus, if you need to hedge bets, you can do so in a manner that very likely achieves your goals, whether you are risk averse, risk neutral, or risk taker.

Uncertainty is about not knowing the probabilities (and distributions thereof) of future things, nor potentially the magnitude of their effects. This means it is harder to create an intelligent strategy to satisfy your preferences. You cannot forecast that making bets such and such you will distribute the risks you have and minimize them accordingly.

As an example: some variables have a gaussian distribution. If you know the mean and variance, you can easily create portfolios that manage your risks (and make risks of really bad outcomes really, really unlikely - unlikely enough that they just cannot happen). If instead, your variable has a power law distribution, this does not hold, because power laws tend to have a long tail - you need to figure out other ways of managing your risks. These examples are still examples of risk, even if the latter makes things more difficult (as you cannot rule out extreme outcomes).

Lastly, what if you don't have any clue about the distribution of the variable? Some have suggested that we should then make an assumption, whether it be a bell curve or a flat distribution. The problem with this assumption is that we have a high probability of being wrong in our estimate, which means our risk management is very likely to produce analysis that has nothing to do with reality - predictions will be far off from the actual distribution of events.

The thoughts have, at least partially, been inspired by the book Black Swan, which I heartily recommend. It is possibly the best critiques of modern financing system I have read, written by a professional trader.

Naisten oikeudet ja talouden kehitys

Kumpaan suuntaan kausaliteetti kulkee? Lisäävätkö naisten oikeudet talouskasvua, vai talouskasvu naisten oikeuksia? Vai onko kyseessä feedback luuppi näiden välillä?

Empiirisesti käsittääkseni yhteiskunnallinen rikkaus ja huonot naisten oikeudet kulkevat käsi kädessä ainoastaan maissa, jotka saavat rikkautensa luonnonvaroista ihmisten tekemän työn sijasta.

Aiheesta mielenkiintoinen artikkeli täällä. (Economists View)

Poliitikkojen lahjontaa

Maamme pääministeri sanoo suorasanaisesti hyväksyvänsä kansanedustajien lahjonnan. Tarkasti ottaen hän väittää, että lahjonta ei ole lahjontaa. Ainakin siellä päin, mistä minä tulen, jos se näyttää ja haisee paskalta, niin se myös on sitä. Tässä lainaus Helsingin Sanomien verkkolehden uutisesta:

"Tosiasia vaalirahoituksessa on, että erittäin monet ehdokkaat joutuvat vielä vaalien jälkeen keräämään rahaa. Monet ovat ottaneet erittäin suuria henkilökohtaisia lainoja ja he harjoittavat keräystoimintaa vielä pitkään vaalien jälkeen. Tämä on todellisuutta. Tämä on ollut pitkään näin ja tulee todennäköisesti tulee jatkossa olemaan näin", Vanhanen arvioi keskiviikkona lukiolaisille Helsingissä järjestetyssä EU-tilaisuudessa.

Vanhanen ei nähnyt suurta ongelmaa siinä, että vaikkapa liikemiesryhmä antaisi läpimenneelle kansanedustajalle vaalien jälkeen vaikkapa 20 000 euroa "vaalirahoitukseen". Tässä tapauksessa vaalirahoitukseen sisältyvä riski siitä, että ehdokas ei mene läpi, on poistunut. Eräällä tavalla tulkiten kyse voisi olla joko lahjasta tai lahjuksesta.

Sama asia suomeksi: Jos kansanedustaja menee juttelemaan rikkaan tyypin kanssa. Rikas mies toteaa, että hän haluaisi saada vuorineuvoksen arvonimen, tai että poliitikot säätävät lain x. Vastineeksi voin antaa sinulle jälkikäteistä vaalitukea. Rahat saat sitten, kun laki on säädetty.

Jos tämä ei ole lahjontaa, niin lehmätkin lentävät.

Vaalirahoituksessa ainoa selkeä raja on se, että ainoastaan ennen vaaleja annetut rahat kelpaavat. Muutoin järjestelmä jättää mammutin kokoisen aukon lahjonnalle ja lakien ostamiselle.

Julkinen liikenne

Viime aikoina olen pohtinut julkista liikennettä ja sen toimivuutta vaihtoehtona omalle autolle. Osatekijöinä pohdinnassa ovat, vähemmän yllättäen, olleet omat kokemukset autottomuudesta. Itse jaan liikkumisen kahteen erilliseen joukkoon/kategoriaan. Toiseen kuuluvat säännölliset aikataulutetut asiat, kuten työmatkat ja toiseen kaikki vapaa-ajan epäsäännölliset matkat.

Ainakin minä kykenen omassa työssäni varsin hyvin sovittamaan aikatauluni julkisten liikennevälineiden aikatauluihin. Lisäksi yhdellä bussilla tai junalla töihin kulkeminen on omaa autoa mukavampaa, koska matka-ajan voi käyttää lukemiseen.

Sen sijaan vapaa-ajan reissuissa matka usein suuntaantuu paikkaan, johon ei ole aiemmin mennyt ja mahdollisesti lyhyellä varoitusajalla.

Teesini onkin, että vapaa-ajan matkustamisessa tärkeintä ei ole se, kuinka monta minuuttia bussilla menee päästä paikasta A paikkaan B, vaan mikä on se huonoin mahdollinen tapaus. Jos minä haluan lähteä juuri nyt kotoa kaverin luo, kuinka paljon aikaa kuluu pahimmassa mahdollisessa tapauksessa (olettaen että liikenne kulkee suhteellisen normaalisti). Keskiarvoisen matka-ajan laskeminen on siis väärä tapa laskea matka-aikaa ainakin minun kohdallani. Julkisessa liikenteessä harmittaa paljon enemmän se, että sunnuntaina Olarista Matinkylään pääseminen kestää julkisilla pahimmassa tapauksessa yli tunnin (kävellen noin puoli tuntia) kuin se, että varsinainen matka-aika on 17 minuuttia 10 minuutin sijaan.

Tämä pohdinta on jossain määrin myös relevanttia liikennepolitiikan kannalta. Jos minä en ole tässä asiassa poikkeustapaus, vaan se kuvaa laajempaa ihmisjoukkoa (ja ylläoleva selittää varsin pitkälle omat syyni auton hankkimiseen), niin sillä on merkitystä julkisen liikenteen yrityksiin saada mahdollisimman paljon asiakkaita.

Viime aikoina lehdissä on käsitelty paljon Ilkka Kanervan tekstiviestiskandaalia. Media pakotti poliitikon eroamaan. Syynä kaiketi se, että mies oli lähetellyt vihjailevasti ehdottelevia tekstiviestejä aikuiselle naiselle. Koko jutusta nostettu häly on mielestäni täydellisen käsittämätön. Se on myös inhottava ja surullinen yksityisyydensuojan kannalta. Haluammeko elää yhteiskunnassa, jossa poliitikoksi ryhtyminen tarkoittaa sitä, että asetat yksityiselämäsi julkisuuden alttarille? Tällä päätöksellä rajaamme politiikan teosta pois kaikki ne, jotka arvostavat omaa yksityiselämäänsä. Onko tämä oikea tapa saada maahan hyviä poliittisia päättäjiä?

Itse pohdin asiaa tietenkin myös siltä kannalta, että mitä jos itse olisin ollut ministeri, tai muu poliitikko tuossa tilanteessa? Onko minun harjoittamassani kommunikaatiossa asioita, johon media olisi noin voinut puuttua. Pienen pohdinnan jälkeen totean, että aivan varmasti. Tekstiviestit ja chattiohjelmat ovat nykypäivänä yksi parhaimmista tavoista, joilla romanttisessa mielessä toisiinsa tutustuvat pitävät yhteyttä. Totta kai niissä lähetetään myös pikkutuhmuuksia.

Haluaisin uskoa, että tässä kriisissä Ilkka Kanervan virhe ei ollut lähettää tekstiviestejä, vaan se, miten hän asian käsitteli. Haluaisin uskoa, että Suomessa poliitikon ei tarvitse elää selibaatissa, tai julkisuuden hyväksymässä avioliitossa. Haluaisin uskoa, että politiikassa on kyse siitä, että ajaa yhteiskunnalle hyödyllisiä ja tärkeitä asioita, eikä siitä kuka vehtaa kenenkin kanssa.

Olisiko kriisi mennyt toisin, jos Kanerva olisi alusta alkaen todennut, että tietenkin minä lähetin ne tekstiviestit; niinhän tekee joka toinen suomalainen? Kukaan Kanervaa äänestänyt ei varmasti ole häntä pitänyt yleisen tiukkapipoisen seksuaalimoraalin vartijana.

Politiikka ei kiinnosta nuoria!

Ikuinen valitus, miksi politiikka ei kiinnosta nuoria!

Itselläni on nyt kokemusta muutamasta mielenosoituksesta, joiden osallistujat ovat olleet pääasiassa nuoria. Mielenosoitus ohjelmistopatentteja vastaan, Lex Karpela ja nyt sensuurin vastainen mielenosoitus. Yhdessäkään tapauksessa aiheesta vastaava ministeri ei uskaltanut, kutsusta huolimatta(*), saapua paikalle.

Ja sitten valitetaan, kuinka politiikka ei kiinnosta nuoria. Uskomatonta farisealaista ulkokultaisuutta.

Todellisuus taitaa olla se, että poliitikot haluavat nöyrän kansan, joka nousee barrikaadeille kannattamaan poliitikkojen omia ajatuksia. Kuinka ne kurittomat nuoret kehtaavatkin nousta barrikaadeille sellaisten asioiden puolesta, joista poliitikko ei välitä! Hävytöntä tuollainen, että osoitetaan mieltä sananvapauden puolesta. Maailmahan olisi niin paljon parempi paikka, jos tuollaisista pikkuasioista kuin ihmisten perusoikeuksista (esimerkiksi sananvapaus ja yksityisyys) ei tarvitsisi välittää.

Mielestäni hätkähdyttävintä (pitäisi ehkä sanoa surullisinta) on kuitenkin se, että vastuulliset poliitikot järjestäen kieltäytyvät keskustelemasta politiikasta niiden kanssa, joita asia koskettaa.

*en ole varma siitä, oliko ohjelmistopatentteja vastustavassa mielenosoituksessa kutsua lähetetty, koska en ollut osallinen sen järjestämisessä. Kahdesta muusta tiedän varmasti, että kutsu oli lähtenyt asianomaiselle.

Eroa taas, ministeri Linden

Päivän kannatettava addressi Suvi Linden, eroa taas!.

Aiheesta ovat jo muut kirjoittaneet runsaasti, esimerkiksi Kai Puolamäki. Ministeri Lindenin oma lausunto on myös suorastaan nerokas: Lapsiporno ei ole sananvapausasia. Sensuuri sen sijaan on - ja tätä ministerimme ei tunnu ymmärtävän.

Kansanäänestys pääkaupunkiseudusta

Ministerit ehdottavat kansanäänestystä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä. On aivan totta, että nykyinen kuntajako on huono esimerkiksi yhteisen infrastruktuurin kehittämisen kannalta. Ja kun näköpiirissä ei ole päivää, jolloin voisimme edes kuvitella kaavoituksen lopettamisesta, tai raidejärjestelmien yksityistämisestä, poliittisesti on valitettavasti pakko miettiä myös sitä, mikä on toiseksi paras vaihtoehto. Ei, en yritä saada teitä lukijani uskomaan, että ylläolevat olisivat parhaita vaihtoehtoja.

Pääkaupunkiseutu on asuinalueena riittävän suuri, että esim. tieverkosto ja rataverkosto ei toimi, jos päätöksiä tehdään erikseen Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Toisaalta ainakin Helsinki on ollut kaamea esimerkki siitä, miten maankäytön monopolistina se kiskoo monopolivoitot rakentamattomasta maasta.

Yksi niistä asioista, joita taloustiede kertoo meille, on se, että niukan hyödykkeen omistaja on se, joka kerää rahat taskuunsa. Undercover Economist -kirjassa kerrotaan kahvitiskistä eräällä Lontoon metroasemalla, joka laskuttaa "törkeää" ylihintaa kahvista. Todellisuudessa tämä raha ei mene kahvilan pitäjälle, eikä työntekijälle, vaan metroaseman omistajalle. Kahvipisteen paikka on erinomainen ja näin ollen metroasema voi kilpailuttaa kahvipisteen pitäjän ja maksimoida oman vuokratuottonsa. Kahvilan pitäjä siirtää tämän hintoihin, mutta saa itse loppujen lopuksi samanlaisen tuoton kuin kahvilan pitäjä huonommassa paikassa (pienemmällä vuokralla). Kahvilayrittäjät eivät ole niukka hyödyke, ainakaan Lontoossa. Sen sijaan paikka metroasemalla, jonka vierestä tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kulkevat päivittäin ohi, on niukka hyödyke. Näin siis suuret voitot tästä asiakkaiden 'riistosta' menevät metroasemalle.

Samoin käy asuntotuotannossa. Näin nousukaudella rakennusyritykset ja osaavat rakennustyöläiset ovat jossain määrin niukka hyödyke. Kuitenkin rakennusyrityksiä löytyy aloittamaan uusia hankkeita. Sen sijaan esimerkiksi Helsingissä kaupunki on suuri maanomistaja. Suuressa kaupungissa maa on niukka hyödyke ja Helsingin kaupunki hyödyntää tätä täysimääräisesti voittoa tavoitellessaan. Kun lisäksi Helsingin kaupunki voi kaavoituksella päättää, ettei kaupungin tonttien kanssa saa kukaan kilpailla, onko ihme, että kaupungissa on pulaa asunnoista? Monopolistin etu ei ole sama kuin yhteinen etu. Tällä kertaa monopolistina vain sattuu olemaan julkinen valta.

Nykyisellään, kun pääkaupunkiseudulla on vielä useampi kaupunki, ongelma ei ole niin suuri. Jos Helsinki pitää tonttihanoja kovin tiukkoina, osa kysynnästä voi purkautua Espoohon, Vantaalle ja muihin kehyskuntiin. Yhdistämisen vaarana on se, että tämä mahdollisuus katoaa ja suurkunta pääsee monopolistina vielä voimakkaampaan asemaan.

Nykyisessä mallissa on siis joukko huonoja puolia ja joukko erittäin huonoja puolia. Puhdas yhdistäminen toisi mukanaan joukon parannuksia (kuten mahdollisuus suunnitella infrastruktuuria koko kaupungin kannalta) ja joukon huononnuksia. Olisiko löydettävissä jokin malli, jossa voisimme saada nämä hyvät puolet ja samalla parantaa asunto- ja tonttipulaongelmaa?

Pakistan

Vaikuttaisi siltä, että maailmassa on tapahtumassa harvinaislaatuinen asia. Armeijan komentaja, Pakistanissa vallan kaapannut Musharraf, on ilmeisesti äänestetty juuri pois vallasta. Jos hän vielä hyväksyy vaalituloksen ja antaa voittajien ottaa maan hallintaansa, niin on aika hurrata. Ehkei kyseessä ole suuri askel, mutta tärkeä askel kuitenkin. Maa kaipaa hallitusta, jolla on kansan tuki takanaan. Al Qaidan oleilu Pakistanin syrjäkolkilla ei ole ongelma, jota diktaattori kykenee ratkaisemaan, ainakaan tuhoamatta maataan, kansaansa ja itseään. Kapinaliikkeen kukistus kääntyy helposti hallitsijaa vastaan ja hallitsija tarvitsee kaiken moraalisen selkänojan ja avun, jolla voittaa kansa puolelleen.