Nyt on mukava juhlien jälkeisen aamun olo. Väsyttää hiukan ja ajatukset kulkevat mietteliään hitaasti. Sitsaaminen on kivaa. Näistä omista vappusitseistä täytyy ehdottomasti tehdä perinne.
Oltiin siskon kanssa istumassa iltaa keskiviikkona. Molemmat väsyneitä ja alkuvaiheessa oltiinkin vaan ihan hiljaa, kumpikaan ei puhunut paljoakaan. Jotenkin hassusti tuollainen hiljaisuus on omiaan tekemään keskustelusta syvällisempää. Olen monet syvällisimmät ja parhaimmat keskustelut käynyt nimenomaan sellaisina hetkinä, kun molempia väsyttää, ei jaksaisi puhua mitään ja on kyetty antamaan tilaa hiljaisuudelle. Jotenkin oikeasti tärkeistä asioista puhuminen vaatii tilaa rauhoittua ja aikaa kuunnella omia ajatuksia.
Kävin eilen varaamassa ajan kampaajalle. Olen miettinyt tyylin muuttamista jo pidempään, ongelmana vain, mistä löytää hyvä kampaaja, jolla on Ideoita. Apu onneksi oli lähempänä kuin osasin kuvitellakaan. Kämppikset ovat käyneet yhdellä naapuritalossa olevalla kampaajalla, joka ei pelkää tehdä radikaaleja ratkaisuja, jos ei asiakaskaan. Pitkistä hiuksista en luovu, mutta muuten saa kampaaja lähes vapaat kädet. Saapa nähdä miltä kuontalo näyttää 11. toukokuuta.
Schedule for Week of December 22, 2024
3 tuntia sitten