Lukijani luultavasti osaavat arvata, että Perussuomalainen puolue, tai sen arvot, eivät ole lähellä sydäntäni. Itse asiassa ne monessa suhteessa edustavat juuri niitä arvoja, joita vastustan. Tällainen etukäteinen varoitus tietenkin lupaa sitä, että aikomukseni on vaahdota YLEn touhusta Perussuomalaisia vastaan.
Perussuomalaisten lehdistötiedotteen voi lukea esimerkiksi täältä.
Lyhyesti, YLE esitteli puolueiden nuorisojärjestöjä Superfarmi Mitkä Vaalit?! -ohjelmassa 11.3. Ohjelmassa, joka kesti 48 minuuttia esiteltiin kaikkien muiden eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt, paitsi Perussuomalaisten. Lisäksi ohjelmassa esiteltiin Suomen Kommunistisen Puolueen sitoutumaton ehdokas. Yleisradiolla on merkittävä asema suomalaisissa tiedotusvälineissä valtiollisena tv/radioyhtiönä. Sen poliittisen luonteen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, ettei se harjoita aktiivista politiikkaa sensuroimalla toisia puolueita ja nostamalla ylimäärin esiin toisia.
Haluatteko te, että Suomessa on valtiollinen Pravda, joka sensuroi valtaapitäville ikävät äänet ja pönkittää surutta hallitsijoita?
En kehota ketään äänestämään Perussuomalaisia. Äänestäkää sen sijaan ehdokasta, joka haluaa joko lakkauttaa YLEn, tai sitten laittaa tuollaisen toiminnan kuriin. Lisäksi vaikuttaa voi suoremminkin. Myy televisiosi pois ja ilmoita YLElle, ettet ole enää maksamassa lupamaksua - sen vaaleissa harjoittaman poliittisen sensuurin vuoksi. Suora toiminta kannattaa.
Schedule for Week of December 22, 2024
2 tuntia sitten