Hauskaa uutta vuotta!

Nyt lienee hyvä aika kerrata, mitä kaikkea elämässä on tapahtunut viime vuoden aikana. Loppujen lopuksi vuoden takainen maailma on varsin kaukana ja aivoja sai ravistella jonkin aikaa, että muistaisi mitä kaikkea elämässä onkaan tapahtunut.

Tärkeimmälle sijalle kuluneessa vuodessa selkeästi pääsee urapohdinnat ja tutkimus. Ei sillä, että tutkimustyöni olisi vuoden aikana edennyt kovin paljoa - pikemminkin päinvastoin - mutta kuluneen vuoden tärkeä asia henkilökohtaisessa elämässäni oli taas miettiä, mitä haluan työltäni. Haluanko tehdä tutkimusta niistä tietotekniikasta, ja jos, niin miltä osa-alueelta? Haluanko kenties vaihtaa uraani johonkin muualle, ja jos, niin mihin. Kuluneen vuoden aikana kiinnostukseni historiaan syveni entisestään ja olenkin harkinnut aloittavani aiheeseen liittyvät harrastusluonteiset opinnot ensi syksynä, kun palaan Suomeen. Tämän hetkinen kiinnostus suuntautuu Levanttiin ja muinaisiin foinikialaisiin.

Työn ja tutkimuksen puolella keväällä nousi esiin mahdollisuus lähteä Yhdysvaltoihin tutkijavaihtoon ja tämän mahdollisuuden syntymistä säädettiin kovasti toukokuun alusta alkaen. Lopullinen varmistus siitä, että homma luonnistuu yliopistojen puolelta tuli lokakuun lopussa - eli järjestelyihin kului noin puoli vuotta. Koko touhun aikana ehdin kolmeen kertaan vakuuttua, että matkasta ei tule mitään - yhden kerran ehdin jo todetakin sen amerikkalaiselle järjestelevälle osapuolelle. Onneksi jaksoin kuitenkin jatkaa, vaikka uskoa puuttuikin. Lopputuloksena lensin San Diegoon 4. joulukuuta ja olen nyt viettänyt täällä Kaliforniassa viimeiset neljä viikkoa.

Syksyllä koin poliittisen heräämisen. Olen ollut kiinnostunut politiikasta jo pitkään ja yrittänyt ymmärtää yhteiskunnan toimintaa. Yrittänyt ymmärtää sitä, mikä saa yhteiskunnan kukoistamaan - ja tuhoutumaan. Tänä syksynä hallituksen esitys tekijänoikeuslaiksi herätti minut. Laki, joka läpäisi eduskunnan ylivoimaisella enemmistöllä, nakertaa sitä oikeusvaltion perustaa, jolle omasta mielestäni länsimainen sivistys on rakennettu ja on täten todellinen uhka sivilisaatiollemme. Ei sellaisenaan, mutta askeleena polulla, jonka päässä on yhteiskunta, jossa unohtuvat sananvapaus, oikeuskäsitys syytön kunnes toisin todistetaan, yksityisyydensuoja ja monta, monta muuta asiaa, jotka olemme tottuneet ottamaan itsestäänselvyyksinä. En halua elää yhteiskunnassa, joka askel askeleelta menettää sen, joka tekee siitä arvostettavan ja hyvän paikan elää.

Aloitin vuosi sitten myös uuden kuntoilevan lehden elämässäni. Päätin aloittaa kuntosalilla käymisen vuoden vaihteessa. Varasin ajan kuntosaliohjaajalle ja teetin itselleni saliohjelman. Keväällä ohjelma keskittyi jalkojen vahvistamiseen lentopallon iskulyöntien parantamiseksi ja yllätyksekseni huomasin nauttivani salilla käymisestä. Aika salilla oli mukavaa itsekseen vietettävää aikaa, jolloin ehti rauhassa ajatella monia asioita. Etenkin naissuhteiden kiemuroita; tai niiden puutetta.

Toukokuun tullen koin jotakin itselleni todella omituista. Yhtenä iltana mieleni teki lähteä lenkille. Minun, joka on aina inhonnut juoksemista, teki mieli lähteä lenkille! Siitä alkoikin sitten kesän mittainen lenkkeilykausi, jolloin juoksin 2-3 kertaa viikossa n. 5-10 km lenkkejä. Syksyn huonojen säiden, kiireiden ja syysflunssan tullen lenkkeily jäi odottamaan, mutta nyt täällä Kaliforniassa halu on aloittaa uudestaan. Haluan juosta maratonin vielä tämän vuoden aikana, jos vaan nilkat ja polvet kestävät.

Ihmettelin kovasti, mikä siinä salilla käymisessä viehättää - moni tuttu, kun on sanonut salilla käymistä maailman tylsimmäksi puuhaksi. Minua ei viehätä pelkästään oma aika, jolloin voi rauhassa ajatella ja selvittää päätään. Sen lisäksi salilla käymiseen liittyy selkeä älyllinen kiinnostus siihen, kuinka lihakset kehittyvät. Mikä saa lihakset kehittymään ja kuinka nopeasti ne kehittyvät. Oikeastaan minua myös hämmentää se, että lihaksia pitää treenata, jotta ne kehittyisivät. Nähdäkseni siinä näkyy evoluution kädenjälki erinomaisesti. Suuret lihakset vaativat paljon energiaa ja siksi lihakset, joita ei tarvita, pysyvät pieninä tai surkastuvat. Elimistö kehittää lisää lihasmassa vain sinne, jossa sitä selvästikin tarvitaan usein ja paljon. Tosiasiassahan treenausta ei tarvita lihasmassan kasvattamiseen. Treenausta tarvitaan käsittääkseni siksi, että elimistö ymmärtäisi kasvattaa tiettyjen lihasten kokoa. Voisikohan elimistön jotenkin huijata kuvittelemaan, että lihakset kaipaavat lisää massaa ilman treenausta?

Aloitin vuosi sitten myös laulunopinnot ja opin tosiaankin olevani äänialaltani ihan riittävän korkea laulaakseni ykköstenoria. Laulunopettajani on ihana ja haluan ehdottomasti jatkaa, kun palaan takaisin Suomeen. Ensimmäinen laulu, jota tunneilla lauloin on Myrskylintu, jota harmikseni en ollut koskaan aiemmin kuullut. Se kertoo miehestä, joka nauttii tuulen ulvonnasta ja myrksysäästä ja sanat koskettavat minua syvästi. Kuorossakin ehdin kuluneena vuotena laulamaan aktiivisemmin kuin aiempina vuosina ja syksyllä kuoro sai ihanan uuden johtajan Jutan. Hänen johtaminaan kuoroharjoitukset olivat hauskoja, kappaleet ihania ja harjoituksista poistuin pääsääntöisesti virkeämpänä kuin olin sinne tullut. Ihanaa.

Muutto Kaliforniaan sujui erinomaisesti. Löysin asunnon kaksi päivää ennen lähtöäni. Vuokraisäntä ja kämppikseni tosin kuvitteli minun olevan nainen ja hetkeksi hätäännyin, että miten kerron hänelle olevani mies ilman, että hän joko häpeää tilannetta tai muuten vaan päättää perua sopimuksen. Onneksi Stuart on todella mukava mies ja olen viihtynyt hänen kanssaan erinomaisesti.

Ensimmäinen viikko kului jetlägissä ja kaupunkiin totuttelemisessa. Vuokrasin auton kahdeksi viikoksi kuvitellen, että siinä ajassa saisin hankittua oman auton ja muutenkin hoidettua asiat kuntoon. Olen ottanut alkuvaiheessa asiat rauhallisesti. Nyt alkaa tuntumaan siltä, että kun vielä saan auton hankittua, niin elämä alkaa täällä olemaan reilassa. Stuart ja ystävänsä Hutch ja Ethel ovat oikein mukavaa väkeä. Vietin joulun heidän kanssaan ja pääsin soittamaan ihanaa, ihanaa 1800-luvulla tehtyä Steinwaytä. Piano oli hiukan epävireessä, mutta kosketustuntuma oli kerrassaan ihana. Sellaisiin raskaisiin koskettimiin, jotka painuvat pohjaan kevyesti kuin höyhen voisi tottua. Soittaminen oli ihanaa, kun ruostuneilla pianonsoittotaidoilla oli helppoa kontrolloida soiton voimakkuutta. Aivan toisenlainen tuntuma kuin alkukodissa olevassa Hellaksessa, jossa vaihtoehdot ovat kovaa, tai kovempaa.

Kuluneen viikon olen ollut flunssassa, joka ei vieläkään ole ihan parantunut. Päätin eilen kuitenkin lähteä katsastamaan työkaverin kanssa paikallista uudenvuoden viettoa. Oli kivaa, tuli juteltua ihmisten kanssa, juotua ja kuunneltua paikallista bändiä.

Kokonaisuutena viime vuosi on ollut erinomainen. Tulevaisuuteni toiveet työn ja tutkimuksen suhteen ovat vielä hajallaan, mutta pikkuhiljaa alan hahmottamaan, mitä nyt haluan ja pitäisi tehdä. Tulevan vuoden tehtäväksi jää jatkaa etsimistä ja nauttia elämästä etsiessäni. Kuluneen vuoden tunnelmia kuvaa erinomaisesti Aristoteleen lausahdus: Onnellisuus ei ole määränpää, vaan tapa matkustaa.