Guess what this is!

Today I post the first picture from my journey to San Diego and you are welcome to guess what this building is. I will only tell you that it is nearby to where I spend my time. Within a week I will post the answer telling what the heck this monster of a building is. It somehow reminds me of the time of the tripods, though it isn't one and I kinda liked it.

Matkakertomuksia

Asiat alkavat pikkuhiljaa sujua täällä San Diegossa. Sain tänään vuokra-auton alleni ja osaan jo hypätä bussissa oikeassa paikassa pois, kun kotiin, tai yliopistolle mennessäni. Tänään menen vielä ihmettelemään yliopiston liikuntakeskusta ja selvittelemään löytyisikö sieltä jotain mukavaa tekemistä. Lentopalloa olisi kiva harrastaa täällä ollessani.

Yllätin itseni myös sillä, että päätin toistaiseksi jättää roolipeliryhmän etsimisen sikseen. Saatan hyvinkin kiertää joissakin amerikkalaisissa konventioissa, mutta roolipelit muuten saavat jäädä sikseen. En halua elämääni yhtä täyteenahdetuksi harrastuksista kuin se on koti-Suomessa. Erityisesti, kun täällä pitäisi olla aikaa reissata ja nähdä maata ja hankkia uusia ystäviä. Sen sijaan päätin kyllä etsiä itselleni sopivan kuoron, jossa laulaa. Hämmentävästi eivät ajatukset ole ollenkaan samat kuin lähtiessä. Nyt kuoro tuntuu jotenkin paljon järkevämmältä ja mielekkäämmältä tavalta tutustua paikallisiin ihmisiin ja samalla tehdä jotain, mistä todella nautin.

Toisaalla, kaukana kylmässä pohjolassa tapahtuu. Vahtikoira on syntynyt. Poliittisesti sitoutumaton blogi, jonka tehtävä on seurata poliitikkojen tekemisiä. Erinomainen idea, jonka tekemiseen itsekin voisin osallistua, mutten yritäkään ehtiä reissuni aikana. Vahtikoirassa kerrotaan mm. EFFIn jakamista Big Brother palkinnoista. Odotetusti mm. kulttuuriministeri Tanja Karpela pääsi palkinnoille sensuuria edistäneellä esto-ohjelmia kouluihin ja kirjastoihin ajamalla politiikallaan.

This is so much fun

I'm having so much fun being in here. Today morning, when I was strolling around in the university bookstore, I realized it. I truly am in California and I'm here, not as a tourist, but staying here for a while. I don't have to try to jump to see everything at once (even though, it probably means that I'll see in some ways less than I would were I here for two weeks as a tourist). It is so great to be able to get to know the place leisurely. And so great to do that in a country where I can actually understand what people are saying (the only other time I've been away for a longer period of time was to Japan and I don't speak any Japanese - the experience was very much different).

Lots of things to do, though, but my jetlag seems to be a little less bad than it was yesterday. Perhaps 8 hours of good sleep during the night had something to do with it. Sleep is good. Getting things done is good too. So next step: getting bank account and to rent a car.

It also seems that I forgot my mp3 player home and have to get another one. Luckily they are rather cheap nowadays and I've got my music with me.

San Diego, Kalifornia

Balboa Park 6:00 5. joulukuuta 2005

Eiliset lennot Helsingistä San Diegoon sujuivat hyvin. Matka oli tosin pitkä ja loppuvaiheessa minusta loppui veto. Erityisesti matkan viimeinen osuus, Chicagosta San Diegoon oli rasittava. Jouduin Chicagossa myös ensimmäistä kertaa tullissa punaiselle linjalle. Vaihtoaikataulu oli muutenkin kohtuullisen tiukka – aikaa koneen vaihtoon oli 2 tuntia ja tässä ajassa piti tulla imigraation läpi, hakea matkatavarat, kulkea tullin läpi, luovuttaa ne eteenpäin, hankkia matkalippu, kulkea turvatarkastuksen läpi ja niin pois päin. Ehdin kuitenkin kaiken tämän läpi ja olin paikalla jo kaksikymmentä minuuttia ennen koneen lähtöä. Lentokoneessa tuuli ja ilma oli kuivaa, mikä ärsytti silmiä ja muita limakalvoja. Onneksi ehdin hakea bagelin matkaevääksi ennen koneeseen menoa; American Airlinesilla ei ole ollenkaan ilmaista tarjoilua turistiluokassa.

Stuart, alivuokraisäntäni, tuli minua vastaan lentokentälle ja ilmaantui paikalle juuri parahiksi, kun olin saanut molemmat laukut hihnalta. Kaveri vaikuttaa oikein mukavalta – sähköpostissa saatu ensivaikutelma pitää siis ilmeisesti paikkansa. Nukkumaan menin eilen puoli kymmenen aikaan ja sain nukuttua varsin tehokkaasti aamu viiteen asti. Kävin yhden kerran yön aikana zombiena ja ilmeisesti vielä unessa etsimässä vessaa, enkä osannut navigoida ollenkaan. Kyse ei siis ollut siitä, että en olisi muistanut missä vessa on, vaan siitä, että kuvittelin ihan oikeasti olevani jossakin kummallisessa labyrintissä. Stuartin näkeminen onneksi havahdutti pään ja löysin hotelli helpotuksen. Kaikkea se väsymys teettää.

Tänään olisi vuorossa sitten asioiden hoitamista. Ensin yliopistolle tapaamaan ulkomaisten opiskelijoiden neuvontaan ja sen jälkeen katsoo kuinka paljon ehtii asioita saada aikaiseksi ensimmäisen päivän aikana. Lista on ainakin pitkä, enkä kuvittelekaan että kaikki asiat saisi jo tänään hoidettua. Mahdollisimman paljon toivottavasti kuitenkin – haluan päästä nopeasti siihen vaiheeseen, että voin ryhtyä elämään, enkä vain järjestelemään pakollisia asioita elämisen kannalta.

Viime yönä tuli myös pohdittua sitä, että minusta on mukavaa kirjoittaa tänne analyysiä mm. omista tuntemuksistani ja epävarmuuksistani. Niille, jotka ovat tottuneet toisenlaiseen puhekulttuuriin puhuminen asioista ei suinkaan tarkoita sitä, että ne vaikuttaisivat omaan olooni runsaasti. Pallo hukassahan sitä täällä ollaan ja ikävä tulee varmasti ihmisiä, mutta kahdeksan kuukautta on lyhyt aika. Hassua kyllä, tajusin vasta yöllä, että tämä on myös kymmeneen vuoteen ensimmäinen kerta, kun muutan uuteen kaupunkiin.

12:15 pääsin töihin hetki sitten. Tapasin osan tulevista työkavereistani ja sain koneen verkkoon. Alkaa olemaan nälkä ja voisi mennä lounastamaan. Lähtö näemmä nyt, joten pitää poistua. Yhdeltä alkaa administratiivisten asioiden hoitaminen.

Heathrow 10.26AM December 4th 2005

There is one thing about airports that I just can't understand. People most likely to use restaurant services at an airport terminal, are people who are on transit. In other words, they are coming from somewhere else and going somewhere else. Why the hell, do the restaurants serve breakfast until 11AM and then switch to lunch and so on. A passenger is most likely coming from different time zone and will be going to a different time zone. One would assume that restaurants would serve breakfast and/or lunch at whatever time the customers want them to. Why should for example I, whose inner clock is currently 12.30PM and going to California, where it is 2.30AM only be able to purchase breakfast at heathrow airport. I want my goddamned lunch, if I'm hungry and I've been up since 5.30AM.

On another note, last few days have been hectic and I haven't had time to write much. Here's a snippet of my schedule for past few days.

Friday: Get to work around 8.30AM and clean out the room. Go to Kamppi at 11.30AM for lunch with a friend whom I hadn't met for months. Get back to university to do some more cleaning, do some paper work and have a laboratory get together with sparkling wine 1PM (which I brought, bought and offered in celebration to my trip). Hear that the visa just arrived just before 1PM and after the wine, run to a bus and get back to Munkkiniemi and get the visa from post. Continue to Ruoholahti for a meeting 2.30PM. Leave meeting around 4PM, go back home, get dressed for choir little Christmas party which starts at Kruunuhaka around 5PM. Continue partying until 4AM.

Saturday: 12.30PM get up hungover. Throw people who stayed overnight out and start cleaning the room. Take a walk with a friend and start thinking about packing and doing last minute laundry. Around 5PM I go downtown to do some last minute shopping and have lunch. Meet some friends and chat with them too long. Go back to university to finish some things I hadn't time for after 7PM. Take a cab at 7.30PM to Munkkiniemi, throw some stuff home and get a towel and continue with the cab to Alter Ego sauna party at Ida. Arrive around 7.50PM. Chat with friends, go to sauna and say good byes to friends. Get back home around 10PM. Start packing and finish around 1AM.

Sunday: 5.30AM get up. Do some last minute packing with clothes that have dried just in time. 6.10AM call a cab to the airport. Arrive at the airport 6.40AM, go through check-in and security fast and find myself with lots of extra time, even though plane leaves 7.45AM. Try to sleep some in the plane, and find myself chatting with the person next to me – a graphical designer who lives in Munkkiniemi. 10.26AM GMT started writing for my blog, because the restaurant wouldn't serve me food and instead only offers breakfast. 10.45AM Here and now. Luckily they will start serving food in about fifteen minutes, so pretty soon I will be disappearing into oblivion.

I'm considering and probably will be buying a 1 hour, or 3 hour pass to the airport wireless network to pass the time. I just wish I knew some place to recharge my laptop; they just aren't designed for these kinds of trips. :(

I'm feeling tired, real tired. I've been doing so many things and still so little in the past few weeks. At least I've managed to say goodbyes to my friends. I never expected this moving thing to take so much time. I haven't really managed to do any real work for the past two weeks. Oh well, we did have the board meeting of the project, which required some doing from my part and then this. But it shouldn't really take this much time and I'm wondering who stole all the time I should have had.

I also, just as I was entering Heathrow, for the first time somehow realized that I'm going away. A part of me is sad, very sad, to leave all those wonderful people behind. As my sister can tell, a year ago I would have claimed such a thing to be impossible for me, or at the least very much improbable. I was the person who never really formed emotional attachments to other people. Or I thought I was. I have been such a person in the past and last spring I still thought I was. I thought that was part of my 'real' personality. That I would bond slowly and rarely. But last summer, when my father had an accident, I had a forewarning that things are not as they used to be. I was surprised by the emotional reaction I had then to a person I thought I had no emotional attachment at all. And I dare say, that had it happened a few years before, I probably wouldn't.

It is wonderful to be human and wonderful to have emotions. It is wonderful to feel sad because of leaving all my friends and wonderful to feel excited about the new life that awaits me. It is wonderful to feel anxious about how I am going to fare. Will I be able to accomplish things at the university as I would want to. Will I be able to find new friends and will I want to come back after all is said and done.

Kiire lisääntyy

Hirveä määrä ihmisiä, joille pitää sanoa hei, hei. Hirveä määrä pikkuasioita, joita pitää tehdä. Vielä viikko sitten olin niin typerä, että kuvittelin tällä viikolla olevan aikaa tieteenkin tekemiseen. Olinpa tyhmä. Ehkäpä joskus opin jotain.

Proffan kanssa kuitenkin keskustelin lisurista ja samoin Ronjan kanssa eilen ja tänään. Nyt alkaa lisuri pikkuhiljaa vaikuttamaan mahdolliselta. Päässä on ensimmäistä kertaa jonkinlainen oikea suunnitelma sen sisällöstä ja ajatus siitä, kuinka asiaan voisi päästä käsiksi. Kun vielä löytäisi jostain aikaa ja intoa senkin tekemiseen.

Aamun dada ryhmän kokouksessa juteltiin jatko-opinnoista, oppimistyypeistä, tutkimuksen tekemiseen liittyvästä ahaa -elämyksestä ja sen jälkeisestä suossa rämpimisestä. Siitä, kuinka tämä homma on ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti. Kuinka yksityiskohtamuisti tuntuu pikkuhiljaa katoavan kaiken sen kiireen ja ymmärryksen yrittämisen tieltä.

Tajusin myös kuinka onnekas olen. Minulla on ihania ystäviä, jotka jäävät kaipaamaan minua tänne Suomeen. Jään myös kaipaamaan heitä. Pääni on kunnossa ja nautin elämästäni - ja minulle maksetaan palkkaa työstä, jota oikeasti haluan tehdä. Ainakin tänään. Huomenna luultavasti vaivun taas hetkittäiseen masennukseen, enkä usko minusta tulevan mitään, mutta onneksi masennuksen alhot ovat väliaikaisia ja ensisijaisena on luottamus ja usko nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Nykyisyys on kivaa ja tulevaisuus samoin.

Lähtöhetki lähestyy, jouluun, kröhöm, ei vaan lentoon on vain kolme yötä. Lentokentällä on viikonloppuna tiedotteen mukaan ennätysruuhkat. Erityisen paljon ihmisiä on aamuisin klo 6-8, joten minun pitää siis nousta vielä suunniteltua aiemmin. Lentoni siis lähtee klo 7.45.

En ole viimeisen parin viikon aikana kirjoittanut kai paljoa muusta kuin lähdöstä. Tämä johtunee siitä, että viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut läksiäisbileitä ja lähtövalmisteluja. Hyvästelyjä ja uusien urien etsimistä San Diegossa. Kaupungin kartta alkaa pikkuhiljaa näyttää tutulta. Asunnon kanssa näyttäisi onnistavan, ainakin yksi 47-vuotias miekkailun opettaja on ilmaissut halunsa vuokrata asunnostaan huoneen minulle. Sopimusta ei tosin vielä ole allekirjoitettu, joten homma voi mennä kiville. Viisumikin on kuulemma postissa - eilen ei näkynyt vielä ilmoitusta tulleen. Tänään en ole ehtinyt posteja tarkastaa. Toivon kovasti, että se tulee tänään, sillä huomenna ei olisi oikein aikaa odottaa kotona postin saapumista, enkä millään ehtisi iltapäivällä kotiin ennen postin sulkeutumista.

Lähtökiirettä

Lähtö alkaa kolkuttamaan ovella. Viisi yötä jäljellä. Tämä viimeinen viikko kuluu loppuvalmisteluiden ja hyvästien kanssa. Illat menevät ylettömään juhlimiseen; jotenkin juuri tälle runsaalle viikolle on osunut suuri määrä erilaisia juhlia. Eipä ainakaan tule tylsää ja voin rauhassa hyvästellä kaverit. Vielä vuosi sitten en olisi uskonut, että minun tulee ikävä kavereitani, jos lähden ulkomaille. Viime kesänä opin, että välitän muista ihmisistä; sitä aiemmin olin kuvitellut vain haluavani välittää. En oikeastaan tiedä milloin muutos on tapahtunut, mutta se on tapahtunut ja olen siitä iloinen. Se tuo muutoksia elämääni; vielä on liian aikaista sanoa, minkälaisia. Voittopuolisesti hyviä, toivottavasti.

T-8 tonight we're going to party like it's 1699.

Kahdeksen päivää lähtöön. Kaksi mahdollista kämppää, joista voisi saada vuokrattua huoneen. Tänään läksiäisbileet Nelosessa, viinakaappi tyhjentynee kovasti. Kovalla kiireellä yrittää tavata mahdollisimman paljon kavereita ja ystäviä ennen lähtöä. Onneksi kiireisimmät asiat ovat alta pois, nyt ehtii hetken verran rauhoittumaan ennenkuin pakkauskiireet iskevät.

T miinus yksitoista

Yksitoista päivää ennen lähtöä. Lennot varattu, lähtö sunnuntaina 4. joulukuuta klo 7.45. Matkasuunnitelma melkein kirjoitettu. Professorin allekirjoitus puuttuu. Alivuokrapaperit tekemättä. Asunnon etsintä San Diegosta käynnistynyt, vielä ei onnea. Lentopallokertoja jäljellä 1-2. Tämän tajuttuani ensimmäistä kertaa tuli olo "ääk, mä olen ihan oikeasti lähdössä". Paniikki, paniikki. Trallalaa.

Ensimmäinen tuttu San Diegossa bongattu. Tim, työkaveri SSH-ajoilta on siellä ilmeisesti Nokialla töissä. Ainakin yksi tuttu naama pitäisi kaupungista löytyä.

T minus fourteen

Fourteen days left.

Yesterday I was too busy to write. I went to choir practice from 9am to 3.30pm. After that we had a quartet examination for Sulasol perusmerkki (basic level quartet singer). Had one beer with all eight of us that attended to the examination (and Eki and Maria). Went to Osakunta to sing a few songs at Karjalaisen osakunnan praasniekat. Had some sparkling wine and sang some more. Got back home and went to bed tired but happy.

Today I'm leaving to bake some and then we have a concert at 6pm in the crypt of the Helsingin Tuomiokirkko and then to the after party. And I still have some work to do before tomorrow noon. Embassy interview is tomorrow morning 9.05, so can't continue after party for too long. Hope I have everything done and ready.

Tired and busy

I'm dead tired. Lots to do this weekend, not only lots of choir, but also a presentation of a conference paper and some project related stuff that needs to be accomplished this weekend. I don't know how I'll manage. Hopefully I get some sleep and can make it to the after party of our choir concert. Hopefully I don't fall asleep there.

I hate needing to sleep, why couldn't somebody fix it?

T minus sixteen

Tired. Dead tired. Yesterday was a long day after a row of nights with a little bit too little sleep. This night I think I got about 8 hours, which was great, but not nearly enough. So dead tired is todays word. And I won't be getting really good night sleep tomorrow or day after tomorrow (no, not the movie, but Sunday) either.

On a bright note, volleyball is today. And today choir singing, tomorrow choir singing and on Sunday - a concert.

T minus seventeen days

Seventeen days. Time is running out and I still have so much to do. I just got back from Stockholm having flown there this morning. Did my presentation and it ended up good. The crowd liked and had lots of questions DURING presentation. It's so much fun talking to crowd like that. I even thought it went well myself, which is rather amazing.

Several things to do before Monday and the interview at the US embassy. I need to find a computer that can print directly from Adobe Acrobat to fill out the forms. Oh, the joy of trying to find a computer with actually working Acrobat + printer combo. Oh, the joy of working in the one place where these things are not to be taken for granted.

In Finnish we have this saying "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä".

Early morning catches the

Got up at 5.15am. Had a shower, breakfast and finished my presentation. Now time to get out and to the airport. Stockholm awaits. I feel kind of funny traveling to another country and getting back home during the same day. It isn't something that should be happening, or so my brain tries to tell me.

Psyche of Id

Whilst supposedly preparing presentation, I learned a few things about myself. Or more like put together a few pieces of a puzzle I've known for a long time. Today, I decided to stay at home and work on my presentation to save the half an hour it takes me to get to work. A busy day today.

When I went out for a lunch I was feeling sad, or perhaps melancholy. It's not really such a bad feeling, it just makes me want to wallow in the feeling and do nothing else. Earlier, this is pretty much what I would have called autumn depression. Autumn, it is still autumn here even though it's already mid November and yesterday we had a big storm. Going out for a walk in Ruoholahti with Iiro was definitely worth it, even though I didn't have the right clothing for such extreme sport.

So going about my lunch business, I was melancholic and I noticed that the feelings actually comes from not moving around enough. Stretching myself, walking about a little in the fresh outdoors made me feel much better. So I'll have to remember to go down to the gym, or a walk even on days I work from home. Makes me feel much better.

On a side note, still have much to do to finish the presentation. So back to work it is with a brighter mind.

Busy - sort of

I should be preparing a presentation for tomorrow. An important one at that. But instead I find myself staring at a blank wall, reading my email box for a thousand and a second time and writing to my blog.

Being outsider

One of the most persisting constants in my life has been a feeling of being an outsider. I never really had friends, or a group with which to do things before getting to university. And even in university I found it rather difficult to connect, to find people who would want to spend time with me and with whom I'd want to spend time with.

Nowadays I rarely get that feeling after all I do have quite a few good friends and know many, many people. But sometimes things happen, which make one relive those feelings of inadequacy and of being disliked. In the circle of people I know and hang out with, the problem seems especially made harder due to a few things. First of all, I used to be rather inept at social situations and did spend a few years being rather unpleasant person. Combined with my problem with facial expressions which disturbs some people, every now and then I find out that there are people out there in the circles I frequent whom I don't know, but who seem to know me and want nothing to do with me.

Since being disliked by everyone was the story of my life for the first 20 years, it's rather hard to relive those feelings when I run into a problem where people dislike me and I have no idea why. Luckily it doesn't happen often, but even once is a bit too often for me. I know it is my problem. Other people are quite free to dislike me and I don't presume to know why they do that. It is not my position that they shouldn't either, though I think they might be wrong on who those people believe me to be. The feelings are my feelings and I need to deal with them, but I do wish that people who dislike me and don't want to have anything to do with me, would come forward and say that to me directly. I think it would be a nice thing to do and it would make me appreciate them quite a bit more.

It hurt me, when I couldn't join an rpg game, because another anonymous player did not want to play with me. It hurts me, when a close relative of mine has decided that there is something irreparably wrong with me and it is no use trying to know me. It hurt me, when many, people I know and care about put up their own irc-channel and then removed themselves from those channels I used to see them in and did not invite me to join. I understand their reasons for not staying, things were getting ugly in the old channel (though I do not think I was one of those to blame - if I was, please tell me so that I may learn something from it). I can't speak for those people, but I guess and believe that they had good reasons for getting out - and that they had good reasons for not inviting me. But it still hurts, especially as the feelings of inadequacy and of being somebody whom no one would want to know resurfaced as a result. Feeling of being shut out. The feeling is mine and comes from my own insecurities and thus the responsibility is not theirs, but mine.

To be truthful, I never really knew many of those people. Partly the hurt feelings, I think, come from the fact that they were people I wanted to know and people whom I thought I would get to know now that I had actually gotten to a phase in my life when I was capable of getting to know people. And believing I had a place in that crowd. In my insecurity, though, I never really believe it.

21

Päivän luku 21.

Lähtöön on 21 päivää aikaa. Vieläkään ei oikein tajua että on lähdössä. Tänään oli läksiäispäivällinen perheen kanssa. Hyvää ruokaa ja mukava ilta perheen kanssa. Voin suositella Piccolo Mondoa ravintolana.

Boikotoin Sonya

Sonyn rootkit-juttujen tultua pinnalle päätin ryhtyä boikotoimaan Sonya. Lisätietoa aiheesta muunmuassa täältä, täältä ja täältä. Liittykää tekin mukaan boikottiin JA kertokaa Sonylle päätöksestänne.

Itse lähetin seuraavan viestin Suomen Sonylle ilmoittaen asiakassuhteemme purkautumisesta. Kerron täällä lisää aiheesta, jos he vaivautuvat vastaamaan viestiini.

Arvoisa Sonyn Suomen edustaja.

Olen pitkään ollut Sonyn kiitollinen asiakas. Omistan Sonyn tekemän
kannettavan tietokoneen, kameran, mp3-soittimen ja olen kuluttanut Sonyn
tuottamaa musiikkia ja elokuvia vuosien varrella runsaasti. Tuottamanne
tuotteet ovat olleet hyvin tehtyjä ja vastanneet varsin hyvin niihin
tarpeisiin, joita minulla on.

Nyt olen joutunut tekemään sen valitettavan päätöksen, että en enää ole
asiakkaanne. En tule siis omista tuloistani kantamaan enää senttiäkään
Sonylle, vaan asioin tästä lähin muiden yritysten kanssa. Syy tähän on
Sonyn suhtautuminen kuluttajan oikeuksiin tekijänoikeusasioissa.
Erityisesti SonyBMG:n harjoittamaan lobbaukseen tekijänoikeuslain kohdalla
ja Sonyn harjoittamaan haittaohjelmistojen levittämiseen 2. sukupolven
suojauksien.

Valitettavasti, vaikka tuotteenne olisivat kuinka hyviä tahansa, en voi
tukea sitä, että musiikin varjolla minun tietokoneeseeni asennetaan
haittaohjelma ilman lupaani ja olen pettynyt myös Sonyn asenteeseen asian
tultua julki.

In an interview with NPR late last week, Sony BMG's Global Digital
Business President Thomas Hesse downplayed the recent DRM fiasco saying he
objected to terms such as malware, spyware and rootkit. "Most people, I
think, don't even know what a rootkit is, so why should they care about
it?" he said.
http://www.betanews.com/article/Sony_President_Rootkit_of_No_Concern/1131475197

Sony on pettänyt minun luottamukseni asiakkaana niin monella tavallla,
etten voi enää ostaa tuotteitanne. Olette siis menettäneet yhden
pitkäaikaisista asiakkaistanne ja tulen suosittelemaan samaa kaikille
ystävilleni, jotka harkitsevat tuotteidenne ostamista.

Kunnioittavin terveisin,

Mikko Särelä

Oil price fixing

This time another thing that people tend to forget. Oil pricing and price hikes in the face of Katrina caused people to wish for government to step in and to put a cap on the prices. Many arguments against this have been made - mine adds one that I have not seen before elsewhere.

The hurricane season was with us this year, it will be with us next year, and the one after that and so on. Each year Gulf of Mexico may see hurricane as bad as Katrina which may cause disruption to the oil refining industry.

If prices are allowed to fluctuate freely in the face of this disaster, companies and people will have confidence in the government not to meddle in the prices when the disaster strikes the next time. This allows people or companies to better prepare for that possibility. Some companies might decide to buy extra reserves for the hurricane season in order to sell the gas at a profit, if a bad thing happens. They are taking a risk, spending money to build gasoline reserves to gain a benefit, if the risk of a bad hurricane happens. These actions by companies and individual people increase the amount of gasoline in the market and thus mean smaller price hikes in the future.

Thus, for the benefit of the future, the right solution was not to commit to price fixing, but instead commit to allowing price mechanism to do its job.

Testi

Tämä on testiviesti. Blogger on toiminut epävakaasti viime aikoina (mm. syönyt posteja).

Blogger's not working - destroying posts

Uutispäivä tuo, uutispäivä vie

Tällä kertaa kuulen Hesarista tutun kaverin suunnitelmista. Jimmy Wales nimittäin suunnittelee Wikipedian julkaisemista kirjaformaatissa.

Ihan hauska idea. En ole varma toimiiko se, mutta pidän peukkuja pystyssä projektille.

Peruspalveluministeri Hyssälä haluaisi nostaa väkevien viinojen veroa 5% vuodessa

Peruspalveluministeri Hyssälä haluaisi nostaa väkevien viinojen verotusta viisi prosenttia vuodessa. Hyssälä ei täsmennä kuinka monena vuotena putkeen veron nostojen pitäisi jatkua.

Miksi ihmeessä valtion pitäisi verottaa vielä nykyistäkin enemmän sitä, että nautin lasillisen viskiä kotonani? Tai tarjoan konjakkia kaverilleni, joka on käymässä?

Alkoholiverotusta pitää säätää alaspäin, ei ylöspäin. Ja viinit ja väkevät pitää saada ruokakauppaan. Nih.

Serenity

It seems that Serenity won't be coming to theaters in Finland. A shame, though I would not have been here to see it anyway. Some of my friends are planning on making a trip to Tallinn to see it. I would too, were I to stay. I hope I'll be able to find a movie theater in San Diego that still plays it - I'm not too hopeful though. It had its premier at the end of September (I think) and it'll take a month before I'm in San Diego.

I'm still thinking what to do about Serenity. I'm currently boicotting copy protected material, so I don't want to buy the dvd. I can't get into the theater to see it and I won't download it from the net, because that would be so wrong to Joss Whedon and the actors. I'll have to think whether I allow myself to rent movies, or not - that might solve the problem.

Note to myself: I have to start finding necessary links for surviving in San Diego area. At least movie theaters, route planners, apartment rental places, local news paper, etc. Suggestions on other resources that I need links to appreciated. Also other ideas how to prepare for living abroad (never done that before) truly appreciated.

Misconceptions

Today I would like to correct one mistake about economy that is cited quite often. It is what I call "too much competition" fallacy. The argument runs that the competition is driving prices too low and is thus preventing companies from innovating and creating new technology and is thus hindering growth. The latest sighting I have of this monster is talking about broadband market in Finland.

The argument runs that the companies are competing so hard that they don't have enough money to spend on new technology and thus too much competition hinders growth.

What those who argue do not see is that research and new technology are an investment. An investment is only good, if it produces more than it costs. Thus, no matter hard competition, investments that are profitable will be made. Investments that are not profitable should not be made in any case.

So is there anything that changes? Can a hard competition make some new technologies unprofitable? The only case where it could, is if the new technology had great one time costs and could be easily, fast, and cheaply copied elsewhere. Technological knowledge has these qualities; so might this not mean that competition in fact stifles technological innovation?

Not necessarily. In our current world, patents exist to artificially make it more expensive for others to apply the knowledge you have created. In addition, the company that creates the new knowledge will be the first to market and will enjoy a monopoly power for a short while (which enables it to charge more from those customers that really want the new tech and get the investment costs back).

In addition, hard competition gives those companies the necessary incentives to do things as efficiently as possible. Many people forget that inventivess in business logic and company internal logistics/operations is an important part of what makes a company a success.

Lastly, is it really so that this particular company is the one who should do the innovating and research? Perhaps, for example, broadband companies should leave much of the technological and scientific research to others and concentrate on buying the technology they need from others. On the other hand, they could push for business innovations - new ways of doing old things, or ways of doing new things that customers want. Perhaps in cooperation with some of their more technologically oriented providers.

Thus, competition is not bad for technological innovation and progress. Instead it gives consumers more money to spend on things they want.
The fallacy comes from not understanding why companies spend money on research and new technology.

San Diego - here I come

I'm going. I just can't realize it quite yet. Still I'm feeling almost dizzy. Finally TEKES and TKK and UCSD got to a mutual understanding about intellectual property rights. (It's not signed yet, but they've all agreed its okay).

I feel like celebrating. A glass or two of extremely good whisky should be right about it. But that'll have to wait until evening.

I can't believe that things really worked out. I'm still waiting for that small problem to come and create a problem that will destroy my chances and hopes for it to happen. I guess I won't really believe before I set my feet to the San Diego soil.

Todellinen amerikkalainen sankari on kuollut

Rosa Parks kuoli eilen 92-vuotiaana.

The bus driver shouted, "Aren´t you going to stand up?"

"No," she replied.

"Well, I´m going to have you arrested," he declared.

"You may do that," was Rosa Parks´ calm response.

Tämä yksinkertainen keskustelu bussissa vuonna 1955 aloitti kansanliikkeen, joka lopetti julkisen vallan ylläpitämän rasismin Yhdysvalloissa. Kiitos siis vaatimattomalle Rosa Parksille siitä, että hän uskalsi istua oikeuksiensa puolesta.

Vinkistä kiitos Johan Norbergille.

Sananvapausloukkauksia Suomessa

Hesari kertoo, että Tampereella on mies syytteessä Jumalanpilkasta. On käsittämätöntä, että Suomessa syytetään ihmisiä jostain niin älyttömästä kuin . Jos joku saa nautintoa Jumalan pilkkaamisesta, niin antakaa hyvät ihmiset Jumalan itse hoitaa asia, jos hän on a) olemassa ja b) häntä kiinnostaa. Asia ei kuulu minulle, sinulle, eikä valtiovallalle.

ps. Vihaan eduskunnan web-sivuja. Blogiin ei voi laittaa järkeviä pysyviä linkkejä eduskunnan päätöksiin, tai äänestystuloksiin, sillä linkit ovat voimassa vain noin kaksi viikkoa. Lisäksi sivut ovat ehkä yhdet hirveimmistä navigoitavista, joihin olen törmännyt. Eikö valtiovalta voisi yrittää tehdä edes yhden asian oikein ja kunnolla?

Päivitys: Syyte on uskonrauhan rikkomisesta, ei Jumalanpilkasta. Kiitos Paulalle virheen huomauttamisesta.

Haluatko kansanedustajaksi?

Tänään kysyn lukijoilta ja muilta blogaajilta "Haluatko kansanedustajaksi?"

Itse olen miettinyt tuota kysymystä viime viikkoina ihan oikeasti. Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta ja halunnut vaikuttaa politiikkaan. Mielipiteeni ovat iän ja kokemuksen karttuessa muuttuneet vähemmän radikaaleiksi ja enemmän evoluutiota kuin revoluutiota kannattaviksi. Tekijänoikeuslaki herätti minut siihen, että Jonkun pitää tehdä jotain, ettei maailma menisi kiertotietä helvettiin - ja että aina ei voi väistää vastuutaan, kun ymmärtää. Siksi päätin organisoida mielenosoituksen ja yllätyin siitä, kuinka paljon kiinnostuneita ja vapaaehtoisia tekijöitä se keräsi.

Siksi jouduin pohtimaan sitä, haluanko kansanedustajaksi ja olisiko minulla mahdollisuuksia tulla valituksi. Jälkimmäisestä en voi tietää muuta kuin sen, että itse pidin mahdollisuutta realistisena, vaikkakin epätodennäköisenä. Jouduin siis oikeasti miettimään haluaisinko ihan oikeasti olla kansanedustaja.

Mietitäänpä siis työtehtävän hyvät ja huonot puolet:

Palkka - ihan ok. Parempaakin voin ehkä saada omalla alallani tulevaisuudessa, mutta ei ero ole niin suuri, että tämä ratkaisisi asiaa.

Työsuhteen varmuus: Pätkätyö neljän vuoden pätkissä.

Uramahdollisuudet: Ei mahdollisuuksia työskentelyyn Euroopan ulkopuolella. Huonot mahdollisuudet työskennellä Euroopassa ulkomailla (EU-parlamentti). Käytännössä tuhoaa oman alan uramahdollisuudet (tietoverkot), jossa neljässä vuodessa alalla tapahtuu liikaa.

Työolosuhteet: Työaikalainsäädäntöä ei tunneta. Työkaverit ovat suurelta osalta poliittisia kilpailijoitasi; ei mikään toiveyhteisö. Normaali työaika ei riitä kaikkiin lakeihin tutustumiseen ja sen lisäksi pitäisi lobata ja edistää omaa näkemystään eduskunnassa ja vakuuttaa äänestäviä ihmisiä siitä, että minut kannattaa valita uudestaan. Toisin sanoen työtä täytyy tehdä 24/7.

Vaikutusmahdollisuudet: En ole nainen, joten kiintiöpaikkoja ministerinvirkoihin, tai vastaaviin korkeisiin virkoihin eduskunnassa lienisi turha odottaa. Kuitenkin uskon, että kansanedustajana vaikutusmahdollisuudet asioihin ovat suuremmat kuin esimerkiksi yksityisenä kansalaisena - eivät kuitenkaan mitkään järjettömän suuret.

Saldona voidaan laskea, että pluspuolelle pääsee vaikutusmahdollisuudet lainsäädäntöön. Palkkaus ei vaikuta päätökseeni suuntaan tai toiseen. Työolosuhteet ovat kehnot - työ tuntuu vaativan lähes koko elämän uhraamista politiikan alttarille. Iso miinus. Haluan työskennellä tulevaisuudessa ulkomailla, mieluiten Euroopan ulkopuolella, joten uramahdollisuudet tuovat myös ison miinuksen. Varsinkin, kun oma ammattitaitoni, se vähä mitä sitä on, katoaisi sen siliän tien. Iso miinus.

Lopputuloksena on kasa isoja miinuksia ja yksi pieni plussa. Saldo jää vahvasti negatiiviseksi ja päätänkin näin ollen jättää poliitikon ammatin jollekulle muulle. Jätän, vaikka sydämeni sanoo, etten saa olla vaikuttamatta asioihin, kun poliitikot tuhoavat länsimaisen oikeusvaltion perustusta. En ole valmis uhraamaan elämääni politiikan hyväksi. Mieluummin toivon, että maailmasta löytyy edes yksi kolkka, johon voi tarvittaessa muuttaa ekspatriaatiksi.

Loppukirjoituksena voisi sanoa, että Hesarissa taannoin kuulutettiin lisää nuoria miehiä politiikkaan. Ylläolevan ajatteluketjun perusteella ei liene ihmeellistä, että moni politiikasta kiinnostunut nuori mies jättää politiikan muiden huoleksi. Itse en kuitenkaan ajatellut lopettaa poliittista aktiivisuuttani; en vain halua ryhtyä kansanedustajaksi. Toivottavasti Suomesta löytyy muita arvoni ja poliittiset mielipiteeni jakavia, jotka siihen uskaltautuvat.

Hyvä lukijani: Entäpä sinä, olisitko sinä valmis ryhtymään kansanedustajaksi?

Bolivian työläiset marssivat

Bolivian työläiset marssivat ja vaativat vapaakauppaa. He haluavat päästä mukaan vapaakauppasopimukseen yhdysvaltojen kanssa (tarkoittanee amerikan vapaakauppa-aluetta, joka eteni sopimuksella joskus aiemmin tänä vuonna). Toivottavasti saavat haluamansa - ja kun unelmoimaan ryhdyin toivon myös, että saavat vapaakauppasopimuksen myös EUn kanssa.

Vinkistä kiitos Johan Norbergille.

Laulua

Kokoonnuimme eilen tuplakvartetilla Ravintola Pörssissä laulamaan juuri väitelleen reumatutkijan väitöskaronkassa. Pörssin salissa on ihana akustiikka, siellä olisi mukavaa esiintyä toistekin. Erityisen iloinen olin siitä, että lauloimme Goodnight Sweetheart -kappaleen todella herkästi ja hitaasti. Jälkeen jäi mahtava fiilis ja nuo kuusi tuntia eilen olivat todella hyvin käytettyjä. Ohjelmistomme oli ripoteltu koko karonkan ajalle, joten väittelijä tarjosi meille myöskin erinomaiset karonkkaruoat.

Laulaminen on ihanaa ja tuplakvartettimme on loistava. Melkein harmittaa lähteä San Diegoon juuri, kun joukkomme on pääsemässä käyntiin.

Paluu arkeen

Rooma oli kaunis. Scorchiota riitti ja kaksi tuhatta vuotta vanhat rauniot olivat upeaa katseltavaa. Erityisen hauska episodi oli, kun kävimme katsomassa Curiaa. Ihmettelimme sisään mennessämme, että onko kyseessä alkuperäinen, vai rekonstruktio - rakennus oli kuitenkin muurattu punatiilestä. Sisällä olleesta opastaulusta selvisi, että rakennus oli kuin olikin rekonstruktio alkuperäisestä. Rekonstruktio oli rakennettu 300-luvulla, eli oli itsekin lähes 1700 vuotta vanha. Siinä oli ihmettelemistä suomalaiselle.

Kuvia laitan tänne ehkä joskus, jahka jaksan valikoida ja pienentää ottamiani.

Toisaalla armas Karpelamme kunnostautui kantamalla piraattituotetta Sloveniassa. Selityksenä oli, ettei ollut tiennyt laukun olleen piraatti. Mahtaakohan ministerimme tietää, että jos hän olisi tuonut laukun maahan ensi vuoden puolella, olisi hän syyllistynyt rikokseen riippumatta tietämättömyydestään. Ehkäpä tullin pitäisi ottaa Tanja erikoistarkkailuun, jottei tämä tuo vahingossa maahan piraattituotteita Lex Karpelan tultua voimaan.

Masinointi-kamppanjalla menee kovaa. Adressiin kerättiin viikossa yli viisi tuhatta allekirjoitusta. Erinomainen saavutus joukolle, joka syntyi vai muutama viikko sitten. Kiitos kaikille adresssin allekirjoittaneille! Opetusministeriö huomioi adressimme aikaistamalla presidentin esittelyn aikataulua. Ponnistuksemme eivät siis menneet hukkaan.

Tanja osaa

Kulttuuriministerimme Tanja Karpela näyttää vahvaa osaamistaan tekijänoikeuskysymyksissä kirjoittamassaan Turun Sanomien pääkirjoituksessa. Lainaan tässä suoraan Tanjan omaa kirjoitusta, jottei kukaan pääsisi syyttämään minua Tanjan sanomisten vääristelystä.

"Pientä "kansalaistottelemattomuutta" olemme harrastaneet muiden pohjoismaiden tavoin. Vastoin direktiivin määräystä, meidän kansallinen lakimme antaa oikeuden murtaa sellaiset tekniset suojaukset, jotka estävät tuotteen kuuntelemisen tai katselemisen. Jos esimerkiksi cd-levyn tekniset suojaukset estävät levyn soittamisen, suojauksen saisi kiertää."

On todella harmillista, että Tanja päätti ryhtyä kansalaistottelemattomaksi ja sallia Suomessa kuluttajalle tuotteen kuuntelemisen, tai katselemisen, mikäli tämä on teknisesti suojattu. Olisihan se nyt paljon mehevämpää kieltää tällaisen tuotteen katselu ja määrätä tällainen (Tanjan mukaan) direktiivin kieltämä käyttö rangaistavaksi vähintäänkin sakoilla, mieluiten vankilalla. Näin saataisiin erityisesti laiton musiikin levittäminen tuossa lapsipornoakin täynnä olevassa internetissä kuriin.

Uusi viikko, uudet kujeet

Uusi viikko on alkanut. Sain vihdoinkin levättyä viikonloppuna hiukan. Avecini örkin vuosijuhlissa totesi minulle, että näytän nuutuneelta ja siltä olo tosiaan tuntuikin. Useampi viikko putkeen töitä ja vapaa-ajan harrastuksia ilman hetkenkään lepoa ja päälle vielä vetovastuu masinoinnista. Onneksi edessä on viikon pakotettu loma netistä, kun torstaina suuntaan kavereiden kanssa Roomaan.

Masinoinnille kuuluu hyvää. Addressi tasavallan presidentille menee tänään jakeluun. Ottakaahan itsellenne kopioita ja kerätkää nimiä omassa piirissänne/koulussanne. Muistakaa ottaa kaveri mukaan ja pitää hauskaa samalla. Politiikkaan vaikuttamisen ei pidä olla ryppyotsaista, vaikka tärkeästä asiasta onkin kyse. Effi pistää uusia deCSS-t-paitoja myyntiin ihan kohta. Teksteistä on jo sovittu ja linkki ilmestyy heti, kun effi on saanut paitatilausasiat www-sivuillaan kuntoon. Itse ajattelin hankkia ainakin yhden paidan. Effiinkin sain sitten viimeinkin liityttyä, pitkän harkinnan jälkeen tekijänoikeuslakijupakka vakuutti minut siitä, että järjestöä ei pelkästään tarvita, vaan se tarvitsee myöskin kaiken tuen, mitä voimme sille antaa.

Mielenosoitus tekijänoikeuslakia vastaan

Mielenosoitus oli eilen kello 13. Paikalla oli ainakin runsaat kolmesataa ihmistä, mahdollisesti jopa viisisataa. Tiedotusvälineetkin olivat paikalla sankoin joukoin. Sekosin laskuissani, kuinka monta haastattelua annoin. Monta niitä kuitenkin oli. Nyt olo on väsynyt, aivot eivät toimi, ja toivoisi että saisi nukkua viikon.

Enpä tiennyt mihin lupauduin, kun viime viikon torstaiaamuna muutamalle kaverille ircissä lupasin järjestää sen mielenosoituksen. Töitä on rästissä parin päivän ajalta. Vieläkään en kykene tekemään koneen ääressä mitään hyödyllistä, jos koneessa on verkkoyhteys. Siksi olenkin parina päivänä poistunut läppärini kanssa netittömään kahvilaan, jotta saisi oikeita töitä aikaiseksi.

Kiitos teille kaikille, jotka tulitte osoittamaan mieltänne ja erityisesti teille kaikille, jotka avustitte miekkarin järjestämisessä ja näin teitte tapahtumasta mahdollisen. Itse ensikertalaisena mielenosoituksen järjestäjänä (olen myöskin ottanut osaa vain yhteen mielenosoitukseen tätä ennen) en olisi osannut tehdä monia asioita, jotka paransivat tilaisuuden sujuvuutta ja näkyvyyttä. Suurin osa järjestäjistä oli muuten ihmisiä, joista en ole koskaan kuullutkaan aikaisemmin.

Kansanedustajille ja tekijänoikeusjärjestöille: Tervetuloa 2000-luvulle. Nykyään ihmisten on mahdollista kokoontua yhteisen asian ympärille ilman keskitettyä oranisaatiota; ilman että joukko tuntee toisensa etukäteen; ja vieläpä hyvin lyhyessä ajassa. Ainoa, mitä se vaatii on joku, joka tarttuu toimeen ja riittävästi ihmisiä, joita aihe kiinnostaa riittävästi. Hallituksen esitys tekijänoikeuslaiksi selvästi täytti nämä piirteet.

Capes

Eilen pelasimme alter egon kertsillä supersankariroolipeli Capesiä. Peli vaikutti oikein mielenkiintoiselta ja sitä täytyy pelata vielä lisää.

Yhdessä sopimamme tarinan alku sijoittuu Helvetin Koloon (Hell's Sink), pohjoiseen suurkaupunkiin maassa, jota Gramex hallitsee. Richard Stallmanin dystopia antaa viitettä maailmasta. Kaupunki on levoton ja väkivaltainen; itämafia tuo markkinoille laittomia musiikkisoittimia, joilla voi soittaa suojaamatonta musiikkia. Gramexin ja mafian gorillat ja superrikolliset ottavat mittaa toisistaan ja tavalliset ihmiset kärsivät. Rikkaat toki elävät Westendeissään välittämättä köyhien ahdingosta tuon taivaallista.

Oma henkilökohtainen hahmoni Rex on systeemiä vastaan taisteleva rokkari, joka esiintyy ja julkaisee laittomasti musiikkia vapaaseen jakeluun ilman kopiosuojauksia. Ensimmäinen kohtaus alkoi tilanteesta, jossa Rex on esiintymässä Tapiolan Aladdinissa, kun Gramexin gorillat yrittävät vallata paikan. Syntyy tappelu, johon liittyy omituisia paikalle ilmestyneitä henkilöitä (nainen, joka tuntuu katoavan ja ilmestyvän hämmentävästi ja lenkkeilypuvussa oleva nuorehko mies). Taistelun tuoksinassa Rexin tyttöystävä katoaa sen jälkeen kun viholiset olivat uhkailleet ampuvansa tämän. Rex pakenee paikalta ja yrittää epätoivoisesti löytää tyttöystävänsä Jennan, joka on töissä Aladdinissa baarimikkona.

(Henkilökohtainen hahmo siksi, että Capesissä ei ole pelinjohtajaa, vaan suurin osa hahmoista, tai joukoista on periaatteessa kenen tahansa kontrolloitavissa. Näin peli on enemmän kollektiivista tarinankerrontaa kuin suomalaisten ehkä enemmän tuntemaa immersiivistä roolipelaamista. Silti omien hahmojen mukanaolo antaa tilaa ja mahdollisuuden myös perinteiseen immersiiviseen pelaamiseen.)

Väsyttää

On sunnuntai-ilta, viikonloppu on ohi. Pitäisi olla virkistynyt tulevaan työviikkoon. Sen sijaan väsyttää. Vielä pitää jaksaa vääntää yliteholla kaksi päivää, sitten voi palata normaaliin päivärytmiin, johon kuuluu vain täysi työpäivä ja n+1 harrastusta. Mutta vielä tällä hetkellä mieli ja ajatukset pyörivät mielenosoituksen kimpussa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saadaan paljon joukkoa paikalle. Toivottavasti eduskunnassa on riittävästi kansanedustajia, jotka ymmärtävät, kuinka huonosta lakiesityksestä on kyse.

Tekijänoikeuslainvastainen mielenosoitus 2

Päivitys: IRCNETissä kanava #tekijanoikeusmielenosoitus -kanavalla voi keskustella asiasta ja suunnitellaan mielenosoitusta. Mielenosoituksella on myös omat www-sivut tulossa tänne.

Pahoittelen, että sivut eivät vielä ole valmiit, mutta muutamassa tunnissa saa aikaan vain niin paljon asioita.

Mielenosoitus tekijänoikeuksia vastaan

Tekijänoikeuslain kiemurat ovat harmittaneet minua koko sen käsittelyn ajan. Monet tahot, kuten EFFI, ovat kirjoittaneet lain ongelmista, joten en tee sitä tässä ja nyt. Sen sijaan päätin, että jonkun pitää organisoida mielenosoitus lakia vastaan. Kansalaisyhteiskunnassa asioista kiinnostunut ei voi jättää kaikkea muiden huoleksi.

Mielenosoitus aiheesta siis järjestetään ja se on 4. lokakuuta kello 13 eduskunnan edessä. Asiasta lisätietoa vielä tänään. Pysykää kuulolla ja levittäkää sanaa.

Seksi pannaan

Suomessa oikeusministeri Johannes Koskinen pyrkii kieltämään seksin oston viimeisenä tekonaan ennen virastaan poistumista. Turun Sanomilla menee puurot ja vellit sekaisin väittäessään tätä konservatiivia, joka haluaa isoveljen valvomaan ihmisten sänkykamarin toimintaa liberaaliksi.

Tanskanmaalla sen sijaan lähestymistapa on toisenlainen. Valtio kustantaa pornoa ja seksipalveluita vanhuksille ja vammaisille. Asiasta raportoi Phil Finland for Thought -blogissa.

Ruotsissa laki on siirtänyt prostituution piiloon lain valvovan silmän alta, jonka seurauksena prostituoidut kohtaavat työssään esimerkiksi enemmän väkivaltaa kuin aiemmin. Laki myöskin karsii asiakkaista pois ensimmäiseksi ne lainkuuliaiset ja ympäristöstään ja kanssaihmisistään välittävät ihmiset ja asiakaskunnasta jäävät etupäässä jäljelle ne, joille muut ihmiset ovat kulutustavaraa, eli se pahin ryhmä.
Prostituution olemassaoloon, tai syihin tälläisella lailla ei vaikutettaisi tippaakaan. Vapaasana kirjoittaa aiheesta pidemmin.

Oma kantani on se, ettei valtion tule puuttua ihmisten väliseen vapaaehtoiseen kanssakäymiseen.

San Diego - update

Things have been going on between yes, this is going to happen! and I'll never be going to San Diego! for quite a while. Just last week I was finally convinced that things would be moving forwards and now I'm back to this is not going to happen mood, because of some developments I just heard today. Things requiring lawyers on I won't say anything more about the problem, just this: Problems which require several parties (in my case at least 6) to agree on a legally binding contract are desperately tricky.

Home, sweet home!

I just got back home last night after spending a week in Italy. It was fun, I learned some interesting things (I was there attending a summer school, so it was a kind of a business trip) and totally exhausting. 8-10 hours of lectures every day and then lots and lots of food and alcohol on top of that with strange people. They were fun, I had fun, but it's good to be home. Exhausting.

I'll continue with my views on the new proposed budget for the Finnish government later, when I have time and feel refreshed enough.

Valtion talousarvio

Valtion talousarvion 2006 ehdotuksen kokonaissumma on 39,375 miljardia euroa. Viime vuoden budjetin kokonaissumma oli 37,9 miljardia euroa. Kasvua tähän vuoteen on siis noin 3,9% viime vuoteen nähden. Kun talouskasvu tänä vuonna jää kahteen prosenttiin, valtion menojen osuus koko kansantaloudesta kasvaa.

Eri ihmisillä varmasti on näkemyksiä siitä, mikä on oikea suhde valtion/julkisyhteisöjen koon ja koko talouden välillä. Tai ainakin toivon, että ihmiset esimerkiksi valtion budjettia miettiessään ajattelisivat tällaista asiaa. Totuushan on se, että jos budjetin menot kasvavat enemmän kuin Suomen talous, valtion osuus taloudesta kasvaa.

Eduskunnan ja poliitikkojen ongelma on se, että he aina vain haluavat luoda uusia ohjelmia, joihin lisätään menoja. Kukaan ei halua käydä läpi olemassa olevia rahanreikiä ja ohjata rahoja mielekkäämpään käyttöön. On paljon kivempaa vaatia lisää rahaa omalle lempiprojektille kuin kertoa, mistä valtion menoista pitää vähentää, jotta sille rahat riittäisivät. Näin lopputuloksena on politiikkaa, jossa valtion osuus kansantaloudesta kasvaa ja poliitikot valittavat sitä, kuinka valtion rahat eivät riitä.

Tähän liittyy myös mielenkiintoinen näköharha. Olen usein kuullut syytettävän esimerkiksi uusliberaalia politiikkaa siitä, että valtio ei saa laittaa rahoja erilaisiin hankkeisiin, joihin rahaa tarvittaisiin. Ihmisillä tuntuu olevan kuvitelma, että valtio joutuu jatkuvasti säästämään rahojaan ja että syynä tähän on esimerkiksi uusliberaali mörkö, jossa kaikki rahat syydetään ahneille ja rikkaille.

Totuus on kuitenkin erilainen. Valtion ja poliitikkojen ongelmat löytää rahoitusta johtuvat etupäässä siitä, että poliitikot eivät ole valmiita karsimaan olemassaolevasta rahoituksesta toimimattomia ohjelmia ja rahareikiä ja siitä, että uusia rahareikiä keksitään nopeammin kuin yhteiskuntamme tuottaa lisää resurrseja näiden paikkaamiseksi.

Ongelma on siis rakenteellinen ja nimenomaan poliitikoista johtuva. Tätä kuvaa erinomaisesti se, että kulttuuriministerimme Tanja Karpela pitää itseään onnistuneena ministerinä siksi, että on onnistunut kasvattamaan kulttuuriministeriön menoja ministerikaudellaan.

Todellisuudessa hyvin työnsä tekevä ministeri ymmärtää, että raha ei kasva puussa ja että jokainen euro lisää hänelle on pois joltakulta muulta. Näin hyvä ministeri tutkisi oman ministerialansa olemassaolevia projekteja ja tutkii ovatko rahat todellakin laitettu hyödylliseen käyttöön. Vai voisiko jokin toisenlainen projekti hyödyttää ministerin toimialaa paremmin?

Hallituksen ministerien pitäisi taasen keskenään tutkia sitä, menevätkö rahat nykyisellään ministeriöiden välillä oikeaan paikkaan. Pitäisikö kenties lopettaa rahojen laittaminen projektiin x yhdessä ministeriössä ja lisätä rahoitusta toiseen projektiin toisessa ministeriössä. Tai kenties leikata verotusta.

Valitettavasti tällaista analyysiä ei ainakaan suomalaisessa politiikassa näe. Tilalle tarjotaan näköalattomuutta ja vaihtoehdottomuutta, jossa todetaan faktana, että mitään ei voida muuttaa ja että rahoitusta ei voi lisätä. Todellisuudessa vaihtoehtoja on, mutta poliitikot eivät vain uskalla tarttua niihin.

Musiikkiboikotti

Tein tänään henkilökohtaisen päätöksen laittaa joukon musiikkiyhtiöitä boikottiin. Suosittelen kaikkia lukijoitani tekemään saman.

ÄKT:n Kyrölän mukaan CD-levyn ei tarvitse toimia Linuxissa, tai Macissa. IFPI julkaisi lainvalmistelusta tiedotteen, jossa yrittää kieltää kansalaisia tuomasta esiin huoltaan parlamentin paraikaa säätämisessä olevaa lakia. Tiedotteessa myöskin, jos ei valehdella, niin ainakin annetaan väärää tietoa lain sisällöstä. Päätin siis laittaa IFPIn tiedotteet allekirjoittamat yhtiöt ostoboikottiin. Olisin myös kiitollinen, mikäli joku löytää listan noista viidestä sadasta musiikintekijästä, jotka allekirjoittivat eduskunnalle jätetyn vetoomuksen lain muuttamisen estämiseksi. Sen verran paha mieli tästä vedätyksestä on tullut, että heidänkään tuottaman musiikin kanssa en halua olla missään tekemisissä.

Lista IFPIn julkaiseman vetoomuksen allekirjoittamista yhtiöistä alla.

Joose Berglund, Stupido Records
Paavo Bäckman, Merceedees tuotanto
Kalle Chydenius, säveltäjä, tuottaja, taiteilija
Eero Heinonen, taiteilija, The Rasmus
Epe Helenius, Poko Rekords
Kari Hynninen, KHY Suomen Musiikki Oy
Jani Jalonen, Elements Music
Jussi Jaakonaho, säveltäjä, tuottaja, taiteilija
Marita Kaasalainen, Warner Music Finland Oy
Asko Kallonen, tuottaja, Helsinki Music Company,
Anssi Kela, säveltäjä, sanoittaja, taiteilija
Reijo Kiilunen, Ondine Oy
Wemppa Koivumäki, Emi Finland Oy Ab
Gugi Kokljuschkin, Universal Music Oy
Lasse Kurki, säveltäjä, tuottaja, taiteilija
Kim Kuusi, Plastinka Records Oy Ltd
Anne Laaksonen, Bonnier Amigo Music Finland Ab / AllStar Music Oy
Leri Leskinen, säveltäjä, tuottaja, taiteilija
Jaakko Manninen (DJ Control), taiteilija, tuottaja
Vellu Maurola (DJ Slow), säveltäjä, tuottaja, taiteilija
Pelle Miljoona, säveltäjä, sanoittaja, taiteilija
Niko Nordström, Helsinki Music Company
Markus Nordenstreng, säveltäjä, sanoittaja, taiteilija
Sara Nunes, taiteilija
Tom Pannula, Playground Music Scandinavia Oy
Sini Perho, Siboney Oy, Johanna kustannus
Timo Poijärvi, Rubato Music
Kalevi Puonti, Blue Magnum Oy
Riku Pääkkönen, Spinefarm Records
Hans Rautio, Oy FG-Naxos Ab
Pekka Ruuska, säveltäjä, sanoittaja, taiteilija
Juha Tapio, säveltäjä, sanoittaja, taiteilija
Juha Torvinen, taiteilija
Kimmo Valtanen, SonyBMG Music Entertainment
Arto Alaspää, ÄKT ry
Tommi Kyyrä, ÄKT ry

Lahjontaskandaali Suomessa!

Suomen maassa on jotain mätää. Kuvittelin, että Suomen laki kieltää virkamieheltä lahjusten vastaanottamisen. Tekijänoikeuslakia valmistellut virkamies istuuESEK johtokunnassa.

Jos ESEK, tai Gramex olisi maksanut hänelle oopperaliput, hän olisi varmaankin syytteessä lahjusten vastaanottamisesta, tai ainakin pitäisi. Jostain kumman syystä, kun virkamies istuu tällaisen järjestön johtoryhmässä ja varmaankin saa myös palkkaa sieltä, tämä ei olekaan laitonta - vai onko sittenkin? Tällainen toiminta pitäisi ehdottomasti rinnastaa lahjusten vastaanottamiseen rikoslaissa, jos näin ei vielä ole tehty.

Toisaalla sama virkamies Liedes valehtelee kansalle ja eduskunnalle lain sisällöstä. Suomen kansalaisena pidän äärimmäisen arveluttavana, että opetusministeriössä annetaan lakien valmistelu sellaisten virkamiesten tehtäväksi, jotka valehtelevat lain sisällöstä silloin, kun lain sisällöstä ollaan eduskunnassa päättämässä. Kyllä, tiedän että teknisesti Liedeksen sanoma oli ilmeisesti totta, mutta valehtelua on myös se, että jättää asialle oleellisia kriittisiä asioita kertomatta.

Vaadin Liedeksen erottamista välittömästi tehtävistään ja lain palauttamista uudelleen sellaisten virkamiesten valmisteltaviksi, joilla ei ole epäilyttäviä kytköksiä tekijänoikeusjärjestöihin.

Palkanmaksukartelli

Pääkaupunkiseudun kunnat puuhaavat palkanmaksukartellia. Yllättäen esimerkiksi TEHY on näreissään tällaisesta toiminnasta.

George W Bush

This time he's done something right. I wish he'd continue his speech with action and pressured the protectionist EU politicians to get rid of protectionist policies.

"Today, I reiterate the challenge I have made before: We must work together in the Doha negotiations to eliminate agricultural subsidies that distort trade and stunt development, and to eliminate tariffs and other barriers to open markets for farmers around the world. Today I broaden the challenge by making this pledge: The United States is ready to eliminate all tariffs, subsidies and other barriers to free flow of goods and services as other nations do the same. This is key to overcoming poverty in the world´s poorest nations."

I hope that something good will come out of this, but won't hold my breath waiting.

Meat for lab

Do not miss your future chance to buy lab grown food!

It seems that at first it'll be chicken that you'll get out of a lab, but eventually it should replace the mass production of meat using animals. It'll be interesting to see how law makers respond to this - and even more so to see how people producing meat in the thousands of years old way, will respond. Might it be that we could make the old industry irrelevant and possibly even get rid of their unhealty political influence?

Time will tell.

Problems

Problem, problems, problems. Big problems, small problems. Problems swollen with emotion, problems picking intellectual interest. Entertaining problems; problems hard to let go. Annoying problems, uplifting problems.

The word problem has a negative tone to many. As a person whose career is about dealing with problems (whose isn't?), I have hard time understanding why. Problems are meant to be solved, they raise our curiosity and pick our interest. Some do that in an uplifting way, some problems are/seem so important and urgent that we cannot feel good until they are solved. And solving a problem feels good.

In essence solving problems is mainly about solving problems and is fun by itself. As a side effect, it tends to make our lives better, which is good.

Breaking the law

Today I consider becoming a law breaker. To be precise, whether I will, or not, still depends on the Parliament of Finland. They will be voting on the copyright law proposal by the government found here. If it passes, it will for forbid people from copying material that is copy protected. This makes making a safety copy of a movie you own illegal.

The law would also make distributing means to break copy protection illegal - one of the consequences of this would be to make watching dvds in Linux illegal.

Jyrki J.J. Kasvi, the MP who has fought against the law, also says that it would make transferring software or databases over the Internet illegal. Knowing him as an honest politician I believe him even though I have not read through the proposal.

Reading it through is a little bit too much, considering that the text is a whopping 200 pages. I wonder how many MPs have read the document and how many will just vote yes, because their party tells them to. If you want to do something, do that NOW. Contact your MP and tell him what you think about him, if he votes for the law.

The plan to break the law, would be to distribute linux libdvdcss (distributing, or using it to view copyrighted and copyprotected dvd, will be illegal, if the law passes) and also to watch a movie using the same libdvdcss. The best way to do this would be to have as many people as possible doing it on the very same day and then going to the police to give themselves in.

New Orleans

(Warning, this entry contains macabre humor, which may insult people who are from New Orleans or know people from New Orleans. Still I do not mean it to be insulting, so hopefully you will not take it that way either.)

I was reading this when I suddenly had an idea. Certainly it is a roleplayers idea with a certain macabre sense of humor - and probably a bad idea at that.

Let's just leave New Orleans there. Evacuate everyone who wants to leave and anything considered valuable enough and then set up a wall around it. Let those who want to roam and rape and pillage stay there and have their life the way they like it.

At least we'd have the first mad max style western city where no law nor anything else of a civilized society existed - a heaven for all would be roleplayers to study and to take ideas from. A source of endless amount of movies and songs and the like. Young rebellous people could travel there with their guns and be tourists in a lawless city.

A dream come true for anarchists and anarchocapitalists alike.

Venäjä jatkaa sananvapauden vastaista taistelua

Maailmalla hyrrää vuosi vuodelta suurempia hurrikaaneja, mutta onneksi Venäjään voi aina luottaa. Mikään ei ole niin tärkeää kuin taisteleminen sananvapautta, tuota sivilisaation häpeätahraa ja murheenkryyniä, vastaan.
Venäjä on päättänyt suuressa viisaudessaan lakkauttaa monien ulkomaalaisten toimittajien viisumit. Ehkäpä se opettaa pahoille länsimaille, kuinka Venäjää pitää kohdella.

Yllättäen kaikki Venäjältä 'karkoitetut' toimittajat ovat olleet kriittisiä Tshetshenian sotaa kohtaan. Onneksi en ole lähdössä Venäjälle. Voisivat vaikka evätä minunkin viisumini, olenhan itsekin arvostellut sotaa kovin sanankääntein julkisesti ja yksityisesti.

Kiinalaisia vaatteita

Helsingin Sanomat kertoo, että tekstiilikiintiökiistassa EU:n ja Kiinan välillä on päästy sopimukseen. Ylen mukaan asiasta ei ole vielä varmuutta. Ylen uutisesta selviää myös se ihmetyksenaiheeni, että Hesarin artikkeli ei anna mitään yksityiskohtia sopimuksesta.

Koko kiista olisi naurettava, elleivät kärsijöinä olisi jälleen heikoimmassa asemassa olevat - siis Kiinassa olevat köyhät työntekijät ja Euroopassa köyhimmät, jotka mahdollisesti joutuvat kiistan takia maksamaan korkeampaa hintaa vaatteistaan. (Rikkaillahan tunnetusti on paremmin varaa maksaa elämisestään ja heitä kriisi ei niin paljoa haittaakaan).

Kiinan WTO-jäsenyyden myötä kaikkien tuontikiintiöiden Kiinasta piti lakata vuodenvaihteessa. Toisin kävi, kehitysmaille vihamielinen protektionistinen EU päätti suuressa viisaudessaan rajoittaa tuontia Kiinasta. Syynä tähän oli se, että eurooppalaiset kuluttajat halusivat poliitikkojen mielestä ostaa liikaa Kiinassa tehtyjä vaatteita.

Tästä ansiosta Global Growth nimittikin Mandelsonin kuukauden protektionistiksi.

EU keräsi taas pisteitä kehitysmaiden kurmuuttamisessa.

Koiria ja hiiriä

Mitä yhteistä on koirilla ja hiirillä?

Molempia on käytetty koe-eläiminä erilaisissa elintoimintojen pysäyttämistutkimuksissa ja molemmat on onnistuttu herättämään kohtuullisen pitkien aikojen jälkeen.

Elämme monissa suhteissa mielenkiintoisia aikoja. Ylläolevat esimerkkeinä positiivisesta kehityksestä, alla hiukan huolestuttavampi, joka tuo mieleen sen, miksi "Olkoon elämäsi mielenkiintoinen" on vanha kiinalainen kirous.

Siperian ikirouta sulaa.

Kiitos kämppikselle linkeistä.

Pimeä vehreys peittää maan

Rakastan näitä loppukesän ja alkusyksyn öitä. Ulkona on pimeää, muttei niin pimeää ettei puiden ja maan vihreys loisi omaa tunnelmaansa ympäristöön. Nuorempana saatoin kävellä tuntikausia tuota ihanuutta kuulostellen ja tunnustellen. Silloin se loi jotenkin tyhjän, surumielisen, haikean, nautinnollisen tunnelman, johon oli ihana uppoutua. Nyt en ole varma, mitä se luo, mutta nautin sen tuomista muistoista ja tunteista.

Rahaa ei ruokaa

Nigerissä on käynnissä nälänhätä. Tästä kertoo mm. Washington Post, CNN, Worldbank ja monet muut. Globalisaatioinstituutilla on mielenkiintoinen ehdotus ongelman ratkaisemiseksi.

Näyttää siltä, että Nigerissä ei ole varsinaista (ruokapulaa. Kaupoissa on ruokaa, mutta hinnat ovat liian korkeita huonon sadon ja länsimaiden maatalousprotektionismin köyhdyttämille paimentolaisille. Maataloustuotteiden hinnat ovat nousseet sekä siksi, että valtiovalta on asettanut uuden 19% veron niille ja siksi, että huonon sadon vuoksi ruokaa joudutaan tuomaan ulkomailta.

Toisin sanoen, maan infrastruktuuri toimii riittävän hyvin tuodakseen paikalle riittävässä määrin ruokaa, mutta kaikilla ihmisillä ei ole varaa ostaa. Länsimaissa on tapana antaa köyhälle, työttömälle ihmiselle rahaa, jolla tämä voi sitten ostaa tarvitsemansa ruoan. Ehkäpä samaa periaatetta pitäisi soveltaa tässäkin. Kehitysapu voitaisiin jakaa köyhille suoraan euroina ja dollareina ja nämä voisivat sen jälkeen kävellä paikalliseen kauppaan ostamaan tarvitsemansa ruoan.

Rahan jakaminen väestölle on helpompaa ja nopeampaa kuin yrittää järjestää ruokakuljetuksia paikan päälle. Lisäksi kauppiailla on insentiivit tuottaa juuri sellaista ruokaa kuin ihmiset haluavat ja kykenevät kustantamaan mahdollisimman tehokkaasti. Raha-apu ei ainoastaan parantaisi köyhien ihmisten kärsimystä nopeammin ja tehokkaammin kuin ruoka-apu, vaan se myös kehittäisi maan taloudellista infrastruktuuria ja auttaisi ehkäisemään tällaisia ongelmia tulevaisuudessa.

Sen sijaan ruoka-avun lähettäminen pahimmassa tapauksessa tuhoaa paikallisen kauppiaiden mahdollisuudet halvan ruoan toimittamisessa, koska ilmainen vaihtoehto syö markkinat ja näin luo ongelmia pidemmällä aikavälillä.

Lähettäkäämme Nigeriin siis rahaa ja jaetaan se sitä tarvitseville sen sijaan, että ostaisimme kallista Eurooppalaista ylituotantoruokaa ja dumppaisimme sen kehitysavun nimikkeellä nälkää näkeville.


It seems that there is in fact no shortage of food in Niger. It's shortage of money that is the problem. Because of bad harvest last year and because of European Union's agricultural policies, the

Kaavoituksesta

Suomessa ihmetellään paraikaa, kuinka saada asuntojen hintoja alaspäin, eli kuinka saada rakentaminen riittävälle tasolle kysyntään nähden. Hallituskin on huolestunut ja siltä taholta on ehdotettu muun muassa pakkokaavoitusta kunnille. Miten tuo ajatus toimisi, ei ole ehdotuksista käynyt ilmi. Kuntaliitto vastustaa ajatusta jyrkästi ja haluaisi puuttua pitkiin valitusaikoihin kaavoituksessa.

Ongelma näkyy ulospäin siten, että esim. asuinrakennuksia ei pääkaupunkiseudulla rakenneta riittävästi. Kun asuintilaa on vähän ja ostajia paljon, nousevat hinnat niin paljon, että uusi tasapaino kysynnän ja tarjonnan välillä löytyy. Kun asuntojen määrä ei hintojen noustessa jousta, nousevat neliöhinnat ja ihmiset ostavat pienempiä asuntoja. Tätä tilannetta kuvaa hyvin se, että pääkaupunkiseudulla saa pienestä yksiöstä maksaa saman, tai enemmän kuin isosta omakotitalosta jossain syrjemmällä seudulla.

Rakentamisen vähyyteen on monta syytä. Yksi niistä on se, että kunnat eivät halua kaavoittaa kovin paljoa uusia asuinalueita. Tämä johtuu siitä, että kunta joutuu maksamaan kunnallistekniikan rakentamisen alueelle kauan ennen kuin alueelle muuttavat ihmiset korvaavat menetykset tuomillaan verotuloilla. Ja vaikka kunta kaavoittaisikin aluetta riittävästi, niin kaavoituksen hyväksymisen jälkeen löytyy aina tahoja, jotka vastustavat kaavoitusta ja vievät asian oikeuteen milloin milläkin syyllä. Kuntaliiton mukaan tämä viivästyttää kaavoituksen voimaan tuloa helposti vuosilla.

Erityisen ikäväksi tällaiset oikeusprosessit tulevat siksi, että rakennusyrityksillä on insentiivit tukea kansalaisjärjestöjä, jotka yrittävät kaataa kilpailevan yrityksen saamaa kaavoitusta. Jos yritys onnistuisi tällaisessa, niin sen tuottamien asuntojen myyntihinta nousee, mutta samalla yritys joutuu suojautumaan vastaavanlaisilta hyökkäyksiltä ja kaikki häviävät. En tiedä tapahtuuko tällaista Suomessa, mutta ainakin yritykset (valitettavasti) hyötyisivät tällaisesta käytöksestä. Olisi siis mielenkiintoista tietää, kuka maksaa valittajien oikeudenkäyntikustannukset.

Poliitikkojen on myös usein vaikea ymmärtää, että jotta asuntotuotanto olisi tehokasta, jotta se toimisi oikein, välillä pitää rakentaa liikaa. Pakko ei ole sellainen, että siitä liikaa rakentamisesta olisi jotain hyötyä (tosin kuluttajat toki hyötyvät ylitarjonnasta), vaan siitä että kun markkinoilla kilpailevat yritykset yrittävät arvioida tulevaisuutta ja tekevät riskilaskelmia siitä, kuinka paljon kannattaa rakentaa, ovat arviot joskus hiukan pielessä yläkanttiin ja joskus alakanttiin. Kun kaikki yritykset tekevät arvionsa perusteella päätöksiä, välillä kokonaispäätökset ovat hiukan ylä-, välillä hiukan alakanttiin ja välillä osuvat kohdalleen. Kuten eräs bridgeä pelaava tuttuni sanoi, jos ei koskaan tuplaa kotipelejä, tuplaa pelejä aivan liian harvoin. Vastaavasti, jos ei koskaan yli-investoi, investoi aivan liian vähän.

Kaavoitus on yritys ratkaista tiettyjä julkishyödyke-, -haitake- ja koordinaatio-ongelmia. Itse näen kaavoituksella ratkottavan kolmea erityisongelmaa. Asuinrakennusten arvo on korkeampi, jos kukaan ei voi ostaa naapuritonttia ja rakentaa siihen tehdasta. Vastaavasti, jos asuntojen arvo voi laskea, jos joku rakentaa viereen oikein ruman talon - ajatelkaa esimerkiksi Kruunuhaan merenranta-asuntojen arvoa Merihaan rakentamista ennen ja jälkeen. Kolmannekseen ajateltakoon Kehä II -rakentamista. Kaupunkien päättäjät pitivät jo kauan sitten mahdollisena, että Kehä II:n rakentaminen tulee kannattavaksi/välttämättömäksi. Siispä kaavoittajat haluavat varata tällaiselle tulevalle väylälle tilaa kaavoituksella.

Käsittääkseni nuo ovat ne jossakin määrin järkevät syyt kaavoitukselle. Jos kokee tietävänsä muita järkeviä syitä, sana on vapaa kommenteissa.

Jos kaavoituksella on tarkoitus saavuttaa yllämainitut tavoitteet, niin nykyinen mikromanagerointi ei ole lainkaan välttämätöntä. Riittäisi, kun kunta määrittäisi tietyn alueen puistoksi, tietyn alueen asuinalueeksi, tietyn alueen teollisuusalueeksi. Asuinalueelle ei saisi rakentaa saastuttavia tehtaita, mutta teollisuusalueelle saisi kukin halutessaan rakentaa asuntoja (tietoisena siitä, että vieressä tulee olemaan haisevia tehtaita).

Asuntojen koko, muoto, väri, tyyli, määrä ja kaikki muu voitaisiin jättää vapaasti markkinoiden ratkaistavaksi. Jos esimerkiksi pientalo/rivitaloalueen osakeyhtiö haluaisi vieressä olevan metsikön säilyvän puistona, se voisi ostaa kyseisen maa-alueen osaksi osakeyhtiön omaisuutta jo _ennen_ kuin ensimmäistäkään taloa rakennetaan. Näin osakkaat voisivat keskenään päättää siitä, onko järkevämpää rakennuttaa alueelle muutama talo lisää, vai pitää metsikkö metsikkönä.

Lisäksi kunnallistekniikkaa tuottavat kunnan monopolit voisivat hyvin periä kustannusperäisen hinnan kunnallistekniikan vetämisestä alueelle (hmm, tekevätköhän näin jo nykyään - toivottavasti). Ideana siis se, että viemäröinti, vesi, sähkö, yms. -tekniikan vetämisen ja katuteiden rakentamisen alueelle maksaisi rakentava yritys eikä kunta. Näin rakentamisen kustannukset tulisivat alueelle muuttavien maksettaviksi, eikä koko kunnan asukkien maksettaviksi. Tämä myöskin toisi insentiivin ottaa käyttöön ne rakentamattomat alueet, joiden ympärillä jo on valmis kunnallistekniikka.

Sampo kirjoittaa samasta aiheesta fi-libissä.

Mystery

I just finished watching "The Farm" the episode 205 of tv series Battlestar Galactica, the latest to have come out. I watched the first season last spring and was hooked, right from the beginning.

I loved Galactica when I was a kid. We used to watch it with my older brother and then make fighters and ships from legos and play at being Galactica. Still I don't think I want to see the old series again. It's too 70s for me. Too, how would I put it, naive, in its own way. And I don't say that meaning anything bad, it was a great show but for me it's history. I really like the new one and what they've done with it.

But I was not going to write about the old Galactica. Instead, I just remember to say that this Galactica is the only tv show I currently have any patience at following. I watched and liked Carnevale while it lasted - I heard that there's not going to be a third season, though I'm not sure. I tried Deadwood. Watched it like 4-5 episodes and didn't like it. Something was missing there that little something that makes you wait for the next episode and want to watch the next and then the next and so on.

I never really got into Star Trek. They (all the different series in the universe) are too naive and 70s for me as well. I did like babylon five tremendously. I'm sad that Firefly didn't take off as a series at first try; I loved it. Hope the movie makes a gazillion dollars and they get the series restarted.

The thing that is common in Galactica, Babylon 5 and Firefly - at least - is that they inspire this great feeling of mystery. That there is so much more in the universe that is waiting to be found out. And that you wish to find out all the things the series will tell you. They are quite different things in each of the series above.

This feeling of mystery is something I look for and crave for in a tv-series, in a movie, in a book, in a comic book. I guess that's the main reason why I've read so much fantasy and still sometimes do. Though nowadays I need to find fantasy from the fringe, something different, something new. Because the old stories of knights in their shining armors, wizards chanting their spells, and barbarians raising their battle axes and boozing off, no longer create that mystery.

Mystery, perhaps I should re-name the title of this post originally named Battlestar Galactica (how original).

Moral Philosophy

Some of you may already know that moral philosophy is one of my hobbies. Currently I find a rule based utilitarianism quite attractive for several reasons.

About a month ago I had a short discussion with a friend of mine about contraception. To be precise, we talked about who should pay for them and how the cost should be divided when two people are in a relationship. She thought that the right division would be fifty-fifty. I agreed that it sounds like a rational choice, but that there are some considerations that might suggest a greater share for the man.

I had already passed from discussion of what I believe to be right into trying to understand the thought I had just had at that moment and trying to find out whether it was right or not. I had also in my mind jumped from the specific the pills scenario to a general scenario in a relationship where the other party needs to constantly do something for the relationship that might cause harm, or pain, or any other thing usually considered negative.

As my friends may have found out, I am usually more interested in talking about things I am not sure about than those that I've already tested for many and many times. The reason is that I think by talking. Active criticism and new ideas while talking create new ideas within me and my mind races through them finding lots and lots of interesting things.

But back to the problem at hand. My first idea was that if the other person does somehow suffer from doing the thing for the relationship, he should be compensated for that and that the compensation could be such that the other person pays more of the monetary cost.

My friend, of course, was appalled, not quite understanding that I had jumped from the world of actuals to the world of hypotheticals. [Mental note: Remember to try to make the jump from actuals to hypotheticals more clear to conversation participants.] She said she will not be a victim and also mentioned that nowadays there are no such bad consequences from using pills, at least if you find the right pills for yourself (so maybe pills are a bad example for what I was thinking about). Our discussion abruptly ended and I got back to thinking about it in the evening and had a long discussion with another friend of mine.

From simple utilitarian perspective it would seem that it is fair that the other person compensates the negative things the other one has to go through. The simplest way of compensating this kind of thing would be to shift the monetary burden the other way around. But for some reason this idea was appalling to the person next to me. And since I had a vague feeling that there's something right that it does I wanted to find out what's going on.

From my perspective, it comes down to incentives. Now this is surely not the only avenue to look at this, but its the one easiest and closest to my heart. The rule based utilitarianism states that we should have moral rules that create incentives for people to do right. In a family, we want to maximise the well being of the whole family and secondarily to be fair in how the well being is distributed. If we want to be able to make good decisions about how to make the family happy, we need to know truthfully what people feel about different issues.

So we need a truth revealing mechanism as part of the moral rule set, i.e. everybody should have an incentive of telling truthfully how they feel about things. (This idea is one of the reasons why I'm not monogamous, but that's a topic for another post.) To see why this is important, we only need to look at some specific situation with several options. If people truthfully tell what they want we are in much better position to start searching for the best possible solution than if the attitude of each person is to try to push the solution to their current most preferred solution. The other one creates a starting point, where the couple can start searching for a good answer and the other a situation where they struggle for power.

Now the problem of compensating another person from their internal suffering is that it breaks the truth revealing principle. It creates an incentive to lie. We people are not that noble animals that we are never tempted to do something that makes us better off at the expense of others. So we should not adopt a principle, where the man pays more for the the pills, if the woman suffers from taking them (again just a hypothetical).

Now that we've ruled this kind of solution out, we can next ask what should we do? First of all, I would state that I don't think 50/50 splitting of the cost is the only right answer. Rather the right answer is something both are truly happy with and in some cases it might be the woman paying everything and in some cases the man paying everything or something in between (for example, if the other person was poor enough not to be able to afford them at all, it would make sense for a rich person to pay more of them, perhaps even all of it. After all, the rich person would profit more from them having those pills than them not having them).

Then to continue, if indeed there was a situation where the other person was constantly doing something that caused him suffering and this was something needed for the relationship, what should they do?

My thoughts on this are far from finished, but at least they should search for solutions that did not require the suffering. Possibly the other person should take into account the suffering the other person was going through, but how exactly, I do not yet know. Whenever possible, I would strive for the option of getting rid of the suffering, though.

(non-)Monogamy

Irrette wrote in her blog about being single and referred to a bunch of posts she had written previously about not being monogamous. I was surprised that there were people in my circles who had so similar ideas to relationships as I do. I read through all those four old posts of Irre and for most parts they could have been written by me.

I found the idea of non-monogamy a couple of years back and it hit me like a thousand volts. I've never liked the idea of requiring things from others, especially in close relationships. Now at this point of writing, I have a feeling that many people read that as me not wanting to give others what they want. Nothing could be further from the truth. I feel less comfortable instisting on something from other people than doing something on behalf of others. Actually that is too mildly put. I don't do that in relationships. Period. And I want to make people around me happy.

Which takes us back to monogamy at the heart of which from my point of view is the requirement for the other party not to have certain kinds of fun with anybody else. It's an idea I just don't understand. If I have a good relationship with another person, it doesn't really matter what she does when I'm around (as long as she doesn't put me at risk of disease, or whatnot). Or to be more precise, the more fulfilling her life is in the other sphere's of life, the better. Some people also seem to think that not being monogamous means that you just want to go around having one night stands and don't want to have a relationship. In my case the truth is quite the opposite. Now what I want from a relationship is something large enough that it deserves its own post some time later. I could also go on and talk about stupidity of jealousy, and all other things, but I'll leave them for later.

London bombings

The post edited on August 12th. Thanks to Ronja for comments.

Many of you may already know that I was on a bus going to London at the time of the first London bombings on July 7th. I'm writing this entry partly because of a request from a colleague who is doing research on mobile emergency announcement systems and sensemaking in connection to emergencies.

I woke up in Oxford around 7AM eager to get an early start to London. I had come there on Tuesday to meet a friend and would spend Thursday in London shopping for clothes. My plane was to leave Heathrow 10.20AM on Friday, so I would only have Thursday for shopping. So it was important for me to get there early. I also had a lunch meeting arranged with a libertarian friend of mine on the other side of London at 1PM.

Alas, my trip had a bad start from the beginning. Another guest spent at least a half an hour in the shower, which delayed me considerably. Still I got on a bus and was merrily getting to London, when my sister called me on my cell phone to ask if I was okay. The time of call was probably 9.15 or so. I could not check the time afterwards, because my Nokia Series 60 phone only retains time of call for each caller's newest call (and since my sister had called again later I could not check the exact time anymore). She could still reach me (probably) because I was only approaching London at the time. She told me that there had been explosions, at least two, in the subway system, and that it was not yet known if it was terrorism, or something else. I told about this to the passenger next to me, who was going to an exam and became quite worried. When I got up and went downstairs to ready myself for getting off, I talked about the situation with two other passengers who had heard of it and that it was only a glitch in the electric system and no terrorist attack was involved.

My hostel was at Shepherd's Bush and I stepped out of the Oxford express at Notting Hill Gate stop. (I noticed later that I should have stepped out one stop earlier, but I didn't care about that so much before, since Notting Hill should be an easy place to get off at and I should be able to use subway anyway. I could not really concieve of a situation where the whole subway system would be offline.) I walked to the subway station entrance and saw that it was closed. Lots of men dressed in the subway neon colors at the entrance talking to people. I waited around for a while (perhaps 5-10 minutes) to get to one of them and asked what was going on. They told me that bombs had detonated in the subway and that the whole subway system was closed, as well as all bus traffic in Zone 1. I asked them directions for Shepherd's Bush and started walking.

Got to the hostel, which was pretty easy to find, around 10AM. Put my stuff into a locked backroom, since check-in was only after 2PM (or something like that). Received some text messages from friends who were worried, perhaps during the walk or after I got to the hostel. I spent some time talking and asked the personnel to put the Tv on to follow the news about the bombings. It seemed they hadn't even heard the news. I tried to call friends, but could not connect to the network. I tried to send SMSs but sending failed. Then I took a look at the nearby shopping mall to see if anything interesting was there.

When I got back to the hostel, I found that there was an Internet terminal at the hostel and I logged on. Then I logged into my universitys webmail site and sent an email to a friend and told him that I would appreciate getting news via SMS, if and when new information was available. Through the day, he sent me 6 messages telling the most important developments (including the critical information that Heathrow Express was not running). Then I started thinking about contacting other friends. I knew there were some irc clients that can be used through web and googled for web irc. So I found cgi-irc, which was amazingly simple to use (just give a nick and a channel you want to join and you're ready to go); I joined some channels which I use for keeping in touch with friends and told them "Yes, I am in London and yes, I am okay". I also asked them to spread the information around.

To be truthful, I was amazed by how many people knew that I was in London and how many people were worried about me. Somehow I didn't think they'd remember, or care. Sometimes it is good to be positively surprised by your friends. (Of course, knowing my friends I shouldn't have been but, there it is, I was). I wasn't really afraid for my own safety. I had arrived in London almost an hour after the bombings and thought it quite unlikely that there would be more attacks during the day. I was anxious to get a message through to my friends, though. Luckily my sister had reached me, so I was confident that she'd let my family know that I was alright. I felt bad that my friends might be wondering if I was okay (especially since they wouldn't be able to get any calls through to me to check). So I was intensely relieved to find that computer.

From here on, my memories on the order of things starts to get blurred. So I'll first tell you what I did during the day and then try to parse the different rumors I heard and to remember how I tried to make sense of what was happening.

The day was approaching noon and I decided not to abandon my shopping for such a little thing as these bombings.
So I walked to Notting Hill Gate and went to eat in an Italian restaurant (which had really nice food). Then I went to nearby shops to find some clothes. When I didn't find anything interesting, I decided to continue to Oxford Street - walking this time. Soon it started to rain and I stopped into a bookshop for a while to pass the time. I just love bookshops, so that was okay (though I'd already passed my credit limit for books in Oxford). Continued the walk, which took longer than I had expected and finally got to Oxford Street. I went around shopping, most shops were open. I bought some clothes and decided to take a bus back. It was perhaps three or four o'clock in the afternoon.

At one point, while I was traveling in the bus, I suddenly started thinking of the possibility that one of the other passengers was a terrorist with a bomb. It was quite interesting to observe my reactions to this idea. I saw in myself the possibility for a panic should I let myself continue thinking about it. So, instead, I told myself not to feel it and limit thinking of it into the rational part of my brain, which assured the other parts of my mind that the likelyhood of a terrorist to be on this bus is vanishingly small - and then proceeded to make myself feel a little better by checking out the other passengers and making sure I'd notice, if anybody did anything suspicious.

It was a revelation for me that I could actually be so close to such a primal reaction and I knew had I succumbed to it that I could not have regained my self control easily. Still, I did not succumb for which I am extremely glad. I think I may have to use this idea in my roleplaying hobby in some way or another. Perhaps the will checks used in some games do have some merit after all. It will also allow me to understand those who do fall into that primal reaction a little better. That reaction, the place I could have gotten into, was probably the most scary thing that I encountered during that day in London.

Throughout the day, there were several different rumors flying around. Many people had heard that there had been 6 bombs, at one point people even talked about 9 bombs out of which only 6 had gone off. Then the news started talking about 4 bombs and nobody mentioned those others. There was a girl who told that they had been evacuated from their home by police officers who said there was a bomb on the street (if I recall correctly she referred to a trash can). I have a vague recollection that even in the news, they would have spoked of some bomb that they found before it exploded, but my memory may well fail on this.

All in all, many people had the feeling that the government was not telling everything - that they are hiding something. I heard many people saying similar things at the pub next to the hostel, at McDonalds, at the hostel, etc. I heard comments like: "They are hiding something." "They haven't mentioned anything about this thing I heard about, they are hiding something." "There's something going on that they are not telling us." And so on.

Now I can think of several rational explanations for these rumors and why they were not addressed by the government officials. Firstly, they might want to withhold some information which only the police and those responsible could know. This might be useful information to help determine the guilt of future suspects. Secondly, the police might not actually have said that they found a bomb on the street. He might have said (or meant to say) that they suspected a bomb on the street. Or perhaps he did say there was a bomb, because they suspected such, and he really wanted to stress the importance of people leaving the area. Or perhaps the girl had heard it from another person leaving the area or just remembered things wrong.

Whatever the reason for these rumors, there are things that the rescue workers, police, etc. could have done better. For example, if there were places were police did search for hidden bombs and informed some local people of it, they should publish that they did so and whether they found anything (note that currently they mostly seem to tell, if they found things and not so much when they didn't find things. It's the latter kind of situation that creates the feeling of somebody withholding information).

So to enhance emergency communications, all the information that the rescue workers, police, firemen, etc. pass to the public, everything they do should be automatically collected, processed and then as good a report as possible of things done should be published (remembering that some things may have to be withheld, because you might not want the terrorists to know everything about how the emergency organization works). This could be achieved for example if each rescue worker carried a recording device with gps and radio for network connection. It would automatically track and save the movements of the rescue worker. Whenever the worker would start to do something new, he would make a short comment to the recording about what he is about to do. So for example, if he was to evacuate an area because of a possible bomb finding, he would state that he starts to evacuate people because of a possible bomb finding.

In the evening I started thinking about getting to the airport in the morning. I realized that the subway was not working yet and might not be in the morning. I also found out that no busses I could use were going there either. I talked with the subway guard who said that the subway system might be operational in the morning and if it was, it would open (I don't remember whether it was) 5.30am or 6am. So I got up early, a little bit after 5am, got some breakfast from a grocerie store nearby (how I love a country that allows shops to be open at such times). Got into the subway and asked the helping people there how I could get to Heathrow. Some lines weren't operational yet, so he advised me to get the Central to Notting Hill Gate, then District south to Earl's Court and then continue with Piccadilly to Heathrow.

I got on the Central, got off at Notting Hill Gate and found out that neither District, nor Central were running (though the information desks and the subway info worker at Shepherd's Bush told differently). I asked the workers what I should do and they told me to take a bus to some other station from where I could continue with Piccadilly to Heathrow. I don't remember exactly which it was but I think it might have been Turnham Green.

Unfortunately, I got to the right bus, but it went the wrong way. I was on the right bus stop, but didn't realize that both directions used by the one and the same bus stop. I asked about my destination from the driver who told me I was in the wrong bus perhaps after 10 minutes drive. I got off, and found the correct bus. I finally got to Piccadilly line and found myself in Heathrow airport around 8AM.

The crowd at the Heathrow airport was something I never saw in my life before (at any other airport). The queues for check-in weren't so bad. Perhaps 30-50 meters long. I checked in and went to the security check line. The line was so long that it filled the approach area, got to the check-in hall, where it split in two. Each of the lines then continued to the other end of the hall, then across and then the queues almost met in the middle of the hall on the other side. I was sure I'd be in a hurry and not have time to buy whisky in the terminal since it was already past eight o'clock.

I am still amazed at how well things worked there. It took me 45 minutes to queue and get through the security checks. And during that time, the airport workers were constantly going through the queue to find people with flights leaving soon (under 45 minutes) and getting them to a special fast line. So I got to the shopping area in time for shopping a bag full of whisky and eat a little something, before going to the gate. There I got to be one of those who went through the security checks again before getting to the gate. I wonder if the security guys near the gate were even a little bit amazed by my hand luggage when they saw my bag. I have this 2-wheeled bag and I had squeezed 6 bottles of whisky in it. It also dawned on me that whisky bottles are probably rather good weapons for terrorists in aeroplanes. At least a lot better than nail clippers. You can break the glass bottle (which gives you a weapon) and you might be able to use the alcohol as a weapon too (e.g. burning it).

Then I got back to Helsinki-Vantaa airport, where I got my luggage and heard part of an announcement. I didn't hear all of it, but I deduced that there was some kind of catastrophe aid/council for people coming from London. Looking around I saw some tables/chairs behind a screen next to the go out door. I went out and stumbled on a friend who was working there as a catastrophy helper/councellor, or something like that. I talked with her for a while and gave some comments to her supervisor and then started home. I was tired, so tired when I got back home.

So many people dead in such a horrible way. The bombings were a tragedy and I feel sad for all those who lost friends or relatives. And angry at those terrorists. I was amazed at how calmly people of London took the situation and continued their lives.